31.8.2013

Skövde Ultra Festival 24 h 239,417 km

Suomalaissyntyisen Reima Hartikaisen organisoima Skövde Ultra Festival on vakiinnuttanut asemansa pohjoismaiden merkittävimpien ultrajuoksutapahtumien joukossa. Festival-nimikkeelle on katetta, sillä viikonlopun aikana juostaan 400 metrin ratakierroksella 48 h, 24 h, 12 h, 6 h sekä 100 km kilpailut. Näiden lisäksi ohjelmassa on vielä tunnin "miniultra". Skövden 24 h -kilpailu oli tänä vuonna myös virallinen Ruotsin 24 h mestaruuskilpailu ja 48 h kilpailussa oli mukana japanilainen ME-nainen Sumie Inagaki. Lisäksi Ruotsin maajoukkueultraajien ohella rataa kiersivät 48 h kilpailussa myös legendaariset elämäntapaultraajat K-G Nyström ja Bertil Palmqvist. Tunnelma kilpailupaikalla oli kaikin puolin hieno, omalta osaltaan sitä nostivat paikalla lähes koko viikonlopun ajan kannustamassa olleet ruotsalaiset maajoukkuenaiset, mm. Maria Jansson ja Anna Grundahl. Radalla puolestaan vain kuukausi aikaisemmin 48 h pohjoismaiden ennätyksen juossut Torill Fonn juoksi rohkeasti (lue Torillin erinomainen blogikirjoitus aiheesta) ja jaksoi oman juoksunsa ohessa koko ajan kannustaa muita juoksijoita. Uskomaton ihminen.

Lähtökohdat urani ensimmäiseen 24 tunnin ratajuoksuun eivät olleet parhaat mahdolliset. Vuoden päätavoite, toukokuussa juostu 24 h EM/MM -kilpailu päättyi osaltani katastrofaaliseen epäonnistumiseen ja normaalikuntoon palautuminen kesti pari kuukautta. Tehokkaita harjoitusviikkoja sain Steenbergenin ja Skövden väliin tehtyä vain muutaman, kunnon pitkiä lenkkejä yhden. No, heikommillakin eväillä on vuorokausi juostu. Ehkä.

Kilpailun alla tunsin oloni kuitenkin yllättävän rauhalliseksi ja luottavaiseksi. Tavoitteeksi olin asettanut Seppo Leinosen vuonna 1989 juokseman 24 tunnin ratajuoksun SE:n 234,231 km parantamisen yli 240 kilometrin. Toki tiesin tavoitteen varsin kovaksi. Varsinkin kun aikaisemmat ultrakokeiluni täysin tasaisilla reiteillä olivat kaikki päättyneet tavalla tai toisella epäonnistumisiin.

Hetki ennen starttia, hieman taitaa jännittää

Ensimmäinen neljännes, 66,0 km


Lämpötila starttihetkellä klo 12 oli hieman yli 20 astetta ja jossain määrin tuulinen. Olosuhteet olivat siis kohtuullisen hyvät ja helpot varusteiden valinnan suhteen: lyhythihainen Compressportin Trail Running -paita, jonka päälle numerolappuliiviksi Endurancen hihaton kilpailupaita. Lyhyet Skinsin kompressiotrikoot, Compressportin kompressiosäärystimet, lyhyet Brooksin juoksusukat ja Nike Lunarfly 4 -kengät. Kenkien suhteen harkitsin kevyempää vaihtoehtoa, mutta onneksi päädyin kuitenkin vaimennetumpaan malliin. Varusteet toimivat koko kilpailun ajan hyvin, vain yön viileimmille tunneille lisäsin irtohihat ja pitkät trikoot.

Alkuvauhti oli hieman suunnitelmaani vauhdikkaampaa, mutta ei kuitenkaan mitään hurjastelua. Ensimmäisen tunnin aikana matkaa kertyi 11,3 km. Jo tunnin juoksun jälkeen huomasin, että maltodekstriinipohjainen Puhti-urheilujuoma ei imeytynyt, vaan vatsassa pyöri sulamaton maltomöykky. Mustikkasopalla ja ylimääräisellä suolatabletilla sain tilanteen normalisoitua. Puhti jätettiin pois ruokalistalta ja urheilujuomana käytettiin vain Gutzya, jota oli mukana kahta eri makua. Muuten ensimmäiset tunnit kuluivat aika lailla odottavissa tunnelmissa. Vauhti pysyi jarruttelusta ja kävelypätkistä huolimatta aavistuksen suunnitelmaani kovempana, mutta silti varsin maltillisena. Tasainen urheilukenttä osoittautui alustana juuri niin petolliseksi kuin olin ounastellut: reiteni jumiutuivat jo neljän tunnin juoksemisen jälkeen, aikaisemmin kuin koskaan maantiereiteillä.
Muutama kierros juostu, Tysk kärjessä


Toinen neljännes, 61,4 km (66,0 - 127,4 km):


Kuuden tunnin kohdalla olin juossut 66,0 km ja siinä vaiheessa juoksusuuntaa vaihdettiin ensimmäisen kerran. Olin kymmenisen kilometriä perässä ensimmäistä ultraansa juoksevaa ruotsalaista Anders Tyskiä. Ensimmäisistä kierroksista saakka odottelin hänen romahdustaan. Mies kuitenkin jatkoi radan kiertämistä alle 5 min/km vauhdilla hämmästyttävän vaivattoman näköisesti, juosten ensimmäisen satasen peräti 8.18.15, lähes tunnin minua nopeammin. En vaivannut päätäni kovin paljoa asialla, keskityin omaan tekemiseeni. Tyskin rohkea suoritus ei loppujen lopuksi ollut kovin suuri yllätys kun hänen multisport-taustansa sekä valmennussuhteensa Rune Larssoniin selvisi.

Puoleenyöhön mennessä olin juossut hieman yli 127 km, olin siis hyvässä tahdissa 240+ tulosta ajatellen. Tosin edessä olivat minulle perinteisesti vaikeimmat hetket 24 h juoksussa.  WC-käyntejä oli alkupuoliskolla tullut vain muutama, selvästi vähemmän kuin yleensä 24 h juoksussa.

13 tunnin jälkeen tunsin ensimmäisen kerran pahoinvoinnin oireita, mutta siinä vaiheessa se jäi vielä oireiluksi. Vajaata tuntia myöhemmin ei ollut kyse enää varoituksesta, vaan jouduin työntämään pääni roskikseen oksentaakseni. Tästä eteenpäin näitä yläkautta tapahtuvia tyhjennyksiä tuli useamman tunnin ajan. Pystyin kuitenkin siitä huolimatta etenemään miltei koko ajan juosten, joskin vauhti luonnollisesti hidastui huomattavasti. 17 tunnin jälkeen tuli hetkellisesti pyörryttävä olo, joka kuitenkin meni parilla glukoositabletilla ja pienellä kävelypätkällä ohi.


Kolmas neljännes, 55,0 km (127,4 - 182,4 km):


Yudith Hernandez matkalla PE:hen
Puolenyön jälkeen huomasin Tyskin vaihtaneen kokonaan kävelyyn. Miehen kävelyvauhti oli sen verran vetävää, että etumatka kutistui varsin hitaasti. Lisäksi tuntui, että aina kun pääsin samalle kierrokselle ruotsalaisen kanssa vatsani alkoi kapinoida ja palatessani radalle olin taas pari kierrosta perässä. Tätä jojottelua jatkui muutaman tunnin ajan, kunnes lopulta aamun tunteina siirryin kilpailun johtoon ja kohti varmalta näyttävää voittoa.

Mitä vielä, vain hetkeä myöhemmin huollosta informoitiin, että "ruotsalainen pikkutyttö juoksee kovaa ja tavoittaa vauhdilla". Selkokielisenä viesti kuului: 23-vuotias Yudith Hernandez tekee elämänsä juoksua ja oli kaventanut etumatkani pariin kilometriin. Siinä kohtaa oloni oli niin uupunut, että sumeassa mielessäni en jaksanut suuremmin kiinnostua tilanteesta, koetin vain puskea eteenpäin edes joten kuten juosten. Ero pysytteli parissa kilometrissä lopputuntien ajan, kunnes aivan kilpailun viime hetkillä olin hieman vähemmän hidas kuin Yudith, joka juoksi uuden naisten Ruotsin ja pohjoismaiden ennätyksen 234,146 km.

