Kinkkua sulatellessa

Luulin pääseväni pian normaaliin harjoitusrytmiin Bislettin 24 h -kilpailun jälkeen, mutta edes kahta viikkoa en pystynyt ongelmitta juoksemaan. Toisella treeniviikolla alkoi oikea pohje kiukutella ja ulkona vallinneet jäätävät olosuhteet eivät oleellisesti helpottaneet jalkaan kohdistuvaa rasitusta kun jokaista juoksuaskelta piti jännittää.

Juoksinkin huomattavan osan lenkeistä juoksumatolla, mutta ilmeisesti lenkkivauhtien kiristäminen - jopa alle 5 min/km keskivauhteihin - johti pohkeen totaaliseen jumiutumiseen. Tämän seurauksena oli ainakin jouluna aikaa mässyttää kinkkua kaikessa rauhassa juoksemisen häiritsemättä, sillä jouluviikolla tein vain kolme juoksulenkkiä. Keskiviikon 15 km lenkin jälkeen pohje oli seuraavana päivänä niin kipeä, että kävely oli nilkuttamista. Parin lepopäivän jälkeen kokeilin pohkeen kestävyyttä jouluaattoaamuna 3 km (kyllä!) lenkillä juoksumatolla ja kun jalka ei lenkin jälkeenkään kipuillut uskalsin joulupäivänä tehdä jopa runsaan 7 km kevyen lenkin. Kun pohje ei siitäkään suuremmin ärtynyt uskaltauduin mukaan tapaninpäivän aamuna Turun lenkkiporukan perinteiselle 30 km kinkunsulattelulenkille.

Tapaninpäivän lenkille uskaltautui tällä kerralla seitsemän uhkarohkeaa uhmaamaan talven rajuinta myrskytuulta. Allekirjoittaneen lisäksi kinkkua olivat sulattelemassa Janne Klasila, Jyrki Kukko, paikallisopas Pasi Malinen, Erkki Laitila, Juha Kalliovaara sekä Jaana Thorström. Kipuileva pohje oli lenkillä pienimmästä päästä ongelmia, sillä Hirvensaloa kiertävällä, merenrantojen läheisyydessä kulkevalla lenkillä pääsi ajoittain puskemaan sellaiseen vastatuuleen, etten muista 30-vuotisen juoksu-urani aikana moista kokeneeni. Tuulen lisäksi sai pitää silmät auki kaatuilevien puiden, tuulen lennättämän irtotavaran (mainostauluja, bussikatoksia, roskapönttöjä, pienemmästä rojusta puhumattakaan) takia. Lenkille tuli mittaa 31,4 km ja keskivauhti oli hieman alle 6 min/km, jota voi olosuhteisiin nähden pitää aivan kelvollisena.

Ollessani lähdössä lenkille hieman klo 9 jälkeen kotoamme katkesivat sähköt ja puskaradion sekä netin kautta saadut tiedot saivat meidät varautumaan jopa vuorokausien sähkökatkoon. Kannoin sisälle laatikkokaupalla takkapuita, etsimme kaikki talosta löytyvät kynttilät ja otsalamput valmiusasemiin. Lisäksi hain ulkovarastosta Trangian ruoan lämmittämistä varten ja Jaana haki läheiseltä huoltoasemalta - jossa sähköt toimivat - makkaraa takassa lämmitettäväksi. Kun kaikkien näiden valmistelujen jälkeen sähköt kytkeytyivät päälle hieman klo 17 jälkeen, noin 8 h katkon jälkeen, olimme lähes pettyneitä. Onneksi pääsimme näin vähällä, sillä tätä kirjoittaessani osa Kaarinasta on kolmatta päivää ilman sähköä ja vettä.

Sähkökatkon jännittäminen vei huomion pohkeesta, joten vasta illalla huomioin, että reilun kolmenkympin lenkki ei aiheuttanut harmillisia tuntemuksia jalkaan. Tiistaina hölkkäsin runsaan kympin lenkin erittäin kevyellä vauhdilla ja tänään (keskiviikkona) juoksin 13 km kevyesti matolla, ilman mainittavampia tuntemuksia. Kenties tästä kuitenkin päästään tammikuussa harjoittelemaan normaaliin malliin.