28.2.2013

Määrämättöä Espanjassa

Tämä Orihuelan ja Torreviejan välinen hieno rantamaisema tuli viikon aikana tutuksi
Viikko 7 vierähti nopeasti talvilomaa odotellen. Perjantaina heitimme matkalaukut autoon ja ajelimme Vantaalle lentokentän läheisyydessä sijaitsevaan hotelliin, jonne majoituimme yöksi odottamaan lauantaiaamuna lähtevää lentoamme. Kirjauduttuamme hotelliin hyppäsin autoon ja ajoin Esport Arenalle, jossa juoksin 16,8 km kiihtyvällä vauhdilla (4.50 -> 4.10/km).

Asianmukaisin teippauksin varustettu ajopeli
Lauantaiaamupäivällä lensimme Kööpenhaminan kautta Alicanteen, jossa isäntämme Mikko oli meitä vastassa. Perillä Torreviejassa Mikon merenrannalla sijaitsevassa omakotitalossa olimme hieman ennen viittä iltapäivällä. Olin asettanut viikon tavoitteeksi juosta keskimäärin 30 km päivässä, joka tarkoittaisi minulle erittäin harvinaista jatkuvaa kahdesti päivässä harjoittelua viikon ajan.

Matkalaukut tyhjennettyämme oli ensimmäisen lenkin vuoro. Mikko tarjoutui ystävällisesti lähtemään polkupyörällä oppaaksi, jotta en heti eksyisi. Juoksin rannan tuntumassa sijaitsevia polkuja kohti Torreviejan keskustaa ja takaisinpäin, illan alkaessa jo pimentyä, tiereitin kautta. Pitävällä alustalla kesäkamppeissa juostessa vauhti kiihtyi huomaamatta ja 17 km lenkin keskivauhdiksi tuli peräti 4.35/km.

Illalla kävimme vielä nautiskelemassa syntymäpäiväni kunniaksi erinomaiset pihvit läheisessä ravintolassa. Hintaan sisältyi myös saksan kielen pikakurssi.

Torreviejan keskustaa aallonmurtajan päästä katsottuna
Sunnuntaina olisi ollut tarjolla 10 km maantiekilpailu lähistöllä, mutta takareisiäni varoen katsoin parhaaksi jättää moisen hassuttelun väliin. Sen sijaan tutustuimme aamupäivällä Jaanan kanssa kävellen lähimaisemiin. Iltapäivällä juoksin 33,5 km kevyehkön lenkin (5.23/km) lähinnä rantapoluilla ja rantabulevardeilla. Torreviejan sataman tuntumassa silmiini osui pitkähköltä kävelysillalta vaikuttava rakennelma, joka ei näyttänyt menevän oikein mihinkään. Pituutta sillalla on Garminin mukaan yli 1,3 km ja jälkeenpäin kuulin kyseessä olevan aallonmurtajan päälle rakennetun kävelyreitin, joka on eräs Torreviejan tunnetuimpia nähtävyyksiä.

Jos edellisillan 17 km lenkki kulki kuin siivillä oli juokseminen nyt alusta lähtien nihkeätä vääntämistä jumissa olevilla reisillä. Edes silmiähivelevät puitteet ja erinomainen sää eivät tehneet juoksemisesta erityisen lennokasta.

Laivakoira Riku. Tämä tumma poika sai viikon aikana osakseen paljon enemmän rapsuttelua kuin allekirjoittanut...
Maanantai: aamupäivällä 14 km jo tutuksi muodostuneissa rantamaisemissa. Reidet yhä jumissa, mutta juoksu tuntui silti huomattavasti eilistä paremmalta.
Iltapäivällä 20,2 km lievästi kiihtyvällä vauhdilla (5 km 5.12/km - 5 km 4.57/km - 5 km 4.45/km - 5 km 4.41/km). Tällä kertaa suuntasin poispäin rannasta sisämaan suuntaan, jossa juoksin pienen pätkän kastelukanavan vieressä kulkevaa vähäliikenteistä - periaatteessa autoliikenteeltä suljettua - tietä. Tällä suhteellisen tasaisella ja hyväpintaisella baanalla on pituutta yhteensä lähes 70 km, joten se riittää pidemmänkin lenkin tarpeisiin.

Tiistai oli viikon ainoa pilvinen päivä, saatiinpa päivän aikana hieman sadettakin: aamupäivällä: 10 km, alkuun 5 km kevyttä hölkkää Jaanan kanssa.
Iltapäivällä: 13-asteisessa tihkusateessa 20 km nihkeää puurtamista 5.11/km keskivauhdilla.

Keskiviikkona aurinko paistoi taas lähes pilvettömältä taivaalta. Aamupäivällä: 14 km kevyttä, keskivaiheilla 4 km lievästi kiihdyttäen 4.40-4.20/km.
Iltapäivällä lähdin kiertämään Torreviejan isoa suolajärveä juosten, Jaanan seuratessa fillarilla juomia kantamassa. Mikko arvioi lenkin pituudeksi noin 25 km, mutta kun reilun 20 km juoksemisen jälkeen ei lenkin loppu vielä häämöttänyt, otin esiin Nokia Lumia 920:n karttasovelluksen ja aloin arpoa jäljellä olevaa matkaa. Loppujen lopuksi lenkille tuli mittaa 35,3 km keskivauhdilla 5.09/km. Tämä oli juoksutuntumaltaan ehkä viikon paras lenkki, ei vähiten hienojen maisemien ansiosta. Edes lenkin venähtäminen huomattavasti suunniteltua pidemmäksi ei harmittanut yhtään.

Torstai: aamupäivällä 10 km kevyttä hissuttelua.
Tällainen näkymä osui torstain aamulenkin varrelle
Iltapäivällä: 20 km perustamppaamista hieman alle 5 min/km keskivauhdilla.

Perjantaina oli vuorossa viikon pitkä lenkki. Jaana lähti taas fillarin kanssa mukaan kantamaan juomia. Suuntasimme kohti kanaalin vartta, johon olin jo maanantaina käynyt tutustumassa. Meren rannasta lähtiessämme totesimme, että päivästä tulee lämmin ja tuuleton. Toinen ennustuksista piti paikkansa: kanaalin varteen päästyämme nimittäin totesimme tuulen puhaltavan terävästi vastaan. Vaikka kanaalia reunustava tie onkin periaatteessa autoliikenteeltä suljettu ei se paikallisia appelsiinivarkaita ja maanviljelijöitä juuri hillitse, vaan ajoittain autoliikenne oli normaalin suomalaisen kantatien luokkaa. Enimmäkseen toki tiellä liikkui vain jalankulkijoita, pyöräilijöitä ja lampaita.

Nämä kaverit tukkivat tien parin minuutin ajaksi kokonaan. Vielä enemmän tosin luultavasti harmitti sitä pyöräilijää joka oli jumissa lauman takana...
Punnerrettuani kolme tuntia vastatuuleen käännyin ja palasin takaisinpäin samaa reittiä. Ensimmäiset kilometrit paluumatkan myötätuuleen lipsahtivat huomaamatta noin 20 sek/km vauhdikkaammin kuin menomatkalla kunnes hieman jarrutin vauhtia. Myötätuulessa valkeni myös kuinka lämmin keli oikeasti oli kun tuuli ei viilentänyt edestäpäin. Ensimmäiset tunnin otin juomista vartin välein, mutta neljän tunnin jälkeen siirryin juomaan kymmenen minuutin välein ja aivan loppumatkasta tuli mieleen, että juomista olisi voinut olla mukana enemmänkin.

Kuudessa tunnissa kertyi lopulta matkaa 67,4 km (keskivauhti 5.20/km) ja seurauksena oli melkoinen punotus hartioissa (kiitos hihattoman paidan) ja komeat rusketusrajat säärissä.

Tällaista maisemaa riittää kanaalin varrella kymmeniä kilometrejä.
Seitsemän päivän jaksoon lauantaista perjantaihin kertyi juoksua varsin kelvolliset 262 km.

Lauantai oli palauttelupäivä edellispäivän pitkiksestä. Aamupäivällä juoksin kevyesti 10,3 km tuttua rantapolkua seuraillen. Iltapäivällä juoksin Torreviejan sataman kulmilta rantaa seuraillen majapaikkaamme, parin lisämutkan kanssa 13,7 km (4.51/km). Sää oli suorastaan viileä, vain noin +13 astetta.

Illalla kävimme vielä nautiskelemassa erinomaisesta paellasta läheisessä ravintolassa, jälkiruokajäätelön kera. Jäätelö oli toki hyvää, mutta Italiasta saa vielä parempaa.

Ei italialaisen jäätelön veroista, mutta hyvää silti
Sunnuntai oli matkustuspäivä ja suunnitellusti lepopäivä. Paluumatkan teimme Oslon kautta ja kotona olimme hieman iltakymmenen jälkeen. Maanantaina oli edessä normaali työpäivä.

Perjantai: noin 50 km jäljellä...
Keskviikko: 23 km takana ja reilu kymppi jäljellä
Kaikkiaan juoksin Espanjassa 286 km kahdeksan päivän aikana, päiväkeskiarvo oli siis hieman yli 35 km. Olihan tuo kohtuullinen määrärypistys. Toisaalta turha tuonne on lähteä naputtelemaan pikkunättejä satasen viikkoja kun kerrankin on mahdollisuus keskittyä täysillä juoksemiseen ja lepäämiseen. Viikosta oli minimoitu kaikki turha pois - emme shoppailleet, emme kierrelleet baareissa emmekä nähtävyyksiä ihmettelemässä, vaan tällä lomalla pääpaino oli juoksemisessa. Toivottavasti ensi vuonna olisi mahdollisuus lähteä tuonne vähintään kahdeksi viikoksi.

Nyt kun kotiinpaluusta on jo muutama päivä uskallan todeta selvinneeni viikon määräjaksosta ilman loukkaantumisia tai sairastumisia.

Viikkokertymät parille viime viikolle:
Viikko 7 11.-17.02.2013: 10 h 20 min (Juoksu: 85 km, pyöräily: 106 km)
Viikko 8 18.-24.02.2013: 21 h / 236 km

Kiitokset Mikolle ja Club Atletismo Torrevieja Finlandille vieraanvaraisuudesta. Voin lämpimästi suositella CaffiTorreviejan juoksuleirejä: hinta-/laatusuhde on erinomainen urheilullista lomanviettotapaa hakevalle kestävyysjuoksijalle. Ja on Torreviejassa tietenkin erinomaiset olosuhteet myös lyhyempien matkojen juoksemiseen, pyöräilyyn niin tiellä kuin maastossa jne.

Kiitokset myös Ekalle polkupyörän lainasta.

Torreviejan palmupuisto ilta-auringossa torstain iltalenkillä


5 kommenttia:

  1. Hienoa mättöä.

    Tonne on päästävä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, lomasesongin ulkopuolella Norwegian lentää todella edullisesti Alicanteen, joten mikäli on mahdollisuus lähteä muulloin kuin koulujen hiihtolomaviikkojen aikaan niin reissusta selviää todella edullisesti. Meidän aikataulujamme tosin säätelee jatkossakin Etelä-Suomen hiihtolomien ajoittuminen...

      Poista
  2. Hyvä Jari, kovat viikkokilsat ja mukavaa että tykkäsitte Torresta. Hyvältä näyttää sinun valmistautuminen kohti Hollantia.

    Maratonreissulla saadun vinkin tiimoilta olin ensimmäisen kerran Torressa viisi vuotta sitten ja samalla reissulla tutustuin Mikkoon. Siitä saakka ollaan joka talvi Torren maisemiin palattu ja taas ensi vuoden vaihteeksi asunto sieltä jo varattu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Eka! Viihdyttiin Torressa oikein hyvin ja voipi olla ettei jäänyt viimeiseksi reissuksi tuonne.

      Meillä ei ainakaan ihan lähivuosina taida olla mahdollisuutta viettää tuolla ihan niin pitkä aikoja kuin teillä, mutta josko vaikka pari viikkoa seuraavalla kerralla.

      Poista