10.2.2013

Vko 6 / 2013

 4. - 10.02.2013:
Vain uima-allas puuttuu... Toimivan juoksumaton lisäksi.

Aloitin tämän jutun kirjoittamisen sulkemalla edessäni olevan ikkunan sälekaihtimet, sillä taivaalta valuu taas alas valkoista tauhkaa, jota on maassa ennestäänkin liikaa. En todellakaan enää halua moista luonnonilmiötä todistaa. Kunpa sää lämpenisi edes parilla asteella, jotta sade muuttuisi vedeksi.

Tämän viikon harjoittelusta ei pahemmin irtoa jutunjuurta. Viikon "kohokohdasta" kirjoitin jo edellisessä blogikirjoituksessani pari päivää sitten, joten ei siitä sen enempää. Tai ehkä vielä sen verran, että tilanne ei viikonlopun aikana ole muuttunut mihinkään suuntaan.

Maanantaista keskiviikkoon juoksin - tai pikemminkin rämmin - reilun kympin lenkkejä lumisohjossa. Parina päivänä tein hieman lihaskuntoharjoituksia, joko takkahuoneessa tai lumikolan kanssa pihalla.

Torstaina tunsin alkavan flunssan oireita ja niiden pelästyttämänä pidin lepopäivän. Liekö tauti mennyt näin vähällä ohi vai olivatko oireet vain psykosomaattista laatua. Mene ja tiedä, perjantaina olo tuntui kuitenkin normaalilta ja hölkyttelin tunnin sohjossa.

Lauantaina tein vaihteeksi aamupäivällä puolisen tuntia lumitöitä. Koska sohjossa rämpiminen ei suuremmin houkutellut ja kolmen tunnin autossa istuminen juoksulenkin takia ei kuulostanut kovin houkuttelevalta sekään, ryhdyin äärimmäisiin toimenpiteisiin. Sukelsin pihavarastoomme ja kaivoin varaston perukoilla muutaman vuoden lojuneen Tacx Flow -trainerin ja vuosia hyvin palvelleen Bianchi-maantiefillarini esiin ja raahasin takkahuoneeseen. Hetken virittelyn jälkeen traineri oli kasattu ja Bianchi kiinnitetty takanavasta harjoitusvastukseen. Purin turhautumistani talveen ja Tunturin huoltoon polkemalla 1 h 45 min kohtuullisen hyvällä teholla. Harjoituksen jälkeen olo oli muuten hyvä, mutta istuinkyhmyn kohdalla tuntui hienoista arkuutta. Ilmeisesti parin vuoden tauko pyöräilystä oli vieroittanut kyseisen ruumiinosan satulassa istumisesta.

Tänään tein yhdistelmäharjoituksen: ensin juoksin 31 km (keskivauhdilla 5.10/km), josta suurimman osan 110-tien sivussa kulkevalla kevyenliikenteen väylällä reilun kilometrin pätkää edestakaisin. Kylähullun maine sen kuin kasvaa, mutta kyseinen pätkä nyt sattui olemaan edes suurin piirtein juoksukelpoisessa kunnossa. Lenkin jälkeen vaihdoin pyöräilyasun päälleni ja poljin kevyesti 50 min. Harjoitukselle tuli yhteensä kestoa 3,5 h joka nippa nappa riittää viikon pitkäksi lenkiksi.

Viikon harjoitusmäärä jäi surkeaksi: 10 h 25 min (Juoksu: 6 h 45 min / 74 km, Pyöräily: 2 h 35 min / 88 km, Lihaskunto 1 h 5 min)

Onneksi viikon kuluttua olemme jo Espanjassa tapaksia popsimassa ja pääsemme edes viikoksi pakoon lunta ja pakkasia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti