 |
| Maisemaa E16-tien levähdysalueelta kuvattuna |
Matkalla Hønefossista Osloon pysähtelimme useaan otteeseen ihailemaan upeita maisemia ja hieman jaloittelemaan. Matkan aikana saimme myös muistutuksen eräästä lähihistoriamme karmeimpiin kuuluvasta rikoksesta ohittaessamme pienen tienristeyksen, jonka kyltissä luki Utøya.
Kotimatkalle suuntasimme tiistaina - vapunpäivänä - ja kotipihaan kurvasimme iltapäivällä. Edessä oli lievästi sanottuna tuoksahtavan pyykkipussin tyhjentäminen pesukoneeseen ja matkalaukkujen purkaminen.
Loppuviikon pidin täyslepoa liikunnasta. Lauantaiaamuna tartuin lapioon ja aloimme Danielin kanssa kaivaa terassin vierestä savista maata pois tehdäksemme tilaa tulevalle kylpytynnyrille. Iltapäivään mennessä, parikymmentä kottikärryllistä savea pois kuskattuamme ja useamman kärryllisen hiekkaa tilalle kärrättyämme paikka alkoi vähitellen näyttää tasaiselta. Lopullisen hienosäädön päätimme tehdä kun tynnyri on pihassa.
Sunnuntaina pihatalkoot jatkuivat haravoinnin ja saven lapioinnin merkeissä. Illalla kävin tekemässä ensimmäisen juoksulenkin sitten edellisviikon kilpailun. Kympin kevyt lenkki taittui kohtuullisen helposti hieman alle 5 min/km -vauhdilla vaikka jalat eivät täysin normaaleilta vielä tuntuneetkaan.
Seuraavalla viikolla tarkoitukseni oli vähitellen palailla lenkkipolulle, mutta muutama pihatöissä lapion jatkeena vietetty päivä jumitti selän niin totaalisesti, että viikolla tein vain yhden juoksulenkin ennen lauantaina Lohjalla juostua, Seppo Leinosen organisoimaa kuuden tunnin Ystävyysultraa.
Alunperin tarkoitukseni oli ottaa Ystävyysultra vain kevyesti fiilistellen ja hölkkäillen, mutta kun kenelläkään kärkiryhmästä ei näyttänyt suuremmin olevan halukkuutta vauhdinpitoon jouduin vahingossa kärkipaikalle jo toisella kierroksella. Parin viikon täyslevo herkistämä kroppa kulki kuin itsestään ensimmäisen kympin 43,5 minuuttiin. Näillä nurkilla juoksin ennakkosuosikkien ryhmän kierroksella kiinni. Tiesin toki hyvin, että en kestäisi palautumattomana ja lievästi selkävaivaisena kuutta tuntia näin mielipuolista vauhtia, mutta päätin nauttia menosta niin kauan kuin sitä riittäisi. 20 km täyttyi porukan mukana ajassa 1.28.49 ja 30 km kohdalla oli aikaa kulunut niukasti alle 2.14. Siinä vaiheessa alkoi kroppa olla sitä mieltä, että hurjastelu saa riittää. Jättäydyin Jyrki Kukon tasaisesti vetämästä kärkiryhmästä ja 36 km kohdalla pojat olivat ottaneet kierroksen etumatkani kiinni. Tämän jälkeen ero kärkeen alkoi kasvaa eksponentiaalisesti, samalla kun Jyrki kärjessä kiihdytti vauhtiaan loppua kohti ja viimeisteli voittonsa juoksemalla uudet ratajuoksun SE-lukemat 81,925 km. Hieno suoritus tuulisessa ja viileässä säässä.
Oma vauhtini hiipui rajusti, mutta koetin pitää etenemisen kuitenkin sen verran juoksemisen puolella että lopputulos ylittäisi ensimmäisessä ultrakilpailussani (Hiekkaharjun 6 h, 2004) juoksemani virallisen kuuden tunnin ennätyksen 70,95 km. Lopputulokseni oli 74,154 km, joka riitti kuudenkymmenen osallistujan joukossa viidenteen sijaan.
Sari Heermanin ottamia kuvia Lohjan ystävyysultrasta
Sunnuntai kului taas pihatöiden ja lepäilyn merkeissä. Ensi viikolla on edessä paluu harjoitteilun pariin ja tähtäin asetetaan kohti syyskuuta ja Puolan Katowicessa juostavaa 24 h MM-kilpailua.
Ringerike 12 h -kilpailun vauhdinjakoanikaan en tarkemmin avannut kilpailuraportissani:
1 h: 12,5 km (reilusti suunniteltua kovempaa, mutta rullasi todella helposti)
2 h: 24,6 km (12,1 km, pari pusikkopysähdystä)
3 h: 37,0 km (12,4 km)
4 h : 49,2 km (12,2 km)
5 h: 61,5 km (12,3 km)
6 h: 73,4 km (11,9 km)
7 h: 85,0 km (11,6 km)
8 h: 96,3 km (11,3 km - ei varsinaisesti vaikeuksia, mutta aloin ehkä jo hieman varmistella ja vauhti pääsi putoamaan)
9 h: 108,2 km (11,9 km)
10 h: 120,0 km (11,8 km)
11 h: 131,9 km (11,9 km)
12 h: 144,019 km (12,1 km, viimeiset kilometrit lievästi puristaen ja viimeinen 3,5 min niin kovaa kuin pääsin)
Puolikkaat: 73,4 km - 70,6 km (51,0% + 49,0%). Kolmen tunnin pätkiin jaettuna: 37,0 km - 36,4 km - 34,8 km - 35,8 km (25,7% - 25,3% - 24,2% - 24,8%)
Hieman hiipuvaa siis, erityisesti kuuden ja yhdeksän tunnin välillä. Toisaalta kuuden tunnin kohdilla sain tiedon ykköshaastajani ongelmista ja tiesin olevani reilusti SE-vauhdissa, joten aloin juosta jossain määrin varmistellen. En kuitenkaan usko tähän varmisteluun menettäneeni tuloksesta yhtään metriä, sillä sen ansiosta pystyin viimeiset pari tuntia pitämään suhteellisen hyvää tempoa yllä.
Loppuun vielä onnittelut lauantaina 60 vuotta täyttäneelle ultralegenda Seppo Leinoselle. Hänen ystävänsä Marios Fournaris on koonnut oheisen videokoosteen Sepon Spartathlon-urasta:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti