5.10.2015

Vko 38-40 / 2015

14.09. - 4.10.2015

Syksyä kohti mennään, aamusumua Turku-Helsinki moottoritiellä 26.9.2015
Pientä ryhdistymistä treenirintamalla on havaittavissa, mutta merkintöjen puuttuminen kilpailukalenterista aiheuttaa taas kerran pientä motivaatiokriisiä.


Vko 38: 11 h (Juoksu: 111 km)
Vko 39:  8,5 h (Juoksu: 90 km)
Vko 40: 14 h (Juoksu: 155 km)

Pienellä ryhdistäytymisellä - tai oikeastaan riittää, että muistaa vähän ulkoilla - on mahdollista saada vuoden juoksukilometrit yli 6000 km. Eihän sillä oikeasti ole mitään merkitystä, mutta onpahan edes joku liikunnallinen haaste loppuvuoteen.

Reilu viikko sitten Kreikassa juostun Spartathlonin seuraaminen sai aikaan pienen kipinän lähteä ensi vuonna yrittämään vuoden takaisen tulokseni parantamista, mutta minulta puuttuu voimassaoleva tulos, joka oikeuttaisi automaattiseen osallistumiseen kyseiseen klassikkoon.Viime vuoden Spartathlonissa juoksemani niukasti alle 30 tunnin aika ei käsittääkseni oikeuta automaattiseen mukaanpääsyyn, mutta kreikkalaisten sääntötulkinnoista ei aina ota selvää.

Toistaiseksi mielessä pyörii myös ajatus 48 tunnin kilpailusta ensi vuonna, mutta taloudellinen tilanteeni ei tällä hetkellä mahdollista osallistumista kuin korkeintaan yhtään ulkomaiseen kilpailuun vuodessa. Taloudellisesti edullisin vaihtoehto olisi helmikuussa Espoossa juostava Endurance 24 h.

Liikunnallisiin haasteisiin voidaan lisätä myös se, että Personal Trainer -koulutukseni on kutakuinkin puolivälissä ja harjoitusasiakkaiden kanssa työskentely on hyvin konkretisoinut mistä PT:n tehtävässä oikein on kyse.

Juoksukilometrit 1-9/2015

  1. 801 km (keskivauhti 5.19/km)
  2. 877 km (5.16/km)
  3. 540 km (5.11/km)
  4. 127 km (6.13/km)
  5. 410 km (5.17/km)
  6. 602 km (5.22/km)
  7. 644 km (5.22/km)
  8. 332 km (8.58/km) - Skövde 48h 31.7.-2.8.
  9. 452 km (5.22/km)
Yhteensä 4789 km, puuttuu 6000 km:sta 1211 km --> 13,2 km/vrk (92 km/vko)

2 kommenttia:

  1. PT:n tärkein tehtävä lienee motivoida asiakasta tekemään oikeita asioita.
    Omalta kohdaltani voin sanoa, että olet onnistunut erinomaisesti!

    VastaaPoista