30.7.2013

Vko 29 / 2013 - Alppeja ihailemassa

15. - 21.07.2013:

Kaksi Euroopan huippua: korkein vuori ja neljänneksi paras 24 h juoksija 2012.
Viikon 29 maanantaiaamuna astuimme Jaanan kanssa lentokoneeseen ja hieman aamukymmenen jälkeen laskeuduimme Geneven lentokentälle. Suuntasimme autovuokraamon pisteeseen hakemaan varaamaamme Compact-luokan automaattia. Hetken odottelun ja lyhyen bussimatkan jälkeen pääsimme pakkaamaan matkavaroitamme uudenkarhean Golfin takakonttiin. Saimme sinne mahtumaan yhden matkalaukun ja yhden repun, loput tavarat oli pakko sijoittaa takapenkille. Varsinainen tilaihme siis.

Kotimaasta mukaan otettu TomTom tuulilasiin ja päämääräksi hotellimme osoite Chamonixissa. Matkaa Geneven lentokentältä Chamonixiin on vain noin 70 km ja siitä suurin osa erittäin hyvää moottoritietä, joten olimme Chamonixissa jo ennen puoltapäivää.  Muutaman tunnin odottelun jälkeen saimme majapaikkamme avaimetkin ja pääsimme asettautumaan taloksi viihtyisään kahden tähden pesäämme aivan Chamonixin keskustaan. Viime vuonna Italiassa harmittelimme sitä, että vaellusreiteille päästäksemme jouduimme istumaan tunnin pari autossa. Nyt upeille reiteille pääsi parin minuutin kävelyn jälkeen.

Saatuamme matkalaukkumme purettua teimme ensimmäisen patikointiretken lähipoluille. 1,5 tunnin lenkillä tuli nousua noin 250 metriä, vaikka emme edes hakeneet varsinaisesti mäkiä. Tämän lenkin jälkeen kävin vielä juoksemassa kevyen puolituntisen. Keveydestä ei tosin ollut tietoakaan, jalat olivat matkustamisesta ja ties mistä äärettömän väsyneet ja juokseminen oli tukkoista laahustamista.

Tiistaina vietimme miltei koko päivän vuorilla. Runsaan kahdeksan tunnin aikana näimme niin Montenversin kuuluisan Jäämeren (Mer de Glace, 1913 m), Le Signalille (2204 m) johtavan kivikkoisen polun, Grand Balcon Nord -panoraamareitin sekä 2354 m korkeudessa sijaitsevan Plan de Aiguillen hissiaseman. Viimemainitulta suuntasimme alas Chamonixiin johtavalle polulle, jota jonkun aikaa tallattuamme jo pitkään ennusmerkkejä antanut sade alkoi: onneksi olimme jo kohtuullisen alhaalla sateen iskiessä kunnolla niskaan. Päivän noususumma oli hieman yli 1600 metriä ja vain pitkä alamäki Chamonixiin tuntui hieman väkinäiseltä. Muutoin maisemat olivat henkeäsalpaavan upeita.

Kiipeilijöitä kuvattuna Aiguille du Midin näköalaterassilta
Keskiviikon aloitimme suuntaamalla Aiguille du Midin hissiasemalle, josta pienen odottelun jälkeen oli edessä nousu kohti Euroopan korkeinta köysihissiasemaa, 3842 metrin korkeuteen. Runsaan 20 minuutin hissimatkan jälkeen astuimme pariasteiselle näköalatasanteelle, josta oli vielä muutamat portaat kiivettävänä. Maisema palkitsi kaikki odotukset: aivan uskomaton paikka. Sanat ja valokuvat eivät tee elämykselle mitään oikeutta, joten en edes yritä.

Lunta inhoavana suomalaisena yllätyin ehkä eniten siitä kuinka haltioissani olin lumen ja jään verhoamasta maisemasta. Paikka oli myös kiipeilijöiden suosiossa. Näimme useita kiipeilijäryhmiä, jotka jatkoivat matkaansa hissiasemalta kohti jotakin ympärillä näkyvistä huipuista. Todennäköisesti varsin moni suuntasi kohti 4810 metrin korkeuteen kurottavaa Mont Blancin huippua, mutta ympärillä näkyi myös useita muita yli nelitonnisia huippuja.

The North J's: Janne ja Juha.
Aiguille du Midiltä palatessamme pysähdyimme hetkeksi puolivälin asemalle, Plan de Aiguilleen. Söimme hotdogit ja kävimme vilkaisemassa oppaissa kehuttua Sinistä Järveä, Lac Bleuta noin vartin kävelymatkan päässä. Järvi (suomalaisittain lampi) oli kieltämättä upeassa paikassa ja nimensä mukaisesti syvänsininen. Laskeuduttuamme hissillä Chamonixiin kävelimme kohti majapaikkaamme kun olin kuulevinani jonkun huutavan nimeäni. Luulin jo kuulevani harhoja, mutta vilkaisin silti ympärilleni ja huomasin viereisen ravintolan terassilla pari tutun näköistä vesseliä syömässä. The North J's, Janne Marin ja Juha Jumisko olivat hetkeä aikaisemmin saapuneet lentokentältä ja matkalla Courmayeriin he olivat pysähtyneet Chamonixiin syömään ja tekemään varustetäydennyksiä seuraavana aamuna alkavaa kymmenpäiväistä Aostan laakson huiput kiertävää retkeään varten. Tästä seikkailusta voit lukea tarkemmin Jannen blogista.

Illalla kävin vielä tekemässä reilun tunnin kevyen juoksulenkin. Juoksin lähinnä Chamonixin halki kulkevan joen rantaa seurailevaa polkua. Juokseminen tuntui hieman paremmalta kuin maanantaina, mutta koko lailla nihkeää meno oli vieläkin.

L'Indexin ja Le Flegeren välinen tuolihissi, todellinen näköalapaikka
Torstaina oli taas ohjelmassa pitkä patikkaretki vuorilla. Tällä kertaa suuntasimme Jannen suosituksesta toiselle puolelle Chamonixia nouseville rinteille. Seurailimme ensin joen rantaa Les Praziin, josta aloimme nousta kohti runsaat 800 m ylempänä olevaa Le Flegereä. Hetken noustuamme huomasin alla olevan laakson olevan osittain paksun pilviharson peitossa ja vain muutamaa minuuttia myöhemmin maisema verhoutui pilveen niin, että näkyvyyttä oli vain muutamia metrejä. Yhtä nopeasti kuin pilvet nousivat ne myös haihtuivat ja muutamassa minuutissa näkyvyyttä oli taas runsaasti. Häkellyttävä muistutus siitä, että vuoristossa olosuhteet voivat tosiaan muuttua hetkessä.

Hieman ennen Le Flegereen (1894 m) saapumistamme alkoi sade ja sää viileni hetkessä useilla asteilla. Kiskoimme takit päällemme ja hetken ajan harkitsimme palaamista hissillä alas, sillä emme halunneet vaarantaa terveyttämme. Kun sade kuitenkin hieman hellitti päätimme kävellä pienen matkaa l'Indexiin (2385 m) johtavaa rinnettä ylös, jotta saisimme päivään tuhat nousumetriä täyteen. Hetken noustuamme sade loppui ja yllättävän pian huomasimme olevamme l'Indexin tuolihissiasemalla. Nautimme pikaisen retkilounaan ja pohdimme palaammeko alas samaa noin 30% kulmassa laskevaa kivistä rinnettä vaiko tuolihissillä, joka sekään ei näyttänyt kovin houkuttelevalta. Päädyimme jälkimmäiseen vaihtoehtoon ja hissistä olikin kertakaikkisen mahtavat maisemat suoraan Mont Blancin massiivin suuntaan.

Le Flegereen palattuamme suuntasimme Grand Balcon Sud -panoraamareitille ja kohti Planprazia (2000 m). Tämä osa reitistä on tuttua kaikille Ultra Trail du Mont Blanc -kilpailuun osallistuneille. Planprazista olisi ollut edessä lähes kilometrin alamäki takaisin Chamonixiin, mutta parin päivän takaiseen alamäen tarpomiseen tympääntyneinä otimme hissin alas. Kämpälle saavuttuamme takana oli hieman yli kuusi tuntia ja noin 2000 nousumetriä. Upea päivä.

Perjantaiaamuna hyppäsimme autoon ja ajelimme kohti Le Grand Bornandia, josta suuntasimme kohti läheisen Col de la Croix Fry -vuoren huippua (1477 m). Auton saimme parkkiin La Clusaziin, josta oli noin 7,5 km ja hieman yli 400 metriä nousua perille. Lämpötila oli reippaasti helteen puolella, joten kävelystä muodostui melkoisen hikinen. Hieman puolenpäivän jälkeen olimme Col de la Croix Fryn huipulla ja aloimme ihmetellä kuinka saisimme aikamme tapettua, sillä Tour de Francen 19. etapin pyöräilijöitä odotettiin saapuvaksi paikalle vasta noin viiden tunnin kuluttua. Pari tuntia ennen kilpailijoita paikan ohitti tapahtuman sponsorien mainoskaravaani, jota olin ennakkoon kuullut hehkutettavan näkemisen arvoiseksi.

