10.3.2013

Vko 10 / 2013

4. - 10.03.2013:

Kuten lämpömittarista näkyy, kohti kevättä mennään...
Normaalia puurtamista niin töissä kuin treeneissä. Talvikelit jatkuivat ja vaikka monena päivänä ulkona olikin äärimmäisen upea auringonpaiste tein lähes kaikki viikon lenkit juoksumatolla. Syynä haluttomuus riskinottoon erittäin jäisten tienpintojen takia. Toivottavasti kuitenkin muutaman viikon kuluttua ainakin suurin osa lumesta ja jäästä on sulanut pois ja ulkona harjoitteleminenkin on mahdollista.

Olen tietenkin yli kolmenkymmenen juoksuvuoteni aikana juossut lukemattomia lenkkejä talvikeleillä hyvinkin haasteellisissa olosuhteissa. Yleensä näiden harjoitusten hienoin hetki on ollut lenkin jälkeen saunanlauteilla. Tiedän siis varsin hyvin juoksuharjoittelun olevan mahdollista pahimmissakin talvikeleissä ja ainakin kolmenkymmenen asteen pakkaslukemiin saakka, sen kylmemmässä en ole koskaan juossut. Tai jos ollaan rehellisiä niin ainakin jotenkin juoksemista muistuttavaa etenemistä pystyy talviolosuhteissa harjoittamaan. Minulla on myös kokemusta siitä kuinka hyvin alkanut talviharjoittelu on katkennut rasitusvammoihin tai harjoittelua ovat talviaikaan katkoneet toistuvat flunssat ja muut sairastelut. Puhumattakaan siitä, että liukkaalla tai sohjoisella tienpinnalla on mahdotonta juosta rennosti edes hitailla vauhdeilla.

Maanantai: Juoksumatolla 12,5 km kevyesti. (5.13/km). Edellispäivän viisikymppinen tuntui hieman kropassa, joten otin lenkin korostetun kevyesti.

Tiistai: Juoksumatolla 18,2 km kevyttä (5.08/km)

Keskiviikko: Juoksumatolla 20,1 km: 4 km kevyesti (5.18 -> 5.00/km) + kymppi hieman ripeämpää juoksua: 7 km 4.28/km + 3 km 4.14/km. Loppuun 5 km kevyttä (4.50/km). En ole aivan varma, onko tällaisista harjoituksista mitään hyötyä 24 h juoksuun, mutta mukavaa vaihtelua ne joka tapauksessa ovat.

Torstai: Karikon lenkillä Turussa 12 km kevyttä. Kierros oli tällä kerralla harvinaisen heikossa kunnossa: edellispäivien lämpötilan vaihtelut parinkymmenen asteen pakkasesta suojakeleihin olivat jäädyttäneet reitille poikkeuksellisen kovan jääpinnan, johon edes Sarvan nastalenkkarit eivät kunnolla pureutuneet, vaan juokseminen oli enemmän tai vähemmän liukastelua koko ajan.

Perjantai: Juoksumatolla 22 km erittäin kevyesti (5.12/km).

Lauantai: Juoksumatolla viikon pitkä lenkki: 4 tuntia (45,6 km) 5.16/km -keskivauhdilla.

Hain taas tuntumaa Steenbergenin MM-kilpailun huoltorytmitykseen, joten otin juomista ja pidin sadan metrin kävelypätkän 2,4 km välein. Tosin tämän hetken tiedon mukaan Steenbergenin reitin pituus onkin 2344 metriä aikaisemmin ilmoitetun 2400 m sijasta. Ehkä noilla kymmenillä metreillä ei tässä tapauksessa ole ratkaisevaa merkitystä. Uutta kuitenkin on se, että 24 h MM-kilpailu juostaan näin pitkällä kierroksella. Se tarkoittaa käytännössä sitä, että jokaisella kierroksella pitää ottaa juomista / syömistä ja käytännössä juomapullo kulkee juoksijan mukana koko vuorokauden. MM-kilpailussa kun huoltoa saa suorittaa vain tarkasti rajatulla alueella.

Lenkin päälle 10 minuuttia pyöräilyä trainerilla kevyellä vastuksella ja isoilla kierroksilla pyörittämällä.

Petri ja Aku Esport Arenalla
Sunnuntain ohjelmaan kuului Mikko Luusalon ja Juha Kumpulaisen kehittämän ajanottojärjestelmän prototyypin käytännön testausta Esport Arenalla. Ajelin Espooseen hyvissä ajoin aamulla ehtiäkseni tekemään lenkkini ennen testauksen aloittamista.

Yksin ei rataa tarvinnut tälläkään kertaa kiertää, vaan paikalla oli mm. osapuilleen puolet Suomen ultrajuoksumaajoukkueesta. Aloitin lenkin leppoisalla vauhdilla vaihdellen kuulumisia tuttujen kanssa. Muutaman kilometrin jälkeen kiihdytin vauhtia aavistuksen verran, nostaen vauhtia alun 5.30/km tasosta noin 4.20/km nurkille 20 km matkalla. Loppuun vielä 5 km kevyttä verryttelyä, joten lenkin kokonaispituudeksi tuli 25,2 km ja keskivauhdiksi 4.58/km.

Viikon harjoituskertymä: 13,5 h / Juoksua: 155 km, Pyöräilyä: 6 km

8 kommenttia:

  1. "Se tarkoittaa käytännössä sitä, että jokaisella kierroksella pitää ottaa juomista / syömistä ja käytännössä juomapullo kulkee juoksijan mukana koko vuorokauden"... <-Tuosta kommentistasi tuli mieleen, että kuinka tiheään juot 24h:lla? Laskin, että 2,4km reitillä ei mene 6min/km -vauhdillakaan kuin rapiat 14min. Alle 15min:n juoman saaminen liia pitkä väli?

    Itse näkisin, että 2km paikkeilla oleva ultrareitin mitta olisi totuttua 1km reittiä mielekkäämpi. Miten itse näet tuon asian?

    Tsemppiä ja terveyttä! Hyvältä näyttää menosi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juomistiheyteen vaikuttaa hieman lämpötila, ilman kosteus ym. olosuhteet, mutta nyrkkisääntönä olen pitänyt juomista 15-20 min välein eli 2,34 km välein juoman ottaminen on hieman tiuhempaa tahtia mihin olen tottunut. Toisaalta 2 x 2,34 km => 25-30 min, joka tuntuu hieman turhan pitkältä väliltä. Ainakin jos on lämmintä.

      Juomapulloa on kannettava mukana sen takia koko kierros, että MM-kilpailuissa huolto saa avustaa juoksijaa vain määrätyssä pisteessä ja esim. juomapullon vastaanottaminen reitillä huoltopisteen ulkopuolella voi johtaa hylkäämiseen. Toinen ratkaisu olisi tietenkin käyttää kertakäyttömukeja, jotka heitetään roskiin juomisen jälkeen. Pullot ovat kuitenkin "vihreämpi" ratkaisu.

      Poista
    2. Ai niin, reitin pituudesta: ei asialla oikeastaan ole minulle merkitystä muuten kuin huollon suunnittelun kannalta. 1-1,5 km kierros on sikäli mukava että huolto on aina lähellä. Pidemmällä kierroksella pitää esim. kenkienvaihdot ym. varusteiden kanssa säätämiset miettiä tarkemmin, mutta eipä tuolla kovin suurta käytännön merkitystä ole.

      Vuorokauden aikana ehtii pidemmänkin kierroksen varrella olevat maisemat tulla tutuiksi, sikäli mikäli niitä tulee pahemmin katseltua.

      Poista
    3. Jarin kanssa useissa kisoissa yhtäaikaa olleena voin todeta, että Jarin ja Jaanan huoltokansio on lähes aukoton. Juurikaan tuon tarkemmin kuin he tekevät ei ultran huoltoa voi suunnitella etukäteen.

      Usein juomista puoltaa sekin jos/kun juoman seassa on energiatäydennystä niin energiavirta pysyy tasaisena.

      Nämä tankkausasiat ovat erittäin henkilökohtaisia juttuja ja ne on ehdottomasti opeteltava harjoituksissa.

      Toisaalta huoltoon voi suhtautua rennomminkin, se saattaa tosin näkyä sitten tuloksissakin mutta onko niillä tuloksillakaan loppujen lopuksi väliä ? Valintoja on monenlaisia ja niiden erilaisuus rikkaus...

      Poista
  2. "nyrkkisääntönä olen pitänyt juomista 15-20 min välein eli 2,34 km välein juoman ottaminen on hieman tiuhempaa tahtia mihin olen tottunut".

    Vihreä kaveri ihmettelee vol.2 ;) ... Jos ajatellaan, että menet tuota 2,34km rundia esim. 5:30/km -tahdilla niin kierrokseesi menee tuolloin aikaa 12.52min. Ok, olet tottunut juomaan x-määrän 15-20min välein. Näin vihreänä ultraajana ajattelisin, että joisin tuossa tapauksessa joka kierros tilkan vähempi, enkä raahaisi pulloa kenties 20-45ml erotuksen vuoksi mitä suuhun olen suunnitellut laittavani/kierros. Pointtina, etten ymmärrä, miksi juomapulloa täytyisi kantaa 2-3min juomatiheyden heilauksen/20-45ml tähden?

    T: Ö-luokan ultraaja ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen tottunut siihen, että saan huollosta pullon, jossa on tasan 1,5-2 dl (tilanteesta riippuen) juomista ja tyhjennän sen hissukseen seuraavan kierroksen aikana enkä siemaise kerralla kurkkuun. Koska MM-kilpailuissa huoltoalue (myös se, että huoltaja ottaa tyhjän pullon juoksijalta lasketaan huolloksi) on rajoitettu tarkoittaa se käytännössä sitä, että pullo kulkee kierroksen ajan mukana ja palautetaan seuraavalla kierroksella tyhjänä huoltoon. 1-1,5 km kierroksella pullo on siis mukana noin puolet kilpailusta, 2,4 km kierroksella koko ajan.

      Ei tuo oikeasti mikään ongelma ole, nykyisin on saatavana erittäin näppärästi ja huomaamattomasti mukana kulkevia muutaman desin vetoisia kämmenpulloja, esim. tällaisia

      Kaikki yksityiskohdat vaan pitää miettiä etukäteen valmiiksi.

      Poista
    2. Tyhjentävä vastaus. Ja kiitos tuosta juomapullo vinkistä myös.

      Poista
    3. Eipä kestä, aina kannattaa kysyä jos joku asia mietityttää. Vastailen mielelläni. Nuo neutraalin väriset pienet käsipullot ovat tällä hetkellä näköjään "sold out" Startfitnessissä, mutta samoja pulloja löytyy kyllä imelän pinkkinä ;-)

      Poista