24 h MM/EM -kilpailu, Steenbergen, 11.-12.05.2013 - osa 2

Noin 5 sekuntia startin jälkeen, minä olen sinisissä trikoissa valkopaitaisen Yiannis Kourosin takana.

Starttialueella ryhmityin vasten tapojani aivan eturivin tuntumaan. Osittain siksi, että lähtöpaikka oli melkoisen ahdas ja halusin välttää turhat törmäilyt ja mahdolliset kaatumiset tungoksessa. Todellinen syy oli tietenkin se, että halusin johtaa MM-kilpailua edes pari metriä. Törmäilyt vältin, mutta lähtökiihdytys oli sen verran vauhdikas, että en ehtinyt lähellekään kärkeä. Vaikka minullakin ensimmäinen kilometri sujahti 4,5 minuuttiin olin siinä vaiheessa noin sata metriä kärkeä perässä.

Saatuani kropan lämpimäksi alkukiihdytyksellä jarrutin vauhtia. Juoksu tuntui alusta saakka harvinaisen nihkeältä ja voimattomalta. Parin kierroksen jälkeen heitin hanskat ja irtohihat pois ja ensimmäisen tunnin täyttyessä heitin myös pitkät trikoot pois. Sää tuntui selkenevän ja jopa hieman lämpenevän. Ensimmäisen tunnin aikana matkaa kertyi GPS:n mukaan tasan 12 km, olin puolisen kilometriä aikatauluani edellä. Ensimmäinen tunti oli siis vauhdikas, mutta ei mitenkään yltiöpäistä hurjastelua.

Toisesta tunnista eteenpäin juoksin kutakuinkin tavoitevauhdillani. Ainakin GPS:n mukaan, chippilinjan vieressä olevasta isosta näyttötaulusta näkyi tietoja ensimmäisen kerran neljän tunnin kohdalla. Sen jälkeen taulu toimikin hyvin, ainakin niin kauan kuin radalla pysyin.

Jossain vaiheessa alkutunneilla aurinkokin näyttäytyi

2,314 km mittaisesta kierroksesta melkoinen osa oli asfalttiakin kovempaa betonilaattaa, osa siitä jopa varsin epätasaista. Ei kuitenkaan aivan niin muhkuraista kuin viime syksynä Katowicessa. Steenbergenin reitti oli myös tasaisempi kuin Katowicessa, mutta ei kuitenkaan aivan pannukakkutasainen, vaan kierroksella oli puolisen kilometriä pitkä loiva ylämäkiosuus.

Koetin alusta saakka pitää säännöllisiä noin puolen minuutin kävelypätkiä. Huoltosuoralla oli looginen paikka kävellä ja ottaa energiatäydennystä jokaisella kierroksella, mutta muuten en löytänyt kierrokselle sopivaa rytmitystä. Tähän saattoi vaikuttaa myös se, että juokseminen ei missään vaiheessa tuntunut niin rennolta ja vaivattomalta kuin sen tuossa vauhdissa olisi pitänyt tuntua.

Olin tapani mukaan ohjeistanut huoltoa, että minulle ei saa kertoa sijoituksia ennen kahdentoista tunnin täyttymistä ja tätä toivettani noudatettiin kiitettävästi. Kun hieman ennen neljän tunnin täyttymistä tulosscreeni saatiin toimimaan totesin, että sielläkään ei näytetä juoksijoiden sijoituksia. Se sopi minulle erinomaisesti. Tosin samaan aikaan tein havainnon, että tulostaulu näytti matkaa kierrospituuden 2,344 km mukaan vaikka kierroksen pituudeksi oli virallisessa mittauksessa todettu 2,31413 km. Ehdin muutaman tunnin ajan pohtia mielessäni tulevia otsikoita kun MM-kilpailun tuloksista nypätään virallisissa tuloksissa reippaasti matkaa pois. Tämä pohdiskeluni kuitenkin päättyi kun jossain vaiheessa huomasin taulua säädetyn siten, että kierrospituus oli vaihdettu oikeaksi.

Lauantai-iltapäivän aikana sää oli kohtuullisen hyvä, kovaa ja kylmää tuulta lukuun ottamatta. Sen sijaan betonialusta löi reiteni pahasti jumiin jo muutaman tunnin juoksun jälkeen. Olihan Katowicessakin betonia, mutta siellä en moista jumiutumista kokenut näin aikaisessa vaiheessa.

Illan vaihtuessa yöksi tapahtui säätilassa pelätty muutos: taivas repesi ja vettä alkoi tulla kaatamalla. Vaihdoin päälle pitkähihaisen paidan ja muutamaa kierrosta myöhemmin pitkät trikoot. Hieman myöhemmin hain vielä toisen pitkähihaisen paidan ja tässä vaiheessa tajusin ,ettei minulla ole mitään tuulta- tai sadetta pitävää varustetta mukana. Juostessa toki pysyy sateessakin lämpimänä, kuvittelin. Sateessa kilpailemisen pitäisi olla minulle tuttua paristakin Kaustisen kilpailusta, mutta silti kuusiasteisen kaatosateen ja kovan tuulen yhdistelmän purevuus tuli taas yllätyksenä. Epämukavasta olotilasta huolimatta juoksu taittui lähes tavoitevauhdillani. Joskin jo ennen puoltayötä olin mielessäni unohtanut ennätystavoitteet ja tähtäsin 230 - 240 km tulokseen, jota pidin vielä siinä vaiheessa täysin realistisena vaikka jälkipuolisko olisikin vaikea.

Kahdentoista tunnin täyttyessä olin juossut runsaat 131 km (Katowice 130,9 km, tavoite nyt 133 km), olin siis kohtuullisessa vauhdissa 240 km tulosta ajatellen, mutta kun Katowicessa juokseminen toden teolla alkoi vasta 12 tunnin jälkeen olin nyt joutunut ensimmäistä metreistä lähtien punnertamaan tosissani enkä ollut vieläkään löytänyt reitin varrelta kadottamiani itseluottamusta tai juoksun rentoutta. Sen sijaan jopa hengittäminen alkoi tuntua vaikealta. Sykemittaria en käytä, mutta tuntemusten perusteella arvelin sykkeeni olevan reilusti korkeammalla kuin sen pitäisi tässä vaiheesa 24 h -kilpailua olla.

Hieman puolenyön jälkeen vatsani ryhtyi kapinoimaan. Oksenneltuani rajusti parin tunnin ajan olin totaalisen tyhjä energiasta. Juokseminen oli hidasta hiipimistä ja mitä hitaammaksi vauhti meni, sitä pahemmin jalkani jumiutuivat. Mielenkiintoinen noidankehä, joskaan tilanteen ollessa ns. päällä en suuremmin osannut löytää huumoria tilanteesta. Kylmän sateen ja energiahukan jäähdyttämän sekä alusta saakka epämääräisen väsyneeltä tuntuneen kropan ratkaisu oli heittää päälle raju kylmähorkkakohtaus. 2,3 km kierrokselta huoltoon pääsy kylmästä täristen tuntui melkoiselta ponnistukselta. Päästyäni lopulta huoltopisteelle istahdin alas vilttiin kietotutuneena. Koetin saada pieniä annoksia energiaa menemään alas, heikolla menestyksellä.

Aikani täristyäni yritin jatkaa matkaa. Tuolista noustuani olin pyörtyä saman tien. Onneksi Jaana ja Hannu ehtivät ottaa kiinni, ennen kuin tein lähempää tuttavuutta huoltopisteen savivelliksi muuttuneen nurmikon kanssa. Seurasi pikainen neuvottelu Jaanan kanssa tarjolla olevista vaihtoehdoista ja päädyin viimeiseen mahdolliseen vaihtoehtoon: MM-kilpailun keskeyttämiseen terveydellisistä syistä. Jaanan tukemana lähdin etsimään kilpailun ensiapupistettä. Ensin kysyimme järjestäjien huoltopisteen takana olevasta rakennuksesta, mutta sieltä ei apua löytynyt. Lähtölinjan lähellä olevasta urheiluhallista löytyi ensiapupisteen tapainen, mutta ei sieltäkään mitään apua irronnut. Tältä osin siis järjestelyt olivat ala-arvoiset, kaukana MM-tasosta.

Urheiluhallissa oli juoksijoille varattu lepopaikaksi lämmittämätön voimistelusali, jossa lämpötila oli korkeintaan kymmenen astetta. Aikani tilannetta pohdittuani päädyin pukuhuoneen penkille nukkumaan. Se oli selkeästi lämpimin paikka kyseisessä rakennuksessa. Annoin chipin Jaanalle ja ryömin viltin kanssa pukuhuoneeseen. Hetken kuluttua Voitto toi minulle vielä avaruuslakanan, johon kääriydyin.

Täristessäni pukuhuoneen penkillä avaruuslakanaan ja vilttiin kääriytyneenä eräs lämmittelemässä ollut kanssakilpailija kyseli huolestuneena tilaani:
- "Are you okay?"
- "I wouldn't be here if I were okay..."
- "Good answer..."

Jätin tarkoituksella määrittelemättä viittasiko "here" tässä tapauksessa kyseiseen pukuhuoneeseen vaiko Steenbergeniin, en siinä tilanteessa tainnut olla aivan varma itsekään.

Muutaman tunnin kuluttua pahin tärinä alkoi helpottaa ja tunsin oloni muuten vain kaikin puolin kurjaksi.

Lopputuloksekseni jäi hieman yli 152 km runsaan 14,5 tunnin aikana, jäin siis Katowicen SE-tuloksestani melko tarkkaan sata kilometriä. Henkilökohtaista katastrofia enemmän tosin siinä vaiheessa harmitti että olin pilannut Suomen joukkuetuloksen epäonnistumisellani. Onneksi Suomen joukkueen MM-debytantit olivat sitä mieltä, ettei sota yhtä miestä kaipaa. Marko Forsell paransi ennätystään huimasti lähes 28 km lukemiin 231,239 km, Emill Söderlund takoi yli 10 km ennätysparannuksen juosten 218,092 km ja helmikuussa 24 h debyytissään Endurance 24 h -kilpailun voittanut Pasi Penttinen ylitti 230 km toisen kerran 2,5 kuukauden kuluessa juosten 230,287 km. Näiden herrojen ansiosta Suomen sijoitus MM-joukkuekilpailussa oli komeasti kahdeksas ja EM-joukkuekilpailusta oli tuomisena viides sija, joka on Suomen kaikkien aikojen paras miesten 24 h arvokilpailujen joukkuesijoitus. Sanomattakin on selvää, että näille kavereille kelpaa ensi vuonna tavoitteeksi vain mitali joukkuekilpailussa.

Runsas viikko kilpailun jälkeen olen yhä ymmälläni tapahtuneesta.  Olen analysoinut harjoitteluani ennen Steenbergeniä ja ennen Katowicea enkä ole löytänyt selitystä tuntemuksilleni. Vielä en ole tehnyt yhtään juoksulenkkiä Steenbergenin tapahtumien jälkeen. Oloni on edelleen erittäin väsynyt ja perjantaina Jaanan kanssa tekemäni parin tunnin kävelylenkin loppupuolella jalat olivat uupuneemmat kuin normaalisti parituntisen juoksulenkin jälkeen. Jotain on siis kropassa sekaisin ja pahasti, mutta mitä. Täysi mysteeri, joka on pakko ratkaista ennen kuin voin edes harkita harjoittelun aloittamista ja uusien tavoitteiden asettamista.

Kaikki tulokset
Steenbergen 24 h official site
Marko Forsellin kilpailuraportti