7.12.2010

JT: Juoksua putkessa - Bislett 24 hour Indoor Challenge 27-28.11.2010

Bislettin peruskorjattu sisähalli ei vieläkään ole täysin tasalämpöinen. Hallin lämpimällä puolella lämpötila on hieman yli 20 asteen ja viileämmällä puolella se riippuu ulkolämpötilasta. Bislett 24 h Indoor Challengen aikoihin ulkona vallitsi kymmenen asteen pakkanen, joten kylmän puolen lämpötila oli viidentoista asteen luokkaa. Juoksijoiden omille huoltopisteille varattu alue sijaitsi viileällä puolella, joten huoltajilla oli edessään varsin jäätävä vuorokausi. Juoksemisen kannaltahan olosuhteet olivat mitä mainioimmat. Valitsin juoksuasukseni lyhyet trikoot, lyhythihaisen paidan jonka päällä hihaton paita, jossa numerolappu kiinni. Jalkaan hyviksi havaitut Brooksin halvat perusjuoksusukat. Kengiksi valitsin viime hetkellä ennen lähtöä Mizuno Flow Oraclet ja Nike Air Max Moto 7:t jäivät vaihtokengiksi.

Lähtöalueelle ryhmittyi runsaat sata juoksijaa. Joukossa niin kovia kavereita, että maalaispoikaa huimasi: mm. Norjan 24 h ennätysmies ja v. 2009 Spartathlon-kolmonen Jon Harald Berge, saman vuoden Spartathlon-kakkonen ja pohjoismaiden ennätysmies 6 vrk juoksussa Lars Skytte Christoffersen. Lisäksi mukana olivat kovat saksalaiset Jan Prochaska (Spartathlon-kolmonen 2010) ja Michael Vanicek (Spartathlon-nelonen 2008). Unohtamatta Unkarin ennätysmies Janos Bogaria ja monia muita.

Startin tapahduttua koetin keskittyä vain omaan juoksuuni, välittämättä muiden juoksijoiden tekemisistä. Olin laatinut itselleni 242 km lopputulokseen tähtäävän aikataulun, jota seurasin mahdollisimman tarkasti. Ensimmäisten tuntien jälkeen olin hieman, mutta en liikaa, edellä aikatauluani. Keskityin seuraamaan lähinnä kierrosaikoja omasta kellosta, joten tulosseurannan pimeneminen liki viiden tunnin ajaksi neljän ja yhdeksän tunnin välillä ei minua kovin pahasti häirinnyt. Seurannan alkaessa toimia totesin olevani edelleen niukasti edellä tavoiteaikataulustani.

Koko kilpailun ajan käytin vain omia eväitäni. Nestettä nautin alusta alkaen 20 minuutin välein. Tasaisesti vuorotellen Gutzyn ja Gatoraden urheilujuomia ja vichyä. Parin tunnin välein pieni huikka proteiinijuomaa ja välillä vaihtelun vuoksi cokista ja spriteä. Kerran tunnissa tungin suuhuni jotain pientä kiinteää syömistä. Matka eteni sunnuntain aamuyöhön saakka ilman mainittavaa dramatiikkaa. Noin 8,5 h aikoihin vaihdoin kengät. Mitään pakottavaa tarvetta tähän ei vielä ollut, mutta halusin pelata varman päälle ja tiesin Air Max Motojen toimivan minulla pitkissäkin kilpailuissa. 100 km täyttyi ajassa 9.25 eli minuutin tavoiteaikaani nopeammin. Puoleen yöhän mennessä matkaa oli kertynyt noin 127 km, tavoitteen ollessa 126,4 km. Näihin aikoihin reidet alkoivat hieman jumittua, mutta se kuuluu asiaan. Sata mailia tuli täyteen hieman päälle 15.20 ajassa, olin edelleen niukasti edellä tavoiteaikatauluani.

Sijoitukseen en kiinnittänyt mitään huomiota, mutta toki kuulin olevani yllättäen kärkisijoilla. Monilla ennakkosuosikeilla vaikutti olevan enemmän tai vähemmän ongelmia. Jon Harald oksenteli jo puolenyön aikoihin ja lopetti juoksun varsin varhain. Larsin matkanteko ei missään vaiheessa näyttänyt kovin vahvalta ja mies jätti kesken jo pian 100 km täyttymisen jälkeen. Janos juoksi alussa hirvittävän kovalla vauhdilla, mutta piti välillä pitkiä taukoja palatakseen taas kovalla vauhdilla radalle hetken kuluttua.

Ensimmäiset varoitusmerkit edessä olevista ongemista sain hieman ennen 16 tunnin täyttymistä. Tunsin äkillistä pahoinvointia, mutta oireet menivät nopeasti ohi. Noin tuntia myöhemmin oireet palasivat, mutta tällä kerralla huomattavasti rajumpina. Syöksyin kohti lähintä roskista ja aloitin aikaisemmista halliultrista tutut rituaalit vatsan tyhjentämiseksi. Sama toistui hetken kuluttua uudestaan. Loppujen lopuksi pahoinvointia jatkui lähes kolmen tunnin ajan ja jouduin hidastamaan vauhtini pitkiksi ajoiksi kävelyksi heikotuksen takia. Kävellessä jalkani jumittuivat niin pahasti, että aloin olla varma siitä, että tulostavoitteellinen kilpailu on osaltani ohi. Olin jo valmis lähtemään suihkuun, mutta laskeskelin että kävellenkin voisin vielä ehtiä yli 200 km rajan. Päätin siis jatkaa. Melkoisen pitkään käveltyäni oloni alkoi kohentua sen verran, että uskalsin varovaisesti kokeilla juoksemista. Jokainen juoksuaskel teki kipeää reisissä, mutta muutaman askelen jälkeen juoksu alkoi sujua ja uskalsin kokeilla pientä vauhdin kiristämistä.

Sain pidettyä vauhdin kohtuullisella tasolla ja aloin ynnäillä, että jos pystyn viimeiset tunnit etenemään edes jotenkin juoksuaskelta tavoitellen on minulla vielä mahdollisuuksia omaan ennätykseeni ja siinä ohessa halliratojen Suomen ennätykseen. Purin hampaat yhteen ja jatkoin juoksemista, vaikka tiesin varsinaisen tavoitteen karanneen ulottuviltani.

Aamukymmeneltä aloin olla varma omasta ennätyksestä. Aina siihen saakka kun kilpailukellon näyttäessä noin 22.15 oikea takareiteni kramppasi todella rajusti. En pystynyt hetkeen ottamaan yhtään juoksuaskelta ja kävelykin teki kipeää. Nilkutin huoltopisteelleni koko ajan koipea hieroen ja nappasin magnesiumtabletin naamaani. Vähitellen kramppi alkoi helpottaa ja pääsin taas juoksemaan varovasti. Tästä eteenpäin keskityin vain varmistelemaan ennätykseni rikkoutumista, enkä uskaltanut edes yrittää kunnon loppukirin ottamista.

Kun aikaa oli tunti jäljellä näytti tulostaulu matkaa kertyneen 224 km, tässä vaiheessa tiesin juoksevani vähintään 232 km. Edelleenkään en kramppien pelossa uskaltanut kiristää vauhtia kovin paljoa, vaan keskityin vain rentoon etenemiseen ilman taukoja. Päästyäni vanhan ennätykseni paremmalle puolelle uskalsin kokeilla pientä vauhdin kiristämistä, sillä tiesin kaikkien aikojen tilaston kolmossijan olevan käden, tai tässä tapauksessa jalkojen ulottuvilla. Luulin kuitenkin hieman jääneeni, sillä viimeisen kerran tulostaulun ohittaessani luulin nähneeni lukeman 234,1 km ja ehdin vajaalla kierroksella juosta parisataa metriä. Loppujen lopuksi selvisi, että tulostaulu oli näyttänyt matkaa 545 m kierrospituuden mukaan radan todellisen pituuden ollessa 546 m, joten virallinen tulokseni oli Suomen kaikkien aikojen tilaston kolmanneksi oikeuttava 234,989 km, joka riitti kolmanteen sijaan vuoden 2010 kovatasoisimmassa 24 h hallikilpailussa.

Juoksun aikaisiin vatsavaikeuksiin nähden olen tulokseen tyytyväinen ja palkintopallille pääsy kilpailuennätyksen 250,068 km tehneen Michael Vanicekin ja 24 km ennätystään parantaneen isäntämaan Peter Tubaasin seuraksi kruunasi hienon kokemuksen. Tosin sille palkintopallille kiipeämiseen tarvitsin järjestävän tahon auttavaa kättä ja palkintojenjaon aikana odotin vain seremonioiden päättymistä, sillä luulin pyörtyväni minä hetkenä tahansa.

Selvää on myös, että tällaisia tuloksia ei tehdä ilman erinomaisen hyvin toimivaa huoltoa niin kilpailun aikana kuin harjoituskaudellakin. Bislettillä huoltajan osuus ei todellakaan loppunut kilpailun päättymiseen, sillä tarvitsin apua niin pukuhuoneeseen raahautumiseen kuin hallista poispääsyynkin. Jälkimmäiseen tarvittiin avuksi myös järjestäjien edustajia ja Bislettin hallin tavarahissiä, jolla minut lopulta roudattiin hallin ulko-ovelle.

Lopputulokset ja väliaikoja (kondis.no)

Tuntikohtaiset etenemät:
1 h 10,92 km
2 h 21,84 km 10,92 km
3 h 32,76 km 10,92 km
(seuranta pimeni tässä välissä yli viiden tunnin ajaksi)
9 h 96,10 km (ka 3-9 h 10,56 km/h)
10 h 105,92 km 9,83 km
11 h 116,84 km 10,92 km
12 h 126,67 km 9,83 km
13 h 137,05 km 10,37 km
14 h 146,87 km 9,83 km
15 h 156,70 km 9,83 km
16 h 166,53 km 9,83 km
17 h 176,27 km 8,74 km
18 h 182,36 km 7,10 km
19 h 186,19 km 3,82 km
20 h 196,01 km 9,83 km
21 h 205,30 km 9,28 km
22 h 214,58 km 9,28 km
23 h 224,41 km 9,83 km
24 h 234,989 km 10,58 km

6 h: 64,43 km (arvio) - 62,24 km (samoin) - 55,69 km - 52,62 km
12 h : 126,67 km + 108,31 km / 53,9% / 46,1%


vas. Peter Tubaas, Michael Vanicek, Jari Tomppo

3 kommenttia:

  1. Jumalattoman korkean palkintopallin olivat ultrajuoksijoille tuoneet.
    Liekö järjestäjissä lainkaan alan kokemusta... :)

    VastaaPoista
  2. Niinpä. En tiedä ovatko samoja palleja, joilla kultaliigan urheilijat seisovat Bislettin GP-kisoissa, mutta mukava oli ainakin sellaista kuvitella.

    VastaaPoista
  3. Onnittelut Jari! Se oli huipputulos ja ensi kerralla menee paljon pidemmälle.

    VastaaPoista