16.7.2012

Vko 28/2012

Maanantai: 12,5 km (4.48/km), kevyttä perusulkoilua

Tiistai: 18,4 km (4.59/km). Vatsa jotenkin yliaktiivinen, jouduin käymään kolmesti pusikossa kyykkimässä lenkin aikana.

Keskiviikkona ja torstaina hyödynsin Tour de Francen vuorietappien seuraamiseen kuluvan ajan tekemällä juoksulenkkini juoksumatolla telkkarin ääressä. Erityisesti torstaina lämpötila takkahuoneessamme kipusi lähelle kolmeakymmentä astetta ja hikoilu oli sen mukaista. Kuten myös haju.

Keskiviikko: 2:02 / 24,1 km, lievästi kiihtyvällä vauhdilla.
Torstai: 2:10 / 25,3 km, kiihtyvä. Seassa muutamia ylämäkiä 5-10% kulmalla.

Perjantaina osallistuimme Jaanan kanssa Someron yörogainingiin kolmen tunnin sarjassa. Tuskin tulee kovin suurena yllätyksenä, että allekirjoittaneen reitinsuunnittelu ja varsinkin -toteutus somerolaisessa ryteikössä meni enämpi kuin vähempi pieleen ja aikaa kului yhteensä 3 h 15 min. Viivästyimme siis maaliintulosta enemmän kuin kymmenen minuuttia ja tuloksena oli luonnollisesti hylkäys. Eipä tuo suuremmin harmittanut, tuli kuitenkin rämmittyä ihan riittävästi ja tehtyä mukava maastoretki. Maalissa olimme hieman yhden jälkeen yöllä ja kun kotimatkalla poikkesimme ABC Piihoville nauttimaan pientä yöpalaa saavuimme kotiin hieman ennen kolmea.

Lauantaiaamusta nukuimme sen verran pitkään, että lauantain aamulenkki jäi alkuiltapäivään kun kauppareissulla jättäydyin Kaarinan Lidlin pihasta juoksemaan kotia kohti: 11,4 km  kulki reippaahkoon myötätuuleen helposti 4.45/km vauhtia. Illalla hölkyttelin vielä 11,1 km 5.25/km keskivauhdilla.

Sunnuntain pitkän lenkin pääsin tekemään mahtavassa kelissä: juuri kun olin lähdössä lenkille alkoi sataa ja lopulta Jaana joutui suorastaan työntämään minut ovesta ulos, jotta en jäisi koko päiväksi arpomaan menenkö sateeseen vai juoksenko matolla. Vettä tuli ajoittain taivaan täydeltä ja lämpötila pysytteli viidentoista asteen nurkilla. Lenkille kertyi mittaa 45,3 km keskivauhdilla 4.53/km ja aikaa kului 3 h 41 min. Jaksoin hyvin loppuun saakka, vaikka vauhti kiihtyikin reilusti suunniteltua kovemmaksi. Jatkossa on kuitenkin pakko hieman jarruttaa pitkien lenkkien vauhteja, sillä alle 5 min/km pitkän lenkin keskivauhtina ei varsinaisesti tue 24 h kilpailuun harjoittelua...

Viikko yhteensä: 15,5 h / 165 km

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti