Ultrajuoksua ja muuta kestävyysliikuntaa: Juosten Helsingistä Turkuun alle kuudentoista tunnin

Helsinki-Turku -juoksua edeltäneen viikonvaihteen valvoin Suomi-Juoksun talkoissa ja viikollakin yöunet jäivät parina yönä turhan vähiin. Koetin paikkailla tilannetta ottamalla perjantain vapaapäiväksi töistä ja nukkumalla aamulla pitkään. Hieman ennen aamukahdeksaa puhelin herätti minut: soittaja oli huoltajakseni lupautunut Petri Lietzén, joka ilmoitti olevansa kipeänä ja estynyt osallistumasta huoltoon. Informoin asiasta Jaanaa, joka muutamassa minuutissa rekrytoi Mikko Kuikkaniemen mukaan huoltoryhmään koko matkan ajaksi.

Iltapäivällä pakkasimme suorituksen aikana tarvittavan rekvisiitan autoon ja puoli kuuden maissa suuntasimme Volkkarin keulan kohti Halikkoa, josta poimimme Mikon mukaan. Helsingissä, Paavo Nurmen patsaalla olimme hyvissä ajoin ennen starttihetkeä. Pian paikalle ilmestyi myös junalla Tampereelta saapunut Petri Haavisto, joka lähtisi kanssani taittamaan koko matkaa. Sää lähtöhetkellä oli miltei täydellinen: parikymmentä astetta lämmintä ja jokseenkin tuuletonta.

Vielä irtoaa hymyntapaista

Alkumatkan saattajiksi olivat lupautuneet Pekka Pietikäinen ja Juha Hietanen. Hieman ennen kahdeksaa napsittiin pakolliset valokuvat ja tasan kello 20:00 aloimme hölkätä kohti Turkua. Reitin suunnistuksellisesti haastavin osuus oli heti alussa kun maalaistollojen piti löytää reitti Paavo Nurmen patsaalta Leppävaaraan. Hyvällä kartanluvulla (lue: puhtaalla onnella) onnistuimme tässä haasteessa ilman ylimääräisiä mutkia ja Leppävaaran paloaseman kulmille päästyämme heitin kartan pois - tästä eteenpäin riittäisi, että pysymme 110-tiellä Turkuun saakka. Leppävaarassa Hietsu hyvästeli meidät, mutta Pekka jatkoi mukanamme aina Veikkolaan saakka, noin 31 km. Sen jälkeen hän juoksi vielä parikymppiä kotiinsa tehden varsin kunnioitettavan runsaan 51 km iltalenkin.

Aikatavoitteena sekä minulla että Petrillä oli Tero Töyrylän vapunpäivänä 2002 juokseman Helsinki-Turku -reittiennätyksen - hieman alle 17,5 tuntia - alittaminen ja mahdollisesti jopa koko välin taittaminen alle 6 min/km keskivauhdilla. Juoksuvauhdiksi olimme suunnitelleet noin 5.15-5.30/km ja alusta saakka oli tarkoitus kävellä minuutti jokaista varttia kohti. Tästä rytmityksestä pystyimme pitämään kiinni varsin hyvin. Kävelypätkät pyrittiin ajoittamaan mahdollisuuksien mukaan ylämäkiin. Huoltoauto odotti meitä 5-6 kilometrin välein, joten juoksijoiden ei itse tarvinnut kantaa mukanaan kuin huoltovälille riittävä määrä juomista.

Ensimmäinen maraton täyttyi Garminin mukaan hieman alle neljän tunnin. Ilta alkoi viilentyä mukavasti ja liikennettäkään ei ollut pahemmin haittamassa kesäillasta nautiskelua. 50 km tuli täyteen noin 4.44 lähdön jälkeen, olimme siis reilusti edellä 6 min/km tavoitevauhtia. Kummallakaan ei vielä ollut mitään ongelmia. Juoksu kulki mukavasti ja energia imeytyi hyvin. Runsaan viiden tunnin jälkeen allekirjoittaneen vatsa alkoi lievästi oireilla - tuntui, että nesteet eivät imeytyneet kunnolla. Seuraavalla huoltopisteellä nappasin suolatabletin, joka auttoi tilannetta. Pariin otteeseen jouduin kuitenkin käymään ojanpohjalla kyykkimässä, ennen kuin vatsa rauhoittui lopullisesti.

Lauantaiaamun puolella

Auringon painuessa alemmas alkoi lämpötila viilentyä huomattavasti ja jossain vaiheessa vedimme molemmat yläkropan suojaksi pitkähihaista. Pärjäsimme kuitenkin koko yön lyhyillä trikoilla vaikka lämpötila kuulemma kävi alimmillaan kahdeksassa asteessa. Vain muutamilla peltoaukeilla sää tuntui aavistuksen viileältä. Illan ja yön aikana Mikko juoksi seuranamme useita pätkiä, hänellekin kertyi juoksua yli 70 kilometriä. Yöllä suomalaisessa kesäyössä juokseminen on aina äärimmäisen nautinnollinen kokemus - niin nytkin, jopa yksitoikkoisella ja mäkisellä 110-tiellä. Aamuyön hetkinä koin rajua väysymystä, joka on minulle tuttua aikaisemmista läpi yön juostuista ultrista. Tiesin sen helpottavan auringon noustessa ja päivän valjetessa. Näin myös kävi.

Aamun valjetessa Pasi Koskinen yhdessä puolisonsa Kirsin kanssa saapui seuraamaan juoksua ja juoksemaan mukanamme jonkun matkaa. 100 km täyttyi hieman ennen Muurlaa kun oli juostu noin 9 h 40 min. Hieman Muurlan jälkeen alkoi reitin ikävin ylämäkiosuus, useiden kilometrien mittainen Tupurin mäki. Tämän mäen päältä oli vastaavasti lähes pelkkää alamäkeä aina Saloon saakka. Salon torille saavuimme hieman ennen aamuseitsemää, noin 113 km juostuamme. Salossa huoltoryhmään liittyi myös Mikon puoliso Anu. Hieman ennen Saloa Petri oli todennut, ettei pysty 16 tunnin alitukseen ja Salon torilla tiemme erkanivat. Petrin varusteet siirrettiin Mikon autoon ja hän jatkoi matkaa Mikon ja Anun huoltamana. Minä puolestani päätin yrittää kuudentoista tunnin alitusta, vaikka juuri sillä hetkellä en itsekään ollut kovin varma tavoitteen onnistumisesta. Salon jälkeen vauhti kiristyi hetkellisesti ehkä liikaakin - väli 120-140 km oli juoksun nopeimpani.

Kun matkaa oli jäljellä kolmisenkymppiä ja hivuttava ylämäki kohti Paimiota alkamassa näin vastaani juoksevan FMR:n paidan - Uotilan Jaakko tuli mukaani juoksemaan loppumatkalle. Siinä vaiheessa juoksuseura oli erittäin tervetullutta, vaikka en kovin kummoiseen smalltalkiin enää pystynytkään - korkeintaan paavonurmimaiseen murahteluun.

Vitonen jäljellä

Tässä vaiheessa juokseminen alkoi olla sen verran vaikeata, että kaikki energia piti keskittää etenemiseen. Tasaiset ja alamäet pystyin kuitenkin yhä juoksemaan varsin hyvällä vauhdilla ja onneksi reitin pahimmat ylämäet olivat jo selän takana. Piikkiössä odotti yllätys kun parhaimpiinsa pukeutuneet Maria ja Hannu Tähkävuori olivat reitin varrella kannustamassa. Näillä main pystyin ajattelemaan jo, että matkaa on jäljellä vain työmatkani Piikkiö-Turku verran, ei temppu eikä mikään. Sumuisilla aivoillani koetin myös laskeskella millaista vauhtia loppumatkalle vaadittaisiin kuudentoista tunnin alitukseen. Laskutoimitus kuitenkin ylitti kykyni joten päätin puristaa loppumatkan niin kovaa kuin pystyn. Kaarinassa sain lisää juoksuseuraa kun Tuomo ja Janne sekä hetkeä myöhemmin myös Veikko liittyivät mukaan. Hieman myöhemmin myös sattumalta reitin varrelle osunut Mari tuli mukaan juoksemaan muutaman kilometrin.

Kuudentoista tunnin alituksesta olin varma vasta kun sata mailia tuli täyteen ajassa 15.22 ja matkaa oli jäljellä vain nelisen kilometriä. Viimeiset kilometrit tuntuivat loputtoman pitkiltä, mutta viimein kiipesin saattajieni kanssa ylös Kaskenkadun mäkeä ja sen jälkeen oli edessä vain laskettelu alas Paavo Nurmen patsaalle. Onneksi patsaan vieressä olevat liikennevalot olivat vihreällä alas rullatessani - en ole lainkaan varma olisinko saanut pysäytettyä vauhtiani valoihin. Läimäisy patsaan jalustaan ja kello pysähdyksiin ajassa 15.44.26, keskivauhti juuri tavoitteeni mukainen 5.42/km (= 10,5 km/h). Patsaalla korkattiin kuohuviinipullo ja otettiin muutama valokuva.

Kiitokset maailman parhaalle huoltajalle
ja puolisolle (kuva: Tero Töyrylä)

Hetken kuluttua Petri saapui patsaalle ajassa 16.19.15. Myös hänen aikansa alitti selvästi sekä entisen reittiennätysajan että 6 min/km tavoitevauhdin.

Juoksu Helsingistä Turkuun oli hieno ja ainutlaatuinen kokemus. 110-tietä seuraileva reitti osoittautui yllättävän raskaaksi, vaikka Etelä-Suomessa ei suuria korkeuseroja olekaan, on matkalla melkoisesti ylä- ja alamäkeä. Juoksun jälkeisenä päivänä ovat etureidet olleet poikkeuksellisen kipeät - ilmeisesti juuri reitin pitkien alamäkien takia.

Petri, Paavo ja Jari

Suuret kiitokset kaikille tavalla tai toisella mukana olleille: Jaana, Mikko ja Anu tekivät huollossa mahtavaa työtä. Pasin tsemppaus ja kannustavat kommentit olivat todella avuksi loppumatkalla. Matkan varrelle osuneista tsemppaajista mieleen jäivät ainakin Leppävaarassa kannustanut Heikki, Jaskan Paimioon tuonut ja loppumatkan ajan kannustanut Hannele sekä Piikkiössä reitin varrella piipahtanut Daniel. Erityiskiitokset vielä hengessä mukana olleille ja juoksun etenemisestä Juoksufoorumissa tiedottaneille Virpille ja Jaanalle.

Kuvat Jaana Tomppo, jos ei muuta mainittu.