Kun karavaani lopulta aloitti ohimarssinsa en tiennyt olisiko pitänyt nauraa ääneen vai teeskennellä kiinnostunutta: toinen toistaan räikeämpiä mainosvankkureita, joista heitettiin niukasti mainosrihkamaa katsojille. Sen krääsän heittelykin loppui kun taivas repesi totaalisesti ja rihkaman heittelijöille tuli kiire vetää sadevaatteita niskaansa ja pitää itsensä lämpimänä. Hakeuduin sateensuojaan läheisen suksikaupan terassille. Hetki ennen kuin Rui Costa ohitti paikan ylivoimaisessa johdossa matkalla kohti etappivoittoa hivuttauduin reittiä reunustavan aidan viereen. Tämän jälkeen ajajia meni ohi yksitellen tai pienissä ryhmissä, mutta mitään tietoa tilanteista paikan päällä ei tietenkään ollut.

Nairo Quintana ja Chris Froome Col de la Croix Fryn alamäessä
Kokonaiskilpailua johtavan Chris Froomen ryhmä ohitti paikan kuutisen minuuttia Costaa myöhemmin, mutta pikaisella vilkaisulla en ehtinyt hahmottaa keitä Froomella oli seuranaan tuossa vaiheessa. Näihin aikoihin aloimme tarpoa alamäkeen kohti La Clusazia, jonne palasimme hieman aamupäivää lyhyempää reittiä. Sadekin loppui muutaman kilometrin käveltyämme, alkaakseen uudestaan muutama minuutti ennen kuin pääsimme autolle.

Edessä oli vielä paluumatka sateisia alppiteitä pitkin Chamonixiin. Lisäjännitystä matkantekoon toivat tiellä liikkuneet Touria seuraamassa olleet pyöräilijät, joiden itsesuojeluvaisto oli samaa luokkaa kuin kuusamolaisilla poroilla. Chamonixissa olimme hieman ennen iltakahdeksaa ja ehdimme vielä hakea paikallisesta Carrefourista illalliseksi makoisat pihvit ja pullon punaviiniä. Kassalla olimme noin minuutti ennen sulkemisaikaa, siis erinomaisen ajoissa.

Tour de Francen etapin seuraaminen paikan päällä antoi käsityksen tapahtuman mittasuhteista, mutta mitään käsitystä päivän urheilullisesta annista paikan päällä ei saanut. Pariin kertaan kävin läheisessä ravintolassa kurkkimassa Eurosportilta kilpailutilannetta. Mikäli vielä joskus tulee mahdollisuus seurata Touria paikan päällä niin ehdottomasti maalialueelle, mieluusti toki sellaiselle etapille, joka päättyy vuoren huipulle.

Lauantaina tein runsaan 4,5 tunnin juoksu / kävelylenkin vuorilla. Käytännössä kävelin lähes kaikki ylämäet ja juoksin tasaisella ja helpoissa alamäissä. Suuntasin ensin Le Breventin hissin ala-aseman vierestä lähtevälle polulle, jota muutaman lisämutkan kierrettyäni aloin kiivetä kohti Planprazia. Sinne päästyäni oli aikaa kulunut 1 h 49 min ja lähetin Jaanalle tekstiviestin, jossa ilmoitin jatkavani kohti Le Flegereä. Hetkellisen päähänpiston johdosta suuntasinkin kohti Le Breventiä (2525 m) lähtevää nousua. Runsaan 500 m nousuun osui muutama melkoisen luminen kohta ja erityisesti hämmästelin paria ohittamaani kaveria, jotka työnsivät maastopyöriä ylämäkeen. Huipun saavutin 39 minuuttia Planprazista lähdön jälkeen ja jatkoin saman tien takaisin alamäkeen. Alamäki Planpraziin meni 20 minuutissa ja nyt otin suunnan kohti Le Flegereä. Sinne saavuin 54 minuuttia Planprazista lähdettyäni. Edessä oli vielä 800 m pudotusta Chamonixiin, sama mäki jonka olimme muutama päivä aikaisemmin patikoineet ylös. Muutamia hankalampia kohtia lukuunottamatta pystyin juoksemaan lähes koko alamäen, mutta vauhti ei päätä huimannut. Samaan aikaan Le Flegerestä lähtenyt paikallinen juoksija katosi horisonttiin heti polkuosuuden alkamisen jälkeen. Käsittämätöntä menoa.

Chamonixin McDonaldsin edessä olin 4 h 38 min lähdön jälkeen. Kävin hakemassa ison Big Mac -aterian, jonka huomaavaisuudesta muita ruokailijoita kohtaan otin mukaani ja nautin puiston penkillä. Päivän noususumma hieman yli 1800 metriä, mutta ei taida meikäläisestä tulla ikinä vuorijuoksijaa. Ylämäkeen en jaksa juosta ja alamäkeen en uskalla juosta niin kovaa kuin pitäisi. Fantastisen hieno lenkki siitä huolimatta.

Illalla tein vielä Jaanan kanssa runsaan puolen tunnin kevyen juoksulenkin jokivarren poluilla ja puistoissa. Päivän alamäkijuoksut tuntuivat etureisissä melkoisena jäykkyytenä.

Jotain hassua vieraskielistä tekstiä, mitä lie tarkoittanee.

Laskettelijoita Le Grand Montetsilla

Argentieren jäätikkö Le Grand Montetsilta kuvattuna
Sunnuntain aloitimme reippaasti aamulenkillä pian kuuden jälkeen. Edes aurinko ei siihen aikaan näyttäytynyt vuorten takaa, vaikka valaisikin jo hienosti vuorenhuippuja. Runsaan tunnin lenkkiin mahtui niin joenvartta, puistossa kiertelevää 600 metrin hiekkatiekierrosta kuin muutama kierros paikallisella urheilukentälläkin.

Pyrimme myös tänä viimeisenä täytenä päivänä Chamonixissa hyödyntämään mahdollisimman paljon kolmeksi päiväksi maksamaamme hissipassia. Ensin ajelimme Le Fayetiin, tarkoituksenamme poiketa Tramway du Mont Blanc -junalla Mont Blancin rinteille, mutta aikatauluun tutustuttuamme totesimme reissuun menevän miltei koko päivän, joten se jäi seuraavaan kertaan. Takaisin autoon ja Argentiereen, jossa hyppäsimme Le Grand Montets -vuorelle (3295 m) kipuavaan hissiin. Paikka on selvästi vähemmän turistihenkinen kuin puoli kilometriä korkeampi Aiguille du Midi, jonne lähtee hissi aivan Chamonixin keskustasta. Mielestäni paikkana Le Grand Montets on aivan yhtä mieletön. Ylhäällä näkee silmänkantamattomiin vuorenhuippuja ja läheisellä lumipeitteisellä rinteellä oli runsaasti vaeltajia, kiipeilijöitä ja jopa muutamia laskettelijoita. Viimemainituille täytyy nostaa hattua, sillä ylärinteelle ei pääse hissillä, joten he ovat joutuneet viimeiset sadat metrit noususta kantamaan suksia ylös.

Näimme myös pari kaveria riippuliitimen ja suksien kanssa, valitettavasti en saanut yhtään kuvaa napattua.

Illalla tein vielä 45 minuutin pikkulenkin poluilla. Päästyäni ovesta ulos alkoi miltei saman tien sataa, joten varsinkin alaspäin juokseminen oli melkoista haparointia sateen liukastamilla kivillä ja puunjuurilla. 

Maanantai oli matkustuspäivä kotiin. Lähtiessämme Chamonixista näytti lämpömittari noin kolmenkymmenen asteen lukemia. Ajelimme Geneveen vuonna 1992 talviolympialaisia isännöineen Albertvillen kautta ja siellä lämpötila oli hulppeat +34°C. Kovin kauaa emme jaksaneet paikan päällä kävellä, vaan ilmastoitu auto houkutteli enemmän.

Kotimaassa olimme hieman iltakymmenen jälkeen ja kotipihaan kaarroimme yhden maissa yöllä. Fantastinen matka oli takana. Tuonne pitää ehdottomasti päästä uudestaan.

Viikon liikunnat noin 27 tuntia, varsin kohtuullinen määräviikko siis vaikka juoksukilometrejä ei kovin paljoa tullutkaan.

Kuvia

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti