24 h MM-kilpailuun harjoittelusta, johon kuului mm. 12 h kilpailu Norjassa ja juoksu Helsingistä Turkuun, olen kirjoittanut blogissani, joten siihen en tämän kilpailuraportin puitteissa pureudu.
Suomea edusti Katowicessa kaikkien aikojen kovatasoisin miesten MM-joukkue ja ennakkopuheet joukkuemitalista olivat täysin perusteltuja. Tässä lajissa vaan kaikki ei aina mene niin kuin tilastoja katsomalla voisi päätellä. Endurancea edustavan allekirjoittaneen (ennätys 234,989 km Oslossa 2010) lisäksi joukkueessa juoksivat SE-tuloksen 247,944 km tammikuussa 2011 juossut Jari Soikkeli Joensuun Katajasta, kauden 2012 kotimaisen kärkituloksen 243,467 km helmikuussa juossut Endurancen Juha Hietanen, vuoden 2010 MM-kisoissa Brivessä silloisen SE:n 240,742 km juossut FMR:n Janne Klasila sekä Endurancen Petri Perttilä (238,969 km) ja Ari Lindsten (231,080 km).
Perjantaina tutustuimme kilpailureittiin, mikä todettiin tasaiseksi ja selkeäksi. Toisaalta lähes puolet 1,544 km kierroksesta oli asfalttiakin kovempaa betonilaattaa, josta osa epätasaista mukulakiveä. Lisäksi kierroksella oli muutaman sadan metrin mittainen loiva ylämäki, jonka petollisuudesta huoltoryhmäämme kuulunut kestävyyslegenda Tero Hyppölä juoksijoita varoitteli. Teron piti juosta tässä kilpailussa, mutta pienen loukkaantumisen takia hän ei pystynyt osallistumaan, mutta oli tärkeänä lenkkinä huoltovahvuudessamme. Tässä vaiheessa varoituksille lähinnä hymähdeltiin, mutta painoin mäen sekä epätasaisen mukulakiviosuuden mieleeni reitin kohtina, jotka voivat aiheuttaa ongelmia. Reittiin tutustumisen perusteella tein lopullisen päätöksen käyttää aavistuksen, mutta vain aavistuksen, vaimennetumpaa kenkää kuin olin suunnitellut eli starttaisin Nike Lunarfly 3:lla.
Hermostuneesti matkaan
Startti tapahtui klo 12, lämpötilan ollessa ihannelukemissa, 15-18 asteen nurkilla. Ahtaahkolle lähtöalueelle asettui 248 juoksijaa odottamaan lähtölaukausta. Ensimmäiset minuutit menivät ruuhkassa juoksutilaa etsiessä ja oikeastaan koko ensimmäinen tunti kului juoksurytmiä hakiessa. Vajaan tunnin hermostuneen juoksemisen jälkeen pääsin etenemään omaan tahtiini. Suunnitelmani oli juosta 5,5 min ja kävellä 30 sekuntia. Kävelyä tulisi näin viisi minuuttia jokaista tuntia kohti ja ensimmäisen neljän tunnin vauhdiksi olin suunnitellut kävelypätkineen 5.20/km, eli juoksuvauhti olisi tässä vaiheessa erittäin helpolta tuntuva noin 5.15/km.
Olin laatinut jokaiselle tunnille aikataulun, jota koetin seurata mahdollisimman pitkään. Alussa tärkeintä oli huolehtia, että vauhti ei kiihdy liikaa. Huoltajana toiminut vaimoni Jaana teki hyvää työtä seuratessaan kierrosvauhtejani ja vauhdin kiihtyessä liiaksi sain välittömän palautteen. Tämä oli tärkeätä, koska Katowicen kilpailun järjestelyt eivät kaikin osin olleet MM-tasoa. Kisapaikalla ei ollut toimivaa näyttötaulua, josta kierrosaikoja ja matkan kertymistä voisi seurata. Olin varautunut tähän GPS-mittarilla, mutta reitin tiukat mutkat aiheuttivat ongelmia GPS-tekniikalle. Ensimmäisen tunnin aikana matkaa kertyi lähes 11,5 km. Mentiin aivan aikatauluni ylärajoilla.
Ensimmäiset luotettavat tilannetiedot sain kolmen tunnin jälkeen huoltoryhmältämme. Tero laski taulukoista varsin tarkat km-lukemat tasatunnein tästä eteenpäin. Kuuteen tuntiin saakka etenin reilun 11 km tuntitahtia ja siinä vaiheessa matkaa oli kertynyt 68,1 km. Juoksu rullasi helposti, mutta hieman huolestuin, sillä olin lähes 1,5 km tavoitettani edellä. Koetin pudottaa vauhtia ja pitää juoksemisen edelleen mahdollisimman rentona. Vauhti tasoittui n. 10,5 km/h tasolle seuraavan kuuden tunnin ajaksi ja puolimatkassa olin juossut noin 131 km, puolisen kilometriä tavoitettani enemmän. Olin hyvin aikataulussa, varsinkin kun juoksu tuntui helpolta eikä energian nauttimisen kanssakaan ollut ongelmia. Usein vaikeudet ovat alkaneet kahdentoista tunnin jälkeen, joten olin varautunut pudottamaan vauhtia puolenyön jälkeen. Näihin aikoihin vaihdoin juoksu/kävely - rytmitystä siten, että kävelin jokaisella kierroksella ylämäessä puolisen minuuttia.
Loputon yö
Energiaa otin joka toinen kierros, kolmen kilometrin välein. Yhdessä Jaanan kanssa olimme aikaisemmista kilpailuista kertyneiden kokemusten pohjalta laatineet tarkan huoltosuunnitelman. Tällä kertaa suunnitelma toimi koko kilpailun ajan ilman tarvetta muutoksiin. Suurimman osan energiasta sain urheilujuomista ja geeleistä. Lisäksi ruokalistalla oli mm. hunajaa, kaurapuuroa, banaaneja ja lämmintä keittoa. Olin ohjeistanut huoltoa, että ennen puoltayötä minulle ei saa kertoa sijoituksia eikä tilannetta suhteessa muihin juoksijoihin. Toivettani noudatettiin kiitettävästi. Halusin keskittyä omaan suoritukseen ilman paineita muiden etenemisestä.
Vuorokaudenjuoksun vaikein jaksoni on yleensä kahdestatoista kahdeksaantoista tuntiin. Tälläkin kertaa tämä oli hitain kuusituntiseni. Vauhti ei pudonnut dramaattisesti, vaan matkaa kertyi tässä 6 tunnissa 59,2 km ja 18 h kokonaismatka oli 190,1 km. Puoliyön ohitettuani aloin saada tietoja sijoituksestani. Hieman hämmästyin kuullessani neljäntoista tunnin paikkeilla olevani sijalla 17. Ennen kolmannen neljänneksen päättymistä olin noussut kymmenen parhaan joukkoon.
Viimeiset tunnit
200 km täyttyi, kun aikaa oli jäljellä viitisen tuntia. Näihin aikoihin ajoittuivat tämän kilpailun vaikeimmat hetkeni. Pariin otteeseen koin huimausta ja luulin pyörtyväni. Ilmeisesti verensokeri oli päässyt hieman putoamaan, sillä parilla glukoosipastillilla olo helpotti ja juoksu alkoi taas sujua. Vauhti säilyi jalkojen väsymisestä huolimatta kohtuullisena ja pystyin jopa kiihdyttämään. Jalat tuntuivat painavilta ja tuskailin huoltoon, että jalat eivät liiku mihinkään. Sieltä tosin vain naureskeltiin kommentilleni, ilmeisesti muidenkaan juoksijoiden meno ei enää näyttänyt järin lennokkaalta…
Pari tuntia ennen kilpailun päättymistä olin noussut MM-kilpailussa pistesijalle, kuudenneksi. Minimitavoitteeni, 240 km, täyttyi runsas tunti ennen kilpailun päättymistä. Miltei saman tien rikoin maantiereittien Suomen ennätyksen (240,742 km), kilpailun kuuluttajakin noteerasi tämän.
Kamppailu kuudennesta tilasta jatkui kilpailun viimeisille minuuteille. Terolta sain hyvin tilannetietoja ja tiesin, että kova saksalainen Michael Vanicek olisi pahin uhkaajani. Vanicekin yli 250 km tulokseen päättynyttä loppuvetoa Bislettillä 2010 todistaneena tiesin hänet kunnioitusta herättäväksi kilpailijaksi vuorokauden juoksun viimeisillä hetkillä. 20 minuuttia ennen kilpailun päättymistä kuulin olevani 1,5 minuuttia Vanicekin edellä ja tiesin, etten voi löysätä yhtään. Puristin niin kovaa kuin runsaan 23,5 tunnin liikkumisen jälkeen pystyin ja sain rutistettua kierroksen alle 5 min/km keskivauhdilla. Kuulin eron kasvaneen kolmeen minuuttiin ja aikaa oli jäljellä kymmenisen minuuttia. Tässä vaiheessa aloin uskoa kuudennen sijan säilymiseen, koetin kuitenkin juosta lopun mahdollisimman kovaa, sillä en tiennyt, paljonko mahdollisesti puuttui vielä 250 km:stä. Se puuttuva tulostaulu kävi taas mielessä…
Ylittäessäni viimeisen kerran ajanottolinjan, näin kilpailukellossa lukeman 23.57.58. Juoksin viimeiset minuutit niin kovaa kuin pystyin, en halunnut jäädä 250 km:stä muutamaa metriä. Loppumerkin kajahdettua olisin ilman paikalle kiiruhtaneen Teron kannattelua kaatunut. Heittäydyin pitkälleni nurmikolle ja vasta kun Jaana hetken kuluttua saapui Suomen lipun kanssa paikalle, pääsin hänen ja Teron tukemana ylös ja aloimme hitaasti hoippua kohti huoltotelttaa. Tero piti varmana, että olin ylittänyt 250 km. Epäselvää oli vain paljonko. Vasta puoli kahdeksan maissa illalla löytyi netistä viralliset tulokset ja uudet SE-lukemat 252,250 km. Sijoitukseni MM-kilpailussa oli kuudes ja EM-kilpailussa neljäs. Eroa EM-pronssilla palkittuun puolalaiseen Piotr Sawickiin jäi 1,843 km. Ajassa mitattuna siis kymmenisen minuuttia. Vuorokauden juoksun päätteeksi ero ei ole suuri, mutta tässä tapauksessa riittävä.
Ohi on
Huoltoteltan suuntaan vaappuessani sain kuulla hauskan tarinan liittyen kantamaani Suomen lippuun: kilpailuun osallistui myös kaikkien aikojen legendaarisin ultrajuoksija, nyt jo 56-vuotias kreikkalainen Yiannis Kouros. Hän pitää nimissään lähes jokaisen ultrajuoksumatkan ME-tuloksia 12 tunnin juoksusta kuuden vuorokauden juoksuun niin radalla kuin maantiellä. Kreikan huoltopiste oli aivan Suomen vieressä, joten huoltoryhmämme pääsi lähietäisyydeltä seuraamaan legendan huoltotyöskentelyä, joka oli alkutunneilla värikästä ja äänekästä. Viimeisen tunnin aikana suomalaishuoltajat kiinnittivät huomiota huoltosuoraa kovaa vauhtia lähestyvään Suomen lippuun. Eritoten siksi, että yhdellekään suomalaisjuoksijalle ei ollut annettu lippua häiritsemään juoksemista. Lipun lähestyessä ilmeni, että Yiannis Kouros oli napannut suomalaisten huoltoteltan seinään teipatun lipun ja juoksi viimeisen tunnin Suomen lippu kädessään. Kilpailun päätyttyä Kouros lopetti juoksunsa muutaman metrin päähän huoltoalueesta. Jaanan kävellessä lopetuspaikkaani kohti hän pysähtyi legendan kohdalle ja sanoi "Excuse me, mutta tuo on meidän lippumme". Kouros kertoi tietävänsä asian ja pyysi anteeksi. Jaana toisti "Tuo on meidän lippumme ja haluaisin sen takaisin, sillä mieheni juoksi Suomen ennätyksen ja haluaisin viedä tuon lipun hänelle". Tässä vaiheessa Kouros hymyili lämpimästi, ojensi lipun ja pyysi Jaanaa onnittelemaan minua puolestaan. Sanojensa vakuudeksi hän moiskautti vielä suukon Jaanan poskelle.
