20.3.2014

Virosta vauhtia juhannuksen viettoon?

(kuva: estonian-ultrarunners.com)
Viikko ennen juhannusta juostaan Viron Laulasmaalla, noin 30 km Tallinnasta neljännen kerran Laulasmaa Ultra. Tänä vuonna pisimpään tarjolla olevaan matkavaihtoehtoon on lisätty kaksi 21,1 km kierrosta lisää ja päädytty komeaan 211 km kokonaismatkaan. Peeter Vennikas on minua monena vuonna houkutellut mukaan Laulasmaalle, mutta tähän mennessä en ole saanut kilpailua sovitettua kalenteriini. Kun juhannukselle kaavailtu 24 h MM-kilpailu peruuntui jäi kalenteriini yllättäen vapaaksi pitkän ultran mentävä väli, joten oli helppo tehdä päätös Laulasmaa Ultraan osallistumisesta tänä vuonna.

Aikaa 211 km matkaan on käytettävissä 32 tuntia, mutta toki pyrin suoriutumaan maaliin nopeammin, jotta ehdimme nauttia myös läheisen kylpylän palveluista viikonlopun aikana. Laulasmaa Ultran erikoisuuksiin kuuluu, että jokainen vähintään yhden kierroksen kiertänyt saa tuloksen ja matkaan voi lähteä muulloinkin kuin lauantaiaamuna klo 10 tapahtuvalla virallisella starttihetkellä.

Reittiin olen perehtynyt vain kilpailun nettisivuilta löytyvän selostuksen ja kuvien muodossa, mutta niiden perusteella kymmenen kertaa kierrettävä reitti vaikuttaa ainakin kauniilta. Osallistujalistalla on tällä hetkellä 33 nimeä, heidän joukossaan viime vuonna 168,8 km matkalla huikean reittiennätyksen 14.51.14 ensimmäisessä ultrajuoksussaan tehnyt isäntämaan Rünno Ruul, jolta saan varmasti riittävän vastuksen kaksi kierrosta pidemmällä matkallakin.

Rünno jäi monille varmasti mieleen tämän vuoden Endurance 24h -kilpailusta, jossa hän aloitti rohkeasti juosten 100 km 8.14, mutta pian sen jälkeen vauhti hiipui ja matkanteko päättyi hieman 12 tunnin jälkeen.

Tavoitteeni on tehdä Virossa hyvä testijuoksu syksyllä odottavaa vuoden pääkilpailua varten, kokeilla kilpailunaikaista tankkausta pitkän huoltovälin kilpailussa ja luonnollisesti haluan tehdä hyvän tuloksen. Kahdenkymmenen tunnin alitus kuulostaisi kohtuullisen kovalta tavoitteelta. Sijoituksia alan pohtia kilpailun parin viimeisen kierroksen aikana, mikäli ne vielä siinä vaiheessa sattuvat kiinnostamaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti