18.2.2014

Huipulla ollaan

Tämän korkeammalta en ole blogiani päivittänytkään. Norwegianin Flight Tracker näyttää tämähetkiseksi lentokorkeudeksi 11 889 metriä ja maanopeudeksi 823 km/h. Lentoaikaa Alicanteen näyttää olevan jäljellä 1 h 28 minuuttia. Jep, talvilomani on alkamassa ja suunnataan Jaanan kanssa viikoksi viime talvelta tutuksi tulleeseen Torreviejaan Mikon vieraaksi.

Marraskuusta saakka kipuillut akillesjänteeni on ollut rauhoittumaan päin, mutta viime viikolla onnistuin venäyttämään nivuseni kokeillessani työkavereiden kanssa brasialaista jiujitsua. Onneksi sekin alkaa jo helpottamaan, joten vaikuttaa siltä, etten pakannut lenkkareita mukaan aivan turhan takia. Joskaan vuoden takaiseen määrämättöön - 286 km kahdeksaan päivään - ei ainakaan juosten ole tällä kerralla mitään mahdollisuuksia.

Tällä hetkellä kuitenkin jo se, että pystyn juoksemaan ilman kipuja tunnin yhteen menoon tuntuu hienolta ja juhannukseen on onneksi vielä aikaa sen verran, että mikäli uusia ongelmia ei ilmaannu tässä pitäisi päästä edes kohtuulliseen kuntoon 24 h MM-kilpailuun mennessä. Edellyttäen, että koko kilpailua edes järjestetään. IAU:n toiminta ei ole oikein vakuuttanut viime vuosina. 100 km MM-kilpailu on runsaan vuoden aikana ehditty perumana jo neljästi ja muistissa on myös peruuntunut vuoden 2011 24 h MM-kilpailu.

Mikäli MM-kilpailun järjestäminen menee taas kerran puihin olisi hyvä olla olemassa joku varasuunnitelma. Siinä mielessä laitoin ilmoittautumisen Spartathloniin, mutta en ole vielä vahvistanut osallistumistani. Aikaa on onneksi toukokuun puoliväliin saakka, joten siihen mennessä lienee MM-kilpailun kohtalokin selvillä. Toivottavasti.

4 kommenttia:

  1. Kuulostaa hyvältä. Tulipa hyvä fiilis puolestasi. Tuo on hyvä suunta.

    VastaaPoista
  2. Brasilialaista Jiujitsua ?
    Seuraavaksi suosittelen eukonkantoa ja suopotkupalloa.
    Ostamalla ison mönkijän voi myös harjoitella lapajättiläisiä vauhdissa, kokemusta on.

    Hyvää lomaa lämpöön ja terveisiä sille kannettavalle (ei tietokoneelle).

    VastaaPoista
  3. Kiitokset kaikille, omasta ja kannettavani puolesta :-)

    VastaaPoista