Huoltoteltalle päästyämme lysähdin istumaan ja koetin saada energiaa sisääni, mutta mikään ei maistunut. Pian tarvitsin muovipussia, sillä vatsassa alkoi kiertää ikävästi eikä kestänyt kauaa kun oksensin. Oloni kuitenkin koheni nopeasti ja hotellilla pystyin jo syömään ja juomaan. Palautuminen tapahtui hämmästyttävän nopeasti, ottaen huomioon, että kilpailussa sain puristettua itsestäni irti enemmän kuin yhdessäkään ultrassa aikaisemmin.
Kuinkas tässä nyt näin kävi?
Moni piti tulostani ja yli 17 km ennätysparannusta yllätyksenä. Itse tähän uskoin ja olin laatinut yli 250 km tulokseen tähtäävän aikataulun, jota pystyin noudattamaan lähes täydellisesti. Tämän mahdollisti huolellinen ennakkovalmistautuminen sekä kilpailun aikaisen tankkauksen onnistuminen ja siten energian riittäminen viimeisille tunneille saakka. Useista kanssakilpailijoista poiketen minulla ei ollut jalkojen kanssa normaalia lihasten jäykistymistä pahempia ongelmia. Täydellinen suoritus? Hyvin lähellä, mutta aina on toki varaa parantaa. Katowicen suoritukselle antaisin arvosanan 10-. Täyteen kymppiin ja mitaliin olisi vaadittu 1,844 km enemmän.
Seuraava MM 24 h kilpaillaan toukokuussa 2013 Hollannin Steenbergenissä. Tuleeko sieltä 260 km ylitys ja mitali jää nähtäväksi, mutta jos en itse usko siihen, niin kuka sitten? Ultrajuoksussa oman kehon tunteminen, kyky tehdä oma suoritus muiden alkuvauhdista riippumatta ja erityisesti oikeaoppinen energian tankkaaminen suorituksen aikana ovat avaintekijöitä suorituksen onnistumiseen. Ultrajuoksussa menestymisessä ei ole kyse onnesta, vaikka yksi jos toinenkin kärsi tässäkin kilpailussa omien sanojensa mukaan "huonosta onnesta". Katowicessa nähtiin myös kuinka tärkeää on keskittyä vain omaan suoritukseen, monet huippujuoksijatkin pilasivat suorituksensa liian kovalla alkuvauhdilla ja muiden seuraamisella.
Euroopan mestaruuteen ja MM-kakkoseksi juossut saksalainen Florian Reus puolestaan malttoi juosta alussa omaa vauhtiaan ja kiihdytti jälkimmäisen puoliskon aikana upeasti mukaan kärkitaisteluun. 12 h kohdalla Reus oli sijalla 17, vain pari minuuttia tämän kirjoittajan edellä. Maailmanmestari Mike Morton oli toki omaa luokkaansa kaikkien aikojen kolmanneksi parhaalla 24 h tuloksella 277,543 km, mutta Reus juoksi jälkimmäisen 12 h aikana jopa pari kilometriä Mortonia enemmän.
Kokonaisuutena Suomen miesten joukkueen suoritus jäi odotettua vaisummaksi. Juha Hietanen juoksi hyvin 239,459 km (MM 22. / EM 17.) ja välillä vaikeuksissa ollut Ari Lindsten taisteli sisukkaasti tuloksen 220,916 km (MM 45. / EM 36.). Sen sijaan rajusti aloittanut Janne Klasila joutui poistumaan radalta kuutisen tuntia ennen kilpailun päättymistä ja jäi tulokseen 195,490 km (MM 76. / EM 60.). SE-mies Jari Soikkeli sortui jalkaongelmiin ja päätyi yhdessä Petri Perttilän kanssa tasatulokseen 179,204 km (MM 100. / EM 78.). Joukkuekilpailussa Suomi joutui tyytymään MM-kilpailussa sijaan yhdeksän ja EM-kilpailussa seitsemänteen sijaan tuloksella 712,627 km, joten joukkuekilpailu oli selkeä pettymys tavoitteen ollessa 750 km ja mitali. Isäntämaa Puola vei EM-pronssin tuloksella 741,267 km, joten tässä mielessä jäi tavoiteltavaa ensi kevääksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti