19.10.2014

Vko 42 / 2014 - Seuraavaksi: Bislett Indoor Challenge 24 h

Muistoja neljän vuoden takaa: Bislett Indoor Challenge 2010 palkintojenjako:
1. Michael Vanicek, 2. Peter Tubaas, 3. Jari Tomppo

Spartathlonista on kulunut kolme viikkoa ja kilpailun jälkeen iskenyt syysflunssakin on jo helpottanut, joten olen vähitellen tehnyt paluuta päivittäisen harjoittelun pariin.

Kovin syksyiseksi muuttuneet kelit eivät juuri houkutelleet ulos, joten suurimman osan päättyvän viikon harjoittelusta tein juoksumatolla.

Harjoittelussa tähtäin on asetettu viiden viikon kuluttua Oslon Bislettin sisähallissa juostavan kansainväliseen 24 tunnin kilpailuun. Kahdeksan viikon väli Spartathlonista 24 h -juoksuun on tietenkin liian lyhyt, jotta olisin parhaassa iskussani Bislettillä. Luotan siihen, että pohjat on jo tehtynä ja kun vain maltan kilpailujen välisen ajan harjoitella suhteellisen maltillisesti pystyn tekemään Oslossa kohtuullisen suorituksen, vaikka en aivan ennätyskuntooni pääsisikään.


Vko 41: 6.-12.10.

Ma-Pe: Lepo, palauttelua sekä Spartathlonista että flunssasta
La: Ensimmäinen juoksulenkki Spartathlonin jälkeen, 2 viikkoa kilpailun jälkeen: 6,8 km erittäin kevyttä (5.19/km) + 10 min lihaskuntoa
Su: 11,5 km kevyttä (5.22/km). Spartathlonissa käytetyt Hoka Cliftonit jalassa ja saatoin vain todeta kenkien olevan roskiskunnossa vaikka ne päällisin puolin ovat ehjän näköiset. Vaimennuksesta on vain muisto jäljellä. No, eipä kisakengiltä yhtä 246 km mittaista kilpailua enempää kestävyyttä voi kohtuudella vaatia.

Vko 42: 13.-19.10.

Ma: Lepopäivä juoksusta, saunan lämpenemistä odotellessa kävin Jaanan kanssa pienellä iltakävelyllä
Ti: Juoksumatolla 11 km (5.27/km) + 10 min lihaskuntoa
Ke: Juoksumatolla 8 km erittäin kevyttä hissuttelua (5.43/km)
To: Lihasten irrottelua Galileolla 30 min + kotona Juoksumatolla 12 km ultrahidasta (5.47/km) + 15 min lihaskuntoa
Pe: Juoksumatolla 11 km superhidasta (5.42/km)
La: Viikon ainoa juoksulenkki ulkona: 23,2 km leppoisalla vauhdilla J/K 9 min / 1 min -rytmityksellä (5.21/km)
Su: Juoksumatolla 17 km erittäin maltillisesti kiihtyvällä vauhdilla (6.00/km -> 4.30/km, keskivauhti 5.27/km) + 10 min lihaskuntoa

Viikko yhteensä: 9,5 h / Juoksu: 82 km

2 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. En tiedä vielä, mahdollisesti. Toisaalta Bislettin rata on niin joustava, että ei mulla ole siellä jalkojen kanssa edellisillä kerroilla ollut ongelmia peruslenkkareillakaan.

      Poista