Vko 29-30 / 2012

Tässä vaiheessa ei vielä satanut

Viikko 29 meni kesäloman odotuksen merkeissä ja harjoittelu koostui pääosin kevyestä pk-vauhtisesta lenkkeilystä. Keskiviikkona ohjelmassa oli Kaarina-lehden tekemä haastattelu, joka julkaistiin elokuun ensimmäisen päivän numerossa. Viikon avainharjoitus oli lauantaina, 14-asteisessa kaatosateessa juoksemani 54 km lenkki, johon meni aikaa 4 h 53 min. Jos oli sää kurja juoksemiseen niin moninverroin kurjempaa oli minua lenkin aikana fillarilla huoltaneella Jaanalla.

Sunnuntaista muodostui harjoittelun suhteen lepopäivä, silloin tehtiin pihatöitä ja pakattiin matkalaukkuja seuraavan viikon Italian matkaa varten. Viikon juoksemiset yhteensä 12 h / 138,7 km

Maanantaina 23.7. lensimme Milanoon. Malpensan lentokentältä haimme etukäteen varaamamme vuokra-auton. Saatuamme lastattua matkatavaramme miltei uuden Ford C-Maxin takakonttiin ja takapenkille sekä navigaattorimme uskomaan, että olemme todella Italiassa pääsimme ajamaan kohti vajaan 100 km päässä sijaitsevaa Sandiglianoa, jossa meillä oli varattuna huoneisto 1500-luvulla rakennetussa linnassa. Perillä olimme hyvissä ajoin iltapäivällä ja ehdin illalla tekemään vielä kevyen lenkin, pienen navigointivirheen jälkeen lenkille tuli mittaa runsaat 14 km. Lämpötila illallakin hipoi kolmeakymmentä astetta, joka Suomen alkukesän jälkeen tuntui riittävän lämpimältä.

Cogne

Tiistaiaamuna suuntasimme auton keulan kohti horisontissa siintäviä Alppeja. Pyysimme navigaattoria opastamaan meidät Cogneen, joka sijaitsee Gran Paradiso -kansallispuiston pohjoispuolella. Hieman hätkähdimme kun TomTom arvioi runsaan sadan kilometrin matkaan kuluvan liki kaksi tuntia, vaikka suurin osa matkasta on moottoritietä. Pian kuitenkin tuli selväksi, että Pohjois-Italian pikkutiet ovat todellakin erittäin hidaskulkuisia. Cognessa hämmästelimme hetken pieneksi vuoristokyläksi luulemamme turistirysän kokoa ja ihmismäärää, ennen kuin suuntasimme vuoristopoluille. Päivän retkeen kului aikaa nelisen tuntia ja nousumetrejä tuli runsaat 600.

Paluumatkalla oli edessä yllätys kun melkein heti moottoritielle päästyämme kaikki liikenne ohjattiin sivutielle, jossa odotti peri-italialainen liikennekaaos. Lopulta paluumatka kesti pari tuntia menomatkaa kauemmin ja selväksi tuli, että Italiassa on liikenteen suhteen syytä varautua kaikkeen mahdolliseen - myös mahdottomaan. Illalla kävin tekemässä runsaan 6 km kevyen juoksulenkin.

Ihastuttava lounaspaikka vuoristossa

Keskiviikkona suuntasimme Gran Paradison eteläosassa sijaitsevaan Noascaan, jonka kautta kulkee myös Grande traversata della Alpi (GTA) -reitti Alppien halki. Päivän retkemme seuraili jonkun matkaa GTA-reittiä. Tarkoituksemme oli kääntyä toiselle reitille, mutta emme löytäneet hakemaamme risteystä, joten jatkoimme GTA-reitillä. Lopulta kohtasimme reitin varrelta viihtyisän linnan, jonka terassilla nautimme maistuvan retkilounaan viineineen (lue: osittain sortunut autiotalo, jonka pihalla olevilla kivillä istuen söimme eväitä ja nautimme kulauksen viiniä paikallisessa supermarketissa 57 senttiä maksaneesta 2 desin pahvitetrasta). Hyvän aterian jalkeen jatkoimme retkeämme palaten takaisin lähes samaa reittiä. Lounastauko pois laskettuna aikaa kului lähes neljä tuntia ja nousua tuli jokseenkin saman verran kuin edellispäivänäkin. Illalla tein vielä Sandiglianossa 9 km kevyen juoksulenkin.

Torstaiaamu alkoi 12 km kevyellä aamulenkillä. Päivällä teimme kaupunkiretken Torinoon. Matkustimme junalla sillä en ollut järin innostunut ajamaan italialaisen suurkaupungin liikenteessä ja lisäksi junalla matkustaminen on Italiassa todella halpaa kun taas bensiini ja diesel ovat jopa kalliimpia kuin Suomessa. Päivän mittaan kertyi kävelyä asfalttikaduilla lähemmäs viidentoista kilometrin verran, lämpötilan kivutessa iltapäivällä 36 asteeseen.

Perjantaiksi sääennuste lupaili, erityisesti vuorille, sadetta ja ukkosta. Aamun ennusteiden mukaan tosin sadetta olisi odotettavissa vasta puolenpäivän jälkeen, joten uskaltauduimme suuntaamaan taas Noascan suuntaan. Tällä kerralla lähdimme eri suuntaan kuin pari päivää aikaisemmin. Kiivettyämme runsaan tunnin verran loivasti nousevaa helppokulkuista polkua oli edessämme risteys, jossa olevasta italiankielisestä kyltistä emme ymmärtäneet sanaakaan. Hetken karttaa tutkittuamme arvoimme oikealle lähtevän reitin. Muutaman minuutin jälkeen reitti muuttui varsin tekniseksi ja hetkeä myöhemmin jopa pelottavaksi. Onneksi sateesta ei vielä näkynyt jälkeäkään. Vähän aikaa kallionreunaa kiivettyämme tajusin, että ei ole muuta vaihtoehtoa kuin jatkaa eteenpäin, sillä pääni ei olisi kestänyt saman rinteen kiipeämistä alaspäin. Loppujen lopuksi tekninen osuus ei ollut edes kovin pitkä, mutta aikaa vajaan kilometrin pätkään kului tunnin verran.

Vedettyämme hetken henkeä jatkoimme huikeaa kalliorinnettä eteenpäin ja haeskelimme kartasta aavistuksen helppokulkuisempaa reittiä paluumatkalle. Lopulta palasimme alas Noascaan osittain samaa reittiä kuin pari päivää aikaisemminkin. Matkalla kohtasimme myös vanhoja tuttuja kun eräässä kivenkolossa auringolta suojassa ollut vuohi oli yhä samassa paikassa piileskelemässä.  Luvattu sade alkoi vasta, kun olimme laskeutumassa viimeisiä satoja metrejä polulla ja kävellessämme alas Noascaan johtavaa asfalttiserpentiiniä tuli vettä jo melkoisen reippaasti. Suuntasimme syömään ensimmäiseen vastaan tulleeseen ruokapaikkaan, johon ehdimme pari minuuttia ennen sulkemisaikaa. Siitä huolimatta saimme erinomaista palvelua ja todella maistuvat pasta-annokset syödäksemme. Päivän retkeen kului hieman alle viisi tuntia ja nousua tuli lähes 800 metriä. Illalla juoksin vielä kevyen 8 km lenkin majapaikkamme läheisyydessä.

Lauantaina oli ohjelmassa viikon pitkä juoksulenkki. Olin muutamana päivänä ohi ajaessamme ihaillut läheisen Zimonen kylän tienoolta löytyviä useamman kilometrin mittaisia mäkiä ja suuntasinkin aamulla C-Maxin keulan siihen suuntaan. Parkkipaikan löydettyäni juoksin ensin 1,5 km alamäkeen, tein U-käännöksen ja juoksin viitisen kilometria parhaimmillaan 10% jyrkkään ylämäkeen. Jos sitä juoksemiseksi voi sanoa. Huipun saavutettuani edessä oli muutama kilometri loivempaa alamäkeä. Juoksin takaisin samaa reittiä ja ylämäen toistamiseen. Mäen huipun jälkeen käännyin tällä kerralla alamäen sijasta ylöspäin johtavalle hiekkatielle, joka hetken kuluttua kapeni poluksi. Aikani polkua seurailtuani käännyin takaisin kohti parkkipaikkaa, jonne - parin lisämutkan jälkeen - palattuani aikaa oli kulunut 3.17 (36 km). Kokonaisnousua kertyi miltei 900 metriä lenkin korkeuseron ollessa hieman yli 300 metriä. Kolmen tunnin aikana vastaan tuli vain yksi juoksija, mutta kymmenittäin pyöräilijöitä. Lähes jokainen näkemäni pyöräilijä muuten tervehti myös juoksijaa. Ilmiö johon en ole Suomessa törmännyt kolmenkymmenen juoksuvuoden aikana.

Mont Blancin tunnelin suuaukko Italian puolella

Sunnuntai oli viimeinen kokonainen päivämme Italiassa ja sen kunniaksi teimme pikavisiitin naapurimaan puolelle. Ajelimme Euroopan korkeimman vuoren Mont Blancin alittavan 11,6 km pitkän tunnelin kautta Ranskan puolelle Chamonixiin, jossa vietimme muutaman tunnin maisemia ihaillen. Päivän lenkkini tein Chamonixissa. Runsaan puolentoista tunnin maastolenkillä kertyi matkaa hieman alle 14 km, mutta noususumma hipoi kilometriä ja korkeuseroakin oli runsaat 300 metriä. Lämpötila oli leppoisasti kolmenkymmenen asteen nurkilla.

Viikon aikana liikuntaa tuli noin 21,5 h, josta juoksua 8 h ja loput vuorilla retkeilyä. Torinossa käveltyjä viittä tuntia en laskenut mukaan. Lisäksi vuokra-auton matkamittariin kertyi viikossa runsaat 1200 km, joten menihän tuolla aikaa myös autossa istumiseen. Majapaikkamme sijainti ei ehkä ollut aivan optimaalinen, mutta toisaalta autolla liikkuminen Italiassa on sekin kokemisen arvoinen elämys. Voittaa useimmat Linnanmäen laitteista.