 |
| Etelä-Suomalaista erämaamaisemaa upeimmillaan |
31.03. - 21.04.2014:
Lähes pari kuukautta pystyinkin harjoittelemaan ennen kuin jo parantuneeksi kirjattu akillesjänteeni alkoi taas vaivata.
Viikolla 14 oli tarkoitukseni aloittaa ensimmäinen nousujohteinen määräjakso kohti kesäkuun puolivälissä juostavaa Laulasmaa Ultraa. Tämä viikko menikin vielä kohtuullisesti, joskaan määrää ei tullut lähellekään suunnitellusti: Viikko yhteensä vain 10,5 h, huolimatta Endurancen viikonloppuleiristä Vierumäellä.
Viikko 15 meni erinäisten syiden puolesta harjoittelun suhteen läskiksi, viikon harjoitusmäärä jäi seitsemään tuntiin, lähinnä parin turhan lepopäivän takia. Perjantaina kävin hierojalla ja vaikka mainitsin, että edellisen hierontakerran jälkeen akillesjännettä oli särkenyt pari päivää murjoi hän jännettä vielä edelliskertaakin raivokkaammin. Tunnetuin seurauksin.
Lauantain Karhu-viestiin jouduin mukaan puolipakolla ja väänsin 5,2 km osuuteni surkealla 3.51/km keskivauhdilla myrskyiseen myötätuuleen joka riipi ajasta pois varmasti 5-6 sekuntia per kilometri.
Sunnuntain penkkiurheilijan unelmapäivää (Lontoon maraton ja Paris-Roubaix, yhteensä työpäivän verran huimaa penkkiurheiluviihdettä) oli tarkoitukseni juhlistaa kuuden tunnin kevyellä juoksumattolenkillä. Jo kahden tunnin kohdalla alkoi vasemmassa akillesjänteessä tuntua ikävältä. Vaihdoin jalkaan toiset kengät, joihin olin pohjallisen alle tehnyt lisäkorotuksen kantapään alle. Siitä ei kuitenkaan ollut apua ja 2,5 tunnin kohdalla jalka tuntui jo todella ikävältä. Puoliväkisin väänsin kolme tuntia täyteen ja painelin suihkuun.
Viikko 16 menikin sitten täysin harakoille urheilun suhteen. Alkuviikosta akillesjänne oli niin kipeä, että maanantainen Suomi-Juoksun reitinmittaussessio kävelyineen ja pyöräilyineen oli todella tuskallinen kokemus. Koko viikko meni nilkuttaessa ja särkylääkkeitä popsiessa. Venyttelyä kokeilin, mutta vaikuttaa siltä, että mitä enemmän jännettä koetti venyttää sitä kipeämmäksi se tuli.
 |
| Siinä se on: tulehtunut akillesjänne. |
Pääsiäisenä saatiin Suomessa nauttia mahtavan upeista ulkoilukeleistä, mutta oma liikuntani jäi Jaanan kanssa tehtyihin, sinänsä hyvänmittaisiin kävelylenkkeihin.
Lauantaina teimme kahden tunnin vaelluksen Piikkiön Linnavuoren poluilla, sunnuntaina kiersimme Teijon retkeilyalueen polkuja kolmen tunnin ajan. Kuten muutama muukin ulkoilija, enpä muista koskaan aikaisemmin nähneeni moista ruuhkaa Teijon poluilla.
Pääsiäismaanantaina kävimme Ruissalossa patikoimassa kaksi tuntia. Tällä lenkillä uskalsin kokeilla varovaista hölkkää ensimmäisen kerran yli viikkoon: tein lenkin aikana 12 x 1 min hölkkäpätkät yhdeksän minuutin kävelypalautuksilla. Ei jalka todellakaan normaalilta tuntunut, vaikka kevyesti pystyin juoksemaan ilman suurempaa irvistelyä.
Laulasmaa Ultran starttiin on aikaa alle 2 kk ja tällä hetkellä ajatus 211 km juoksemisesta tuntuu osapuilleen yhtä realistiselta kuin melontaretki maasta kuuhun. Ihmeisiin en usko ja valitettavasti myös luottamukseni nykypäivän urheilulääketieteeseen alkaa olla varsin matalalalla.
Aika masentavaa tekstiä.
VastaaPoistaNäin ulkopuolisena pelkästään luettuna näyttää juurikin tyypilliselle "kierteelle" jossa jänne ei ole missään vaiheessa kokonaan terve ollutkaan - meidän kilometreillämme mikäänhän ei ole tervettä milloinkaan...
Nyt sitten Orava ja puukko ?
Sinänsä erittäin vaikeaa henkisesti kun tuohon ihmisen isoimman jänteen ongelmiin on turhan monta uraa lopetettu.
Rohkeutta päätöksiin.
Raskas geissi tosiaan. Tällaisiin tilanteisiin on vaikea löytää oikeita sanoja. Tsemppiä ja jaksamista!
VastaaPoistaKiitokset kannustavista kommenteista molemmille. Jos taskunpohjalla olisi muutama tonni ylimääräistä (esim. ne rahat mitä ehdin jo tuhlata Spartathlonin osallistumismaksuun ja lentolippuihin) olisin varmaan jo varaamassa aikaa Oravalle, mutta amatööriurheilijan realiteetit ovat mitä ovat.
PoistaEikä akillesjänteen leikkauksissakaan - varsinkin pitkittyneissä vammoissa, jollaisesta kai meikäläisen kohdalla voi jo puhua - ennuste aina kovin hyvä ole, edes Oravan tasoisella superkirurgilla. Niistä epäonnistuneista leikkauksista vaan ei hänen cv:ssään ole mainintoja...
Leikkaaminen kannattaa aina viimeisenä keinona mutta VAIN jos luuta ei muokata; tässä tapauksessa kantaluuta. (Muistanet keskustelumme...)
PoistaPäätös leikkaamisesta on aina vaikeaa varsinkin kun kuntoutumisesta ennalleen on vaikea sanoa jopa ammattilaisenkin ennalta mitään.
Juoksu ei ole kaikki mutta usein melkein...
Rohkaisen yrittämään kuitenkin; ensin lainaa vaimolta ja sitten puhdistus.
Very sad to read.
VastaaPoistaMany years ago, I had the to, problem with the tendon. I received a variety of treatments, but nothing helped before, until I started running minimalistic footwears and ends any stretching. With technical shoes was the solution of cutting the heel of the lower (Asics, Mizuno).
My problem is, a very thin and delicate tendon, because it, I can't be run fast, and shorter runs and trainings.
In conclusion, thankfully tendon surgery was not needed - I got a variety of treatments, but none of them helped. Treatment insoles made things much worse in the end. Helped slight trainingpause, minimalistic shoes, and not streching.
Anyway, I wish a speedy recovery!
Thank you for your comment Rünno!
PoistaI had quite much problems with my achilles tendons during my first running career and actually both of my tendons were operated at that time. After that I've run over 20 years without achilles troubles, until this year...
Problem in my tendon is probably related to ancient surgery of tendon, but there is no guarantee that new surgery will help.
Thanks for the hints, it might be worth trying.
Voi Vidudus! Vesijättömaalla pidetään sormet ristissä, että lähtee toipumaan. Paskamaisia ongelmia nuo akillesjännevaivat.
VastaaPoista