Viimeinen neljännes, 57,0 km (182,4 - 239,417 km):


Viimeiseen suunnanvaihtoon, 18 tunnin kohdalla tultaessa olin kerännyt 182,4 km. Etenin yhä aikataulussani vaikka kolmas neljännes olikin ollut hidas. Toisin kuin yleensä, päivän valkeneminen ei helpottanut oloani, vaan juokseminen oli askel askeleelta vaikeampaa ja hitaampaa. Jalkojen pakottaminen juoksuun kävelypätkien jälkeen oli kerta kerralta vaikeampaa. Lisäksi minulla oli suuria vaikeuksia saada energiaa alas, vaikka Jaana kiitettävästi huolehti energiansaannistani ja itsekin tiesin, että alan pian kärsiä nestevajauksesta. 19 tunnin kohdalla WC:ssä käydessäni - ensimmäisen kerran kilpailun jälkipuoliskolla muussa tarkoituksessa kuin oksentamassa - huomasin virtsani olevan kirkkaanpunaista ja tajusin nestevajauksen olevan pitkällä. Koska kilpailun kesken jättäminen ei tietenkään käynyt edes mielessäni, vakuuttelin itselleni värin johtuvan vain mustikkasopasta ja päätin jatkaa niin kauan kuin tolpillani pysyn. Tervettä eli ei.

Tiesin vaikeuksistani huolimatta olevani yhä tavoitevauhdissani, mutta vähän kerrallaan tavoitteet alkoivat menettää merkitystä päässäni. Fokusoin kaiken tahdonvoimani uuteen ratajuoksun SE-tulokseen 235 km. Viimeiselle tunnille lähdettäessä olin juossut 229,9 km, mutta ajatus reilun kympin juoksemisesta viimeisen tunnin aikana tuntui täysin mahdottomalta. Olin jo päättänyt, että 235 km täyttymisen jälkeen lopetan kilpailun siihen paikkaan. Onneksi Jaana ja klo 18 starttaavaan 100 km kilpailuun valmistautuva Jyrki olivat asiasta eri mieltä ja suorastaan potkivat minut liikkeelle viimeisen tunnin aikana. He tekivät kiitettävästi työtä saadakseen vastahakoisen ruhoni puskettua yli 240 km, mutta tällä kerralla mikään ei auttanut.

Viimeisen puolituntisen aikana vauhtini hiipui hiipumistaan, lopulta sorruin kävelemään. Kunnes 48 tunnin kilpailua juokseva Sumie Inagaki juoksi ohitseni ja muistutti "only ten minutes left" ja hymyili kauniisti, mutta silmät sanoivat "juokse, vätys". Vastahakoisesti pakotin itseni hölkkäämään viimeiset minuutit, vaikka tiesin 240 km tuloksen karanneen. Kun armahtava loppulaukaus lopulta pamahti putosin saman tien selälleni nurmikolle. 239,417 km, toiseksi paras 24 h tulokseni, uusi ratajuoksun SE, kauden kotimainen ja pohjoismainen kärkitulos, tämän vuoden maailmantilaston kahdeksanneksi paras MM-kilpailun ulkopuolella tehty tulos. Huonomminkin olisi voinut mennä tällä valmistautumisella. Viimeisen kahden tunnin totaaliromahdus olisi toisaalta kenties ollut vältettävissä, mikäli olisin saanut tehtyä vielä muutaman kunnollisen harjoitusviikon. Tai jos olisin kilpailun jälkipuoliskolla tankannut riittävästi energiaa ja nestettä. Turhaa jossittelua, tiedän.

Loppu on lähellä...

Kilpailun jälkeen


Muutaman minuutin lepäilyn jälkeen pääsin melkein omin voimin (Jyrki vain hieman ohjasi taluttamalla oikeaan suuntaan) kävelemään suihkuun, jossa kului melkoisesti aikaa sillä viihdyin varsin pitkään WC:n puolella oksentamassa. Sama jatkui odotellessamme palkintojenjakoa. Hotellille päästyämme Jaana juotti minulle litrakaupalla nesteitä kuivuneen kroppani tankkaamiseksi. Siitä huolimatta kävin ensimmäisen kerran WC:ssä vasta illalla. Kiinteää syömistä en pystynyt edes ajattelemaan ennen kuin kilpailun päättymistä seuranneen päivän aamulla, noin 20 tuntia kilpailun päättymisen jälkeen.

Fyysisesti selvisin kilpailusta vähäisin vaurioin: varpaissa oli yksi rakko ja etureidet olivat kilpailun jälkeen todella jumissa. Pahimmat vauriot olivat neste- ja energiahukan aiheuttamia: olin kilpailun jälkeen todella uupunut, jos paikalla olisi ollut lääkäri hän olisi todennäköisesti määrännyt minut tiputukseen. Mikä olisi luultavasti ollut pelkästään hyvä, mutta onnistui nesteyttäminen riittävästi juomallakin. Tosin Jaana sai pakottamalla pakottaa minut juomaan illan mittaan riittävästi.

Mistä romahdukseni sitten johtui: tietenkin runsas oksentelu kuivatti kroppaa ja kulutti energiavarastoja. Toisaalta, päivälämpötila oli reippaasti päälle kahdenkymmenen asteen varjossa. Eikä urheilukentällä ole varjoa päiväsaikaan. Juomisen määrää olisi pitänyt tarkistaa kilpailun aikana huomattavasti ylöspäin. Valitettavasti alkutuntien aikana puhaltanut tuuli kuivatti hien ihon pinnasta ja vaikutti siihen, että lämpötila ei tuntunut samalla tavalla kuin täysin tyynessä kelissä. Tässä tuli runsaasti oppia seuraavaa mahdollista lämpimissä olosuhteissa juostavaa kilpailua varten, mikä se sitten lieneekään. Kompressiosäärystimien ansioksi lienee laskettava, että lämpimistä olosuhteista ja elimistön kuivumisesta huolimatta minulla ei ollut kilpailun aikana ongelmia kramppien kanssa, kuten joskus on ollut vastaavissa olosuhteissa.

Vuorokauden juoksu radalla oli sekä fyysisenä että erityisesti henkisenä kokemuksena juuri niin painajaismainen kuin ennakkoon osasin pelätäkin. Tasainen rata jumiuttaa jalat uskomattoman nopeasti ja tehokkaasti ja saman kierroksen kiertämiseen puutuu varsin nopeasti. 48 tuntia radalla? Enpä tiedä...

Taas kerran tuli todistettua, että toimiva henkilökohtainen huolto on välttämättömyys hyviä ultrajuoksutuloksia tavoiteltaessa. Ilman Jaanan tukea olisin aamuyön surkeina tunteina jäänyt pitkiksi ajoiksi vetelehtimään varikolle. Samoin viimeisen tunnin aikana Jaanan piiskaaminen toi lopputulokseen useita kilometrejä lisää kun allekirjoittaneelta oli kroppa lopussa ja motivaatio juoksun jatkamiseen mennyt totaalisesti. Puhumattakaan romahduksesta joka olisi ollut seurausta siitä, että ilman Jaanan huolehtimista olisin luultavasti unohtanut jossain vaiheessa juomisen ja syömisen kokonaan.

Numeroita:

6 h: 66, 0 km
12 h: 127,4 km / 61,4 km
18 h: 182,4 km / 55,0 km
24 h: 239,417 km / 57,0 km

Puoliskot: 127,4 km + 112,0 km / 53,2% + 46,8%

Numerotkin vahvistavat jälkipuoliskon pahan hyytymisen. Kenties hieman maltillisempi aloitus olisi tuottanut paremman lopputuloksen, mutta ei alkuvauhtini missään nimessä yltiöpäisen rajua ollut. Jälkipuolisko vain oli liian hidas.

Tulokset
Kuvia

15 kommenttia:

  1. Hieno raportti!!! Tuossa pääsi melkein radan varteen jakamaan tuntemuksiasi. Upea suoritus. Syväkestävyys on huippuluokkaa. Jaksat ilmiömäisesti edetä, vaikka olit tuollaisessa tilassa. Hienosti olit onnistunut taas myös psyykkisellä puolella. Kantti kestää.

    Tuosta on pirun hyvä jatkaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Onni! Tämä viikko on palauteltu, mutta kovasti jo suunnitellaan seuraavia kilpailuja.

      Poista
  2. Onneksi Olkoon! Tosi hieno raportti juoksustasi. Videota olen tapahtumasta katsonut. On se vaan hienoa menoa!!

    VastaaPoista
  3. Onnittelut että et juossut itseäsi hyvästä yrityksestä huolimatta sairaalaan.

    Esimerkiksi kolme kertaa viikossa suoritettava dialyysi heikentää ajankäyttöä harjoitteluun huomattavasti.

    Tulos on vaikeuksiin nähden todella huippuluokkaa.

    Kaiken ylläolevan olen kirjoittanut rakentavasti ja positiivisella näkökannalla - näitä kun lukevat tuloksiin intohimoa tihkuvat junioritkin jotka perässä yrittävät tulla - joskus hinnalla millä hyvänsä ...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä ja aiheellinen kommentti Pasi. Toivottavasti kukaan aloittelija ei ota oppia minun tai Klasilan Jannen raporteista. Skövde oli minulle 14. vähintään vuorokauden mittainen kilpailu, joten tunnen kroppani ja sen antamat varoitussignaalit suhteellisen hyvin ja uskallan tuollaisessa ratajuoksussa vetää aika lailla äärirajoille.

      Oman kropan tuntemuksen lisäksi olen siinä mielessä onnekkaassa asemassa, että huoltajani on terveydenhuollon ammattilainen ja hänellä on runsaasti kokemusta ultrakilpailuissa huoltajana toimimisesta. Luotan siihen, että jos hän arvioi tilanteeni hälyttäväksi hän ottaa minut pois radalta, kuten esim. kävi MM-kilpailussa toukokuussa.

      Jälkeenpäin voidaan toki spekuloida mikä olisi ollut järkevin toimintamalli tuossa 19-20 tunnin kohdilla Skövdessä, kun selvät nestevajauksen merkit olivat ilmassa enkä juomalla nestettä saanut menemään alas riittävästi. Järkevintä olisi ehkä ollut jättää leikki kesken ja hakeutua tiputukseen, mutta sanat "järkevä" ja "ultrajuoksu" sopivat kovin harvoin samaan lauseeseen. Steenbergenin katastrofin jälkeen oli myös jonkun verran paineita (omien korvien välissä) saada edes jonkunlainen tulos aikaiseksi.

      Tietenkin kaiken liikunnan lähtökohtana tulisi ensisijaisesti olla terveyden lisääminen, ei sen vähentäminen. Ultrajuoksuharjoittelu pitkine matalatehoisine lenkkeineen on mitä hienointa terveysliikuntaa, kilpailut eivät aina välttämättä sitä ole, mutta niiden osuus vuotuisesta liikunnasta on kuitenkin varsin pieni.

      Poista
  4. Keskeyttäminen ei ole järkevää silloin kun tähdätään tuloksiin.

    Ja kun tunnen teidät niin siksi kommentoinkin ettei lukijoille jää epäselväksi taustat.

    Arvasin että selvennät.

    Odotellaanpa sitten jos NYT joku urheiluliitossa heräisi antamaan arvostusta Sinulle ja sitten meidän lajillemme...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä urheiluliiton heräämistä odotellessa ei kannata ainakaan pidätellä hengitystä... se voi johtaa vakaviin terveydellisiin ongelmiin hapenpuutteen muodossa.

      24 h ratajuoksun SE ei ylittänyt edes SUL:n nettisivujen uutiskynnystä vaikka tuloksesta henkilökohtaisesti kyseisen kioskin tiedottajalle ilmoitin.

      Poista
    2. Toisaalta ettei menisi pelkäksi valittamiseksi niin positiivisena havaintona huomasin, että Juoksija-Lehti oli Facebook-sivullaan uutisoinut Skövden tulokseni, vaikka en sitä heille edes tiedottanut.

      Poista
  5. Onnittelut Jari! Ja loistava raportti. Täällä seurattiin Skövden juoksuasi suurella mielenkiinnolla.

    VastaaPoista
  6. Onnittelut aivan hirvittävästä suorituksesta! Omat ultrapyöräilyt alkavat tuntumaan lasten leikiltä hienoja raporttejasi lukiessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Toni, kyllähän noi ultrapyöräilytkin aika hurjia suorituksia on.

      Poista
    2. Kyllä niissäkin on mahdollisuus saavuttaa varsin paha olo ja ruumiista irtautuminen, varsinkin maastopyöräilypuolella johon itse olen enemmän syventynyt. Mutta lähtökohtaisesti juoksu on selvästi kovempi laji. Lähinnä ultrajuoksussa askarruttaa tuo palautuminen. Näkisin että siinä on suurempi riski aiheuttaa itselleen lähes peruuttamatonta vahinkoa. Toki paljon ratkaisee se kuinka monta ultrasuoritusta tekee vuodessa. Työssäkäynnin ym. takia pidän 2-3 ultraa / vuosi "sopivana".

      Poista
    3. Oma kokemukseni on, että 2-3 pitkää ultraa vuodessa on aika lailla riittävästi. Sen lisäksi voin juosta muutaman lyhyemmän ultran joihin en kuitenkaan sen kummemmin valmistaudu. Liian vähäinen kilpaileminenkaan ei välttämättä ole hyvä juttu, ainakin minulla menee treenaaminen helposti överiksi jos ei ole välillä "pakko" kevennellä tai palautella.

      Toki missä tahansa extreme-lajissa voi vahingoittaa itseään, mutta en pitäisi ultrajuoksua lähtökohtaisesti erityisen vaarallisena lajina. Toki omaa kroppaa pitää kuunnella ja tunnistaa kehon antamat varoitussignaalit.

      Poista