14.6.2015

Vko 24 / 2015

8 . - 14.6.2015:

SOR 2015 - kuluvan vuoden hienoin juoksuelämys, ainakin tähän saakka
(kuva: Jaana Tomppo)
Valitettavasti en voi tälläkään viikolla vedota työkiireisiin selityksenä matalaksi jääneisiin harjoitusmääriin. Lomastressistä puhuminenkin taitaa olla aika turhaa.


Maanantai: Piikkiön polkujuoksu 12 km (GPS:n mukaan 10,5 km). Alkumatkasta koetin saada jonkunlaista kilpajuoksufiilistä päälle, mutta puolimatkan jälkeen tyydyin juoksemaan loppuun varoen loukkaantumisia tai kaatumisia kivikoissa. Verryttelyineen yhteensä 16,5 km

Tiistai: Aamulla ajelin Helsinkiin työhaastatteluun. Tästä(kään) haastattelusta ei ole jälkeenpäin kuulunut mitään. Illalle kotona 9,2 km kevyttä (4.53/km)

Keskiviikko: 12,5 km kevyttä (4.48/km) + loppuverryttely ruohonleikkuria ulkoiluttaen.

Torstai: Juoksumatolla 20,1 km kevyttä

Perjantai: 11,4 km kevyttä (4.51/km)

Kohti Borgbergin lintutornia Houtskärissä
(kuva: Jaana Tomppo)
Lauantai: SOR 2015 - 64,9 km juoksua hyvässä porukassa Saariston Rengastien hienoimmilla osuuksilla. Janne Klasilan organisoima yhteislenkki sai hyvän vastaanoton ja kymmenkunta juoksijaa oli mukana juoksemassa. Huoltajiakin matkassa oli kolmen huoltoauton verran, joten energiatankkaukset ja varusteiden vaihdot sujuivat hienosti pakollisten lossi- ja lauttapysähdysten aikana. Koska kyseessä oli ennen kaikkea liikunnallinen ulkoilupäivä pidettiin vauhti tarkoituksella maltillisena.

Aikaa kului runsaasti myös lauttamatkoihin saarten välillä, joten kokonaisrasitus jäi kilometrimäärään nähden kohtuulliseksi. Vain yhdellä 9 km pätkällä kiihdyttelimme Jannen ja Mikko Heiniön kanssa alle 5 min/km -vauhdilla tajutessamme, että seuraavalle lautalle tulee kiire ja kyseisestä lautasta myöhästyminen olisi aiheuttanut ylimääräisen puolentoista tunnin viivästyksen. Muutama juoksija siirtyi tällä välillä suosiolla muutaman kilometrin autokyydissä.

Päivän kruunasi Jannen lenkin jälkeen organisoima erinomainen sauna ja saunan jälkeinen pizza huuhdeltuna alas hyvällä oluella.

Garmin Connect: SOR 2015 | Muutamia kuvia

Sunnuntai: Juoksumatolla 16,5 km erittäin kevyesti J/K 5 min / 1 min -rytmityksellä. Alkumatkasta jaloissa tuntui pientä väsymystä eilisen suorituksen jäljiltä, mutta muutaman rauhallisemman kilometrin jälkeen jalat vertyivät ja juoksu alkoi tuntua lähes normaalilta.

Viikko yhteensä: 14 h (Juoksu: 151 km)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti