Raahaan ostoskassia pitkin sateisen maantien laitaa ohi ajavien autojen roiskiessa vettä päälleni. Hiljaa mielessäni kiroilen kohtaloa, joka on heittänyt minut sateen pieksämään ranskalaiseen Briven pikkukaupunkiin, neljän tunnin junamatkan päähän Pariisista. 24 h juoksun MM-kilpailu starttaa alle kahdenkymmenen tunnin kuluttua ja odotukset eivät juuri nyt ole kovin korkealla. Ostoskassi on täynnä viimeisiä juomatäydennyksiä huomista kilpailua varten ja toinen, lähes yhtä painava kassi on huoltaja-vaimollani kannettavana. Parinsadan metrin matka paikallisesta halpahallista hotelliin kaatosateessa tuntuu loputtomalta.
Ranskalaisten organisointitaito ei ole tähän mennessä osoittautunut kaksiseksi. Vajaa vuorokausi ennen MM-kilpailun käynnistymistä esimerkiksi kukaan järjestävään organisaatioon kuuluva ei tiedä kilpailuradan tarkkaa pituutta. Laadi tässä sitten kierrosaikasuunnitelmaa. Kilpailua edeltävänä iltana saamme joukkueen johdolta kilpailunumerot, chipit ja muun materiaalin. Numerolappujen mukana ei kuitenkaan ole hakaneuloja eikä mitään muutakaan välineistöä numeroiden kiinnittämistä varten. Ainoastaan ehdoton ohje, että kaksi numerolappua on oltava näkyvissä koko kilpailun ajan. Hienoa. Saan joukkueen johtajalta lainaksi rullan ilmastointiteippiä, jolla vedän numerolaput kiinni kilpailupaitaan. Kesän 2010 kuuminta ranskalaista urheilumuotia? Viimeiset sääennusteet kertovat sateen todennäköisyydeksi kilpailun kuluessa 95%.
Odotusten mukaisesti kilpailupäivä valkenee kylmänä ja pilvisenä, mutta vastoin odotuksia sateettomana. Nautin hotellihuoneessamme kupillisen pikapuuroa ennen kuin siirrymme hotelliaamiaiselle, jossa juon pari kuppia kahvia ja syön muutaman kroissantin. Kuljetus kilpailupaikalle lähtee hotellin läheltä klo 7:45, joten olemme tapahtumapaikalla jo kaksi tuntia ennen starttia. Koska vieläkään ei sada alkaa mielialani vähitellen parantua ja kun perille päästyämme joukkueen johto kertoo onnistuneensa hankkimaan hakaneuloja numerolappujen kiinnitystä varten paranee fiilikseni entisestään. Saamme myös tietää kilpailureitin tarkan pituuden, joka on 1254 metriä ja muutamia senttejä. Huoltoteltat sijaitsevat katetussa tilassa, joten sateellakin huoltopöydällä olevat tarvikkeet pysyvät kuivana.
Sää on viileähkö, mutta välitöntä sateen uhkaa ei ole. Valitsen kilpailuasukseni lyhyet trikoot ja lyhythihaisen juoksupaidan, jonka päälle tulee pakollinen hihaton Suomen edustuspaita. Nykäisen vielä irtohihat käsivarsien suojaksi viileän kelin takia ja lippiksen päähän. Jalkaan Nike Air Zoom Moto 7:t ja Brooksin perusjuoksusukat. Startti tapahtuu Briven kaupungintalon edestä ja juoksijat ohjataan lähtöpaikalle noin vartti ennen kilpailun käynnistymistä. Yli kaksisataa juoksijaa muodostaa ison ryhmittymän pienehkölle aukealle. Hivuttaudun kohtuullisen lähelle ryhmän kärkipäätä päästäkseni alusta saakka juoksemaan mahdollisimman vapaasti. En kuitenkaan niin kärkeen, että jäisin hurjalla vauhdilla matkaan ampuvien kärkijuoksijoiden jyräämäksi.
Startin tapahduttua koetan laskea päässäni sopivaa kierrosvauhtia alkukierroksille ja päädyn noin seitsemään minuuttiin. Juoksu lähtee liikkeelle helpon tuntuisesti ja ensimmäinen tunti lipsahtaa vähän turhan kovalla vauhdilla. Tunnin täyttyessä on matkaa kertynyt tasan 11 km, olen puolisen kilometriä aikatauluani edellä. Nyt jarrua! Kärkijuoksijat eivät pahemmin pidättele menoaan, sillä tulen ensimmäisen kerran kierroksella ohitetuksi jo 23 minuutin juoksun jälkeen. Asialla on kolminkertainen Spartathlon-voittaja Scott Jurek, jonka tavoitteena on maailmanmestaruuden lisäksi USA:n 24 h juoksun ennätyksen 261 km rikkominen. Toinen miehen tavoitteista toteutuikin. 52 minuutin juoksun jälkeen pääsen ihailemaan Jurekin paidan selkäpuolta jo toisen kerran ja pian tämän jälkeen myös Suomen ennätystä tavoitteleva Janne Klasila varvaa minut ensimmäisen kerran. Tämän jälkeen en enää jaksa kiinnittää huomiota ohittajiin. Toivon vain, että mahdollisimman moni juoksija alkutuntien aikana ohittaisi minut monella kierroksella.
Toisen tunnin alussa pudotan tarkoituksellisesti vauhtia ja hetkeä myöhemmin huomaan juoksevani norjalaisen Jon Harald Bergen kanssa. Hänet tunnetaan äärimmäisen tasaisella vauhdilla etenevänä juoksijana ja olen ennakkoon kuullut miehen tavoittelevan Norjan ennätyksen parantamista 260 km tuntumaan. Tasaisen vauhdin taulukon mukaan etenemme 260 km lopputulokseen tähtäävää vauhtia. Useimmissa tapauksissa tasaisen vauhdin taulukon saa heittää roskiin vuorokauden juoksun yhteydessä, mutta tässä tapauksessa uskon juoksukumppanini pysyvän samassa vauhdissa perjantaiaamuun saakka. Itse sen sijaan olin laatinut tasaisesti hiipuvan vauhdin taulukon, joka tähtäsi kaiken onnistuessa täydellisesti lopputulokseen 229 km.
Kuuden tunnin kohdalla matkaa on taittunut 64,2 km ja olen 2,2 km edellä aikatauluani. Kierrosvauhdit ovat vakiintuneet hieman yli seitsemään minuuttiin ja vain varsin usein toistuvien WC-käyntien takia väliin tulee huomattavasti hitaampiakin kierroksia. Aikaisemmissa 24 h kilpailuissani vauhti on kahdeksan tunnin kohdalla pudonnut selvästi. Olen huomioinut tämän odotettavissa olevan vauhdin putoamisen aikataulussani, joten juoksun muuttuminen vaikeammaksi näillä kohdin ei aiheuta huolestumista, vaan annan vauhdin suosiolla hidastua ja pidennän hieman kävelypätkiä.
Iltakymmeneltä kilpailu on puolivälissä ja kilpailualueena toimiva puisto on pimentynyt. Hyvän valaistuksen ansiosta mukaan varaamaani otsalamppua ei tarvita. Pimeyden myötä ilma on hieman viilentynyt, joten vaihdan päälleni pitkähihaisen juoksupaidan ja hetkeä myöhemmin myös pitkät trikoot. Kahdentoista tunnin täyttessä olen kerännyt 122,5 km. Se on 2,5 km enemmän kuin aikatauluuni olin suunnittelut. Näihin aikoihin on aikaisemmissa 24 h juoksuissani alkanut vaikeimmat hetket. Vauhti hidastuu nytkin, mutta varsinaista romahdusta ei tule. Yön pimeinä tunteinakin pystyn koko ajan etenemään ilman taukoja. Kävelypätkät hieman venyvät ja vessakäynteihin tuntuu olevan tarvetta aina vain useammin. Pysyn kuitenkin aikataulussani.
Kun juoksusta on takana kaksi kolmasosaa alan uskoa 220 km täyttymiseen. Päätän edetä mahdollisimman tasaisella vauhdilla niin kauan, että tämän rajan ylittyminen on varmaa vaikka kävellen. 200 km täyttyessä ajassa 20.52.15 tiedän ylittäväni 220 km. Tässä vaiheessa uskallan kokeilla pientä vauhdin kiristämistä. Tulosta kuvannee parhaiten takavuosina kuulemani analyysi allekirjoittaneen loppukirin alkamisesta 1500 metrillä: "irvistys muuttui entistäkin rumemmaksi, mutta vauhti pysyi samana". Lopulta, viimeisen tunnin alkaessa tulostaulu ilmoittaa matkaa kertyneen 220,8 km. Vasta tässä vaiheessa mieleeni hiipii ajatus 230 km tuloksesta ja Endurancen seuraennätyksestä. Onhan varsinainen tulostavoitteeni jo täynnä joten jäljellä olevan ajan voin hyvin juosta pienellä riskillä. Myös joukkuekilpailun takia koetan ehtiä keräämään viimeisen tunnin aikana mahdollisimman paljon kilometrejä. Onnistun juoksemaan viimeisen tunnin aikana 10,9 km ja loppumerkin kuuluessa olen juossut 231,754 km. Pieneksi kauneusvirheeksi jää se, että vastoin alkuperäistä suunnitelmaani viimeinen tunti ei olekaan nopeimpani, vaan etenen sen aikana 0,1 km vähemmän kuin ensimmäisen tunnin aikana. MM-kilpailussa sijoitukseni on 30. ja EM-kilpailussa 23.
Ohjeiden mukaisesti jätän numerolapun ja chipin maahan lopettamispaikkani merkiksi ja kun kilpailutoimitsija on käynyt tilanteen toteamassa saan luvan poistua radalta. Kävelen Suomen joukkueen huoltoteltalle, jossa lysähdän tuoliin istumaan. Kuulen Suomen joukkueen onnistuneen kokonaisuutena erinomaisesti, huippuna tietenkin naisten EM-pronssi joukkuekilpailussa. Miesten joukkueen sijoitus EM-kilpailussa on kuudes, hyvä suoritus sekin. En ole uskoa korviani kun minulle kerrotaan jokaisen suomalaisjuoksijan tehneen henkilökohtaisen ennätyksensä. Onkohan mikään suomalainen arvokisajoukkue ikinä yltänyt vastaavaan suoritukseen.
Kilpailun jälkeen on edessä pikainen kamojen kerääminen huoltoteltalta ja raahautuminen bussiin odottamaan kuljetusta hotellille. Vartin odottelu auringonpaisteeseen unohtuneessa bussissa saa aikaiseksi tarpeen etsiä ylimääräistä muovipussia, jolle tulee käyttöä pian bussin liikkeelle lähdön jälkeen.
Lähes 18 km ennätysparannuksesta huolimatta (vaiko juuri siksi) kyseessä oli urani helpoin 24 h juoksu. Tietenkin eteneminen oli hetkittäin hyvinkin vaikean tuntuista ja reidet jumiutuivat jo ennen kahdeksan tunnin täyttymistä. Juoksun aikana ei kuitenkaan ollut juoksua oleellisesti haittaavia vaivoja, nesteet ja syömiset imeytyivät ongelmitta eikä pahaa romahdusta tullut missään vaiheessa. Kaikissa aikaisemmissa 24 tunnin kilpailuissani etenemiseni on hidastunut huomattavasti totaalisen väsymyksen takia. Olen vähän ihmetellyt miksei tällä kertaa iskenyt tuollaista totaaliväsymystä missään vaiheessa. Valmistautumisessa tai kilpailun aikaisessa tankkauksessa kun ei kovin suurta eroa edellisiin kilpailuihini ollut.
Tulokset
JARI TOMPPO
Bloggaaja on kansainvälisen tason ultrajuoksija, Personal Trainer ja juoksuvalmentaja. Tämä blogi keskittyy pääasiassa juoksu-uraani, mutta joskus jutut rönsyilevät muuallekin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti