24.10.2011

Retkeilyä Tampereella

(kuva: Pertti Eho)
Yhdestä flunssasta ehdin jo toipua, mutta seuraava tuntuisi olevan tuloillaan. Tähän väliin sain kuitenkin tehtyä kaksi kohtuullista harjoitusviikkoa. Viikolla 41 juoksua kertyi 13 h 28 min (150 km) ja viikolla 42 17 h 41 min (201 km). Tästä määrästä suunnilleen puolet tuli lauantaina kisaillusta Wihan Kilometrien 100 km kilpailusta, johon osallistuin lähinnä harjoitusmielessä.

Mitään valmistautumista tai keventelyä en WiHalle tehnyt, vaan juoksin viikolla aivan normaalisti kevyitä pk-lenkkejä. Perjantaina tein vain kevyen 8 km lenkin aamulla, sillä illalla oli työporukan virkistysilta, johon kuului Kakolan vankilaan tutustumisen lisäksi illallinen juomineen. Sen verran otin lauantaina klo 9 starttaavaa kilpailua huomioon, että olin liikkeellä omalla autolla ja poistuin kotiin nukkumaan heti erinomaisen illallisen jälkeen. Yöunet jäivät silti noin viiteen tuntiin, sillä herätyskello soi lauantaiaamuna jo puoli viideltä ja hieman ennen puoli kuutta Jaana ja Tom Thorström poimivat minut kyytiin.

Tarkoitukseni oli Tampereella juosta Bislettin 24 h kisaan suunnittelemallani alkuvauhdilla, mutta vauhti pääsi karkaamaan hieman ripeämmäksi. Loppuaika 8.51.34 (puoliskot 4.28.06 + 4.23.28) oli täysin tyydyttävä huomioiden sen, että lähdin kisaan ilman mitään valmistautumista tai ennakkotankkausta. Tulos jäi 46 minuuttia 100 km ennätyksestäni, mutta syntyi sen verran helposti että mieleen jäi itämään ajatus juosta mahdollisesti ensi vuonna 100 km omaa ennätystä tavoitellen. Nähtäväksi jää, toteutuuko tämä ajatus.

Wihan satanen oli tänä vuonna epävirallinen 100 km SM-kilpailu ja koska melkoinen joukko Suomen eturivin ultraajista puuttui kisasta, syystä tai toisesta, ja monilla mukana olleilla oli matkan varrella enemmän tai vähemmän ongelmia riitti tulokseni yllättäen urani toiseen 100 km SM-pronssiin. Edellinen tuli vuonna 2008 Suomi-Juoksussa Perniössä lähes samalla ajalla (8.51.16), mutta täysin erilaisella taktiikalla. Silloin ensimmäinen puolikas taittui 50 km ennätysaikaani 3.49.14 ja jälkimmäistä puolikasta laahustin yli viisi tuntia.

Kolmen vuoden takaisen SM-pronssijuoksun jälkeen en olisi kilpailun jälkeisenä päivänä pystynyt juoksemaan metriäkään. Nyt juoksin WiHan jälkeisenä päivänä juoksumatolla kevyen 20 km lenkin ja edellispäivän satanen tuntui jaloissa vain lievänä väsymyksenä, mitään lihassärkyjä tai ylimääräisiä jumituksia ei kropassa tuntunut.

Ylivoimaiseen voittoon Tampereella juoksi odotetusti seurakaverini Endurancesta Tapio Talvitie ajalla 8.07.25. Kakkoseksi ehti kuopiolaista Rauhalahti Road Runnersia edustava Jarmo Väänänen ennätyksellään 8.37.05. Tapio vei nimiinsä myös toisen kerran järjestetyn Suomalaiset Sataset -sarjan, jossa ovat mukana kaikki kotimaiset 100 km kilpailut: Suomi-Juoksu kesäkuussa, Masokistin Unelma elokuussa ja Wihan Kilometrit lokakuussa.

Naisten sarjan nopein oli uudella Endurancen seuraennätyksellä, uudella N45-sarjan Suomen ennätyksellä ja kaikkien aikojen toiseksi parhaalla suomalaistuloksella 8.57.12 Satu Ovaskainen. Kakkoseksi sijoittui tämän kauden aikana huikeasti 100 km ennätystään parantanut Finnish Marathon Runnersin Heli Lehtinen ajalla 9.28.14, jolla hän sjoittuu Suomen kaikkien aikojen tilastossa neljänneksi. Vielä kolmanneksi sijoittunut, Suomalaiset Sataset -sarjan naisten kilpailun voittanut, Team Raholan Anu Ossberg alitti kymmenen tuntia parantaessaan ennätyksensä lukemiin 9.59.25.

Kestävyysurheilun erikoissivusto Hevoskuuri uutisoi Wihan Kilometrit näyttävästi: uutinen

Tämän viikon lauantaina ohjelmassa olisi ensimmäinen Kaarinan Syysmaraton, jonka reitti on ehtinyt tulla tutuksi paitsi useiden reitillä juostujen kimppalenkkien ansiosta myös siksi, että olen tehnyt reitin virallisen mittauksen. Tarkoitus oli tällä viikolla koettaa juosta reippaasti määrää, mutta nähtäväksi jää miten nyt tuntuvat pienet flunssan oireet vaikuttavat viikon ohjelmaan.

Tulevana sunnuntaina olen tien päällä huoltamassa Petri Lietzéniä hänen juostessaan Paavo Nurmen patsaalta Helsingissä Paavo Nurmen patsaalle Turussa. Juoksu käynnistyy sunnuntaiaamuna klo 6:00 ja perillä olisi tarkoitus olla klo 23:00 mennessä. Petrin 18-vuotias Eetu-poika on myös mukana huoltojoukoissa, joka mahdollistaa sen, että pääsen itsekin juoksemaan mukana osan matkaa. Myös muut kanssajuoksijat ovat tervetulleita mukaan. Lisätietoja: http://uutiset.endurance.fi/?p=2502 .

WiHan kilometrit:

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti