18.3.2014

Vko 11 / 2014

10. - 16.03.2014:

Tshekin 24 h MM-kilpailun peruuntumisen varmistuttua löin tältä vuodelta hanskat tiskiin arvokilpailujen suhteen ja otan tavoitteeksi vuonna 2008 juoksemani Spartathlon-tuloksen parantamisen muutamalla tunnilla.

IAU:n uutisoinnin mukaan 24 h MM-kilpailu juostaan (kenties) joulukuussa Taipeissa, mutta asuntovelallisella tuskin on mahdollisuuksia lähteä pariksi viikoksi toiselle puolelle maapalloa yhden juoksukilpailun takia enkä halua enää arpoa loppuvuoden kilpailuohjelmani kanssa enempää. Luotto IAU:n toimintaan kun ei jostain syystä ole tällä hetkellä erityisen korkealla.

Tänä vuonna tulee kuluneeksi kymmenen vuotta siitä kun suomalaisjuoksija on viimeksi ollut Spartathlonissa kolmen parhaan joukossa, joten mikäpä olisi sopivampi tapa juhlistaa tätä vuosipäivää kuin toistaa suoritus. Toivottavasti joku suomalaisista onnistuu tänä vuonna podiumpaikan arvoisesti. Alla olevassa videossa Janne Kankaansyrjän ja Martin Jurin maaliintulo jaetulle kolmossijalle yhdeksän minuutin kohdalla:




Spartathlonin todennäköisesti helteiset olosuhteet ja allekirjoittaneen näkökulmasta kohtuullisen mäkinen reitti asettavat omat erityishaasteensa tulevien kuukausien harjoitteluun, varsinkin kun olen taatusti eräs Suomen huonoimmista hellejuoksijoista. Mäkiharjoitteluun tuo puolestaan lisähaastetta tulehdusarka akillesjänteeni, joka rajoittaa tehokkaasti pidempien mäkiharjoitusten tekemistä. No, onhan tuosa profiilissa tasaistakin ja helle vaivaa vain päiväaikaan.

Polar S625X:lla v. 2008 tallennettu suuntaa-antava reittiprofiili

Edellisviikon flunssanpoikanen onneksi helpotti, joten tämän viikon pystyin harjoittelemaan ilman suurempia ongelmia.

Maanantai: 18,9 km vapaatyylistä hiihtoa Paimion Paipissa.
Tiistai: 15 km J/K rytmityksellä 2,5 min / 0,5 min, keskivauhti 5.03/km
Keskiviikko: 13 km poluilla rämpien. Lopussa alkoi jo hämärtää, joten piti hieman kiirehtiä että ehdin metsästä pois ennen totaalista pimeyttä.
Torstai: Juoksumatolla 9 km kevyttä
Perjantai: Lepopäivä. Hieronta 60 min
Lauantai: Aamu alkoi painajaismaisesti kun ikkunasta ulos katsoessani näin yön aikana sataneen parikymmentä senttiä sohjonsekaista lunta. Kun vielä aamupäivällä totesin autolla Turussa käydessäni kelin karmeuden tein päivän lenkin suosiolla juoksumatolla: 20 km kevyesti kiihtyvällä vauhdilla (6.00 -> 4.45/km).
Sunnuntai: Talvikelit jatkuivat, joten viikon pitkä lenkkikin piti tehdä matolla: 33 km kevysti J/K 9 min / 1 min rytmityksellä vanhoja Spartathlon-videoita katsellen. Keskivauhti 5.30/km.
Viikko yhteensä: 10 h / J: 90 km + H: 18 km

Loppuun vielä uutinen Hevoskuurista: Compressportille uusi maahantuoja. Alustavasti jo sovimme, että yhteistyö uuden maahantuojan, T:mi Esko Kotivuoren, kanssa jatkuu samoissa merkeissä kuin edellisenkin maahantuojan kanssa, sillä tuotteet olen todennut laadukkaiksi ja toimiviksi.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti