Piikkiä kinttuun

Pari kuukautta harjoitteluani haitanneesta akillesjänteestäni otettiin viime viikolla komeita kuvia. Pelkäämääni repeämää ei jänteestä onneksi löytynyt, mutta selkeä tulehdus ja ärtymä - aikaisemmin käytettiin termiä "kiinnike" - kylläkin. Ongelma näyttäisi olevan perua Karhulassa syksyllä 1992 tehdystä akillesleikkauksesta, josta toipuminen kesti leikkaushaavan tulehtumisen takia puolisen vuotta. Tuohon leikkaukseen päättyi käytännössä ratajuoksu-urani.

Koska on ilmeisen selvää, että ärtynyt akillesjänteeni ei tälläkään kerralla parane levolla, taikatempuilla eikä edes lumihangessa alastomana kieriskelemällä oli turvauduttava perinteisempään lääketieteeseen. Akillesjänteeseeni tuikattiin tänään kortisonipiikki ja lääkärin mukaan koipea voidaan joutua piikittämään vielä pariin kertaan, ennen kuin on realistista odottaa oireiden katoamista. Mikäli tämä ei tehoa on kenties harkittava kirurgisiin toimenpiteisiin turvautumista.

Olen nyt lääkärin määräämässä täydellisessä liikuntakiellossa muutaman päivän. Sunnuntaina saan käydä 10-15 minuuttia kävelemässä - erittäin kevyesti. Ensi viikolla voin jatkaa kevyttä kävelyä ja loppuviikosta kenties kokeilla juoksemista ja pyöräilyä, hyvin kevyesti. Tosin vain siinä tapauksessa, että tulehdus tuntuu helpottavan.

Takavuosinahan kortisonilla oli erittäin huono maine akillesjännevaivojen hoidossa, sen jännettä haurastuttavan ja repeämäriskiä lisäävän vaikutuksen takia. Nykyisin käytettävät valmisteet eivät maltillisesti käytettynä haurastuta jännettä. Näin ainakin tunnettu turkulainen urheilulääkäri minulle kertoi.