Tänään tuli kuluneeksi kaksi viikkoa Kaustisen 48 h -kilpailun päättymisestä ja sen kunniaksi kävin tänään ensimmäisen kerran juoksulenkillä kilpailun päättymisen jälkeen. 9,7 km lenkki meni n. 5 min/km keskivauhdilla eli vauhdin puolesta ok, mutta tuntuma juoksuun oli aika lailla hukassa. Jalat tuntuivat tönköiltä ja reidet alkoivat jumittua jo parin kilometrin hölkkäämisen jälkeen.
Osansa juoksun nihkeyteen toki voi olla myös kuluneen parin viikon palautumisohjelmassa, johon on kuulunut täydellisen juoksutauon lisäksi mm. terassin rakentamista. Perustusten kaivaminen saviseen maahan lapiolla löi konttorirotan selän aikas jumiin eikä hiekan kärrääminen kottikärryillä oleellisesti helpottanut selän tilannetta.
Terassiprojekti alkaa onneksi olla voiton puolella, ehkä jo ensi juhannukseen mennessä tulee valmista. Huomisesta alkaen olisi tarkoitus myös aloitella harjoittelua kohti Bislettin 24 h -kilpailua marraskuun lopulla. Tästä projektista kirjoittelen mahdollisesti myöhemmin lisää.
Bloggaaja on kansainvälisen tason ultrajuoksija, Personal Trainer ja juoksuvalmentaja. Tämä blogi keskittyy pääasiassa juoksu-uraani, mutta joskus jutut rönsyilevät muuallekin.
21.8.2011
18.8.2011
In the heart of the darkness - 373,142 km in 48 hours
I wake up an hour before the alarm clock rings and listen to raindrops falling on the window of the hotel. The first ever 48 hour running competition on Finnish soil will start in less than seven hours and rain is the last thing I was ordering for this day. Even though weather forecast predicted the possibility of the rain was about 95%, so it is not a big surprise. And after all, during two previous years it has been rained in Kaustinen this weekend. The upcoming challenge is frightening enough withour rain, but then - on outdoor sport you can't choose the weather.
HOW DID I END UP HERE
After IAU officially cancelled 24 h running world championships -race 2011 I decided to participate in Kaustinen 48 h race on first weekend of August. When I made that decision many people reminded me about my promise to never run longer ultra than 24 hours. Actually I had broken that promise twice earlier, but those races were more of an adventure than serious racerunning. I got little - but very tiny - boost of confidence knowing that at least my support during the race would be top class as I was lucky enough to get the same excellent team with me in Kaustinen that pushed me to the finish line of Gax Trans Scania 2010 as a race winner.
I was aware of the terrible reputation of 48 h running even among toughest of the ultrarunners. That's why I didn't even plan proper timetable for the race. My only plan was to run first hours easily and save energy. I thought about 60 km during first six hours should be easy enough.
I had many problems with my training during last winter and spring. All that culminated to DNF at Täby Extreme Challenge 100-miler. Luckily I DNF'd early enough so I recovered quite fast and was able to start proper training soon after the race. In June I ran a marathon as a training run 3.02.39. Yeah, that is not a world class result, but anyway it was my fastest marathon in three years and considering that the result came quite easily and without any speedwork I was satisfied. The pizza and beer loading on eve of the race obviously worked.
Four weeks before the 48 hour race I participated in first ever ultrainterval -race organized in Finland. The race director Mikko Luusalo spent couple of years in Norway, participating there in some ultraintervals and decided to bring this event in Finland. 13 km loop around Lake Bodom was ran eight times, three hours between the starts. I took the race as an excellent training session, even though the pace was little bit faster than I was planned. I finished the race in second place with total time 8.15.56, losing about 10 minutes to winner Kari Salomaa.
Three weeks before the Kaustinen race I started my summer holiday and spent one week in Kuusamo with my wife. Two days we spent by hiking about 60 km on Karhunkierros-trail. Besides that I did there some cross-country running with reindeers on rocky trails and swamps. After that week I started to decrease my training mileage and took last two weeks before the race pretty easily.
Me and my wife travelled to Kaustinen on Thursday, a day before the race. After we checked in the local hotel nearby a race arena we took a walking round in a race course. There we met the race director Jukka Teirikangas, who warmly welcomed us in Kaustinen. Also norwegian top-class ultrarunner Peter Tubaas who was about to run 24 h, starting on Saturday was already arrived in Kaustinen and was scouting places. We had a nice discussion with past and upcoming common races and of course about insanity of running 48 hours. Very nice fellow, indeed.
FIRST 24 HOURS
There were nine runners on starting line of 48 h: six men and three women. All were debutants of 48 h, except Aku Kopakkala who is completed also couple of six day races. When the start signal of the race was given at 2 pm on Friday there was just slight rain and temperature was about 17 degrees, so the conditions weren't bad at all. I started the race with long Skins, T-shirt and arm-warmers. The length of the loop is 1008,4 m and there is only one short uphill worth mentioning, less than 100 m long with a total ascent about 2 meters, which I planned to walk on every lap.
After one hour I had ran little over 10 km, concentrating all the time just running as slowly as a I can. Six hours result was just little shy of 60 km, still no problems except the rain and wet clothes. By this time the rain was getting heavier all the time, wetting the softer parts of the course and all the clothes. Before nightfall the rain ceased, but that was after two times I have changed all my soaked gears. During the night weather was quite decent: not too cold, humid, but no rain. At midnight I started to feel tired and remaining time felt endless. At 2 am quarter of the race was completed and I had covered little over 111 km. The first night went without much of a drama, just waiting for a dawn. After the daybreak I still felt exhausted. I had planned about 30 min sleeping break after 24 hours and thought of an approaching resting period lifted my spirit and I was able to improve my pace after 20 hours so that at about 23 hours I broke 200 km limit. After first day I had covered 207,7 km, which was pretty good pace considering that I had already changed couple of times all my rain-soaked equipments losing lots of time in that.
SECOND DAY
At 2 pm on Saturday, 24 hours was finally completed and I got permission from my support crew to take 30 min break. I headed to locker room, changed again all my gears and after that I settled down on high jump mattress at gym. Just as I was on sleeping position I felt a stinging pain in my groin. I rolled over trying to find position where the pain doesn't feel. Finally I just rolled over about 30 minutes without sleeping at all. After 30 minutes of rolling my supporter threw me out of the gym back onto the course. Or that was her intention, but just as soon as I woke up from mattress I felt dizzy. Slowly I walked out to the support tent and tried to drink something and instantly I threw up all the contents of my stomach. After vomiting stopped I continued my race. After couple of minutes of walking I was able to continue slow running.
24 h race started at 2 pm on Saturday, so there were now more runners on the course. I was glad about that, as the time passed painfully slowly even the short discussion moments with fellow runners felt good and gave little boost to continue.
The rain poured down all day and some parts of the course were so wet that one had either to run through puddles, up to ankles in the water or then make detours to avoid the deepest ponds. The organizers did their best during the hardest rain in order to channel the water out of the track, but when the rain just continued they had no possibility to keep the whole course dry. Fortunately the rain ceased before second night fell over Kaustinen and quite soon after that the course dried remarkably, so it was possible to run almost without wetting one's shoes.
When the second night approached I waited it with mixed emotions. The night meant that the finish of the race was approaching. On the other hand, the first night was terrible and I knew there was worse to come. Finally the dusk covered Kaustinen. The second night was - if possible - even more horrifying than the first night. I was so tired and exhausted that during walking intervals I thought I was about collapse at any second. Short periods of rest at the service tent were relieving, but my support crew was merciless: I wasn't allowed one minute longer break, after that I was guided back onto rain. No matter how much I whined about needing to sit just little longer. Slowly, but painfully the kilometers passed. During the second day I hadn't given much of an attention to the progress of my mileage, nor was I interested about my pace. I just pushed to keep myself moving.
Together with my support crew we were planned second resting period after 36 hours. This time I was allowed luxury of 15 minutes naps. Couple of hours before 36 hours completed I already started whining about that I need to rest immediately, but my crew was strict and did their best to keep me moving. Finally it was 2 am Sunday night, 36 hours was passed and I was given permission to leave the track for short break. Again I changed all my wet gears, took a quick shower and headed to high jump mattress. This time I fell asleep in couple of seconds. I could've sleep hours, but after quarter of an hour I was grabbed up and pushed back to the course. I guess my supporter had taken notice of Finnish female 48 h record holder Maria Tähkävuori's words when she couple of days before the Kaustinen race told us that "48 hours is such a short race - there is no time to even toilet breaks, let alone sleeping, if you wish to make a good result". Short naps refreshed so that after couple of minutes walking I was able to run again.
UNTIL THE END OF THE RACE
When I returned to the course it was still dark, but quite soon the morning began to dawn. The second night - worth of all my darkest fears - was about to turn into the final day of the race. At 8 am six hour race started and there were even more runners on the course. Around same time the announcer of the race started to cheer up the audience by telling them that I am about to break Finnish 48 h road running record (333,014 km by Mikael Heerman & Petri Perttilä) soon. At that time I seriously thought that I'll run until the record is broken, take a long break and walk slowly last hours. When the record was broken about five hours before the race ended I changed my mind and decided to run still couple of laps in order to break 350 km.
About four hours before the race finished Jukka Teirikangas delivered me mobile phone. On the other end of the line was Seppo Leinonen, The Spartathlon-legend, holder of Finnish record on 24 h track running and former Finnish record holder on 48 h, among many other achievements. Seppo congratulated me about my record and told that Nordic 48 h record in road running is 366,271 km, made by Lars Skytte Christoffersen in Bornholm 2008. I started to calculate how much time I had left and how much distance I was still missing. Seppo interrupted my muttering by commenting swiftly: "stop whistling and start run!". The word of a master gave me no other option, but reluctantly start running again.
During the last hours my running wasn't actually very easy and relaxed, even though couple of commentators claimed so. Somehow I still managed to keep running - except all the long and steep uphills of the course I walked. Somehow there were now much more and much bigger uphills than during the first hours of the race, strange. When there was about one hour time available, I broke Nordic road running record by completing 368 km. After that I was not able to run a single step, instead I walked last hour easily with my supporter and tried to enjoy the atmosphrere of the race.
When the end signal was given the final measuring showed the distance 373,142 km. New Finnish and Nordic record in road running, number three on this year's world list and about 20 km better than I thought to be possible for me. I guess I must've done something right with my training and during the competition, despite all the weak moments. Very big thanks to my support crew Jaana & Juha, without them this result wouldn't been possible!
AFTER THE COMPETITION
After the race I needed support and car ride in order to get to the prize-giving ceremony, about one hundred meters away from the showers. After it has been rained almost two days in a row it was obvious that when exhausted runners waited for the ceremony to begin the sky cleared and ceremonies took place in direct sunlight. After the ceremonies and interviews were over I needed the support of my wife and Peter Tubaas in order to get into our car. Next evening and night we spent in the same nearby hotel as the night before the race, mostly by sleeping and eating.
After the race I had blisters on my toes and forefeet, I had pains in my muscles, there were chafes all over my body and I was more tired than ever in my life. Otherwise I felt pretty damn good.
Two days after the race I visited a sports doctor, who checked my muscles. He told that there was slight infection in my left achilles tendon, but otherwise my legs and muscles were in very good condition, considering what I had done just couple of days earlier. I felt relieved, still I decided to take at least two weeks total break in running. After that I'll start training towards Bislett Indoor 24 h race at the end of November.
results
pictures
NUMBERS:
6 h: 59,8 km
12 h: 111,3 km
18 h: 156,0 km
24 h: 207,7 km
30 h: 247,5 km
36 h: 287,9 km
42 h: 324,9 km
48 h: 373,142 km
HOW DID I END UP HERE
After IAU officially cancelled 24 h running world championships -race 2011 I decided to participate in Kaustinen 48 h race on first weekend of August. When I made that decision many people reminded me about my promise to never run longer ultra than 24 hours. Actually I had broken that promise twice earlier, but those races were more of an adventure than serious racerunning. I got little - but very tiny - boost of confidence knowing that at least my support during the race would be top class as I was lucky enough to get the same excellent team with me in Kaustinen that pushed me to the finish line of Gax Trans Scania 2010 as a race winner.
I was aware of the terrible reputation of 48 h running even among toughest of the ultrarunners. That's why I didn't even plan proper timetable for the race. My only plan was to run first hours easily and save energy. I thought about 60 km during first six hours should be easy enough.
I had many problems with my training during last winter and spring. All that culminated to DNF at Täby Extreme Challenge 100-miler. Luckily I DNF'd early enough so I recovered quite fast and was able to start proper training soon after the race. In June I ran a marathon as a training run 3.02.39. Yeah, that is not a world class result, but anyway it was my fastest marathon in three years and considering that the result came quite easily and without any speedwork I was satisfied. The pizza and beer loading on eve of the race obviously worked.
Four weeks before the 48 hour race I participated in first ever ultrainterval -race organized in Finland. The race director Mikko Luusalo spent couple of years in Norway, participating there in some ultraintervals and decided to bring this event in Finland. 13 km loop around Lake Bodom was ran eight times, three hours between the starts. I took the race as an excellent training session, even though the pace was little bit faster than I was planned. I finished the race in second place with total time 8.15.56, losing about 10 minutes to winner Kari Salomaa.
Three weeks before the Kaustinen race I started my summer holiday and spent one week in Kuusamo with my wife. Two days we spent by hiking about 60 km on Karhunkierros-trail. Besides that I did there some cross-country running with reindeers on rocky trails and swamps. After that week I started to decrease my training mileage and took last two weeks before the race pretty easily.
 |
| Jari and Peter on Thurday evening. |
FIRST 24 HOURS
There were nine runners on starting line of 48 h: six men and three women. All were debutants of 48 h, except Aku Kopakkala who is completed also couple of six day races. When the start signal of the race was given at 2 pm on Friday there was just slight rain and temperature was about 17 degrees, so the conditions weren't bad at all. I started the race with long Skins, T-shirt and arm-warmers. The length of the loop is 1008,4 m and there is only one short uphill worth mentioning, less than 100 m long with a total ascent about 2 meters, which I planned to walk on every lap.
After one hour I had ran little over 10 km, concentrating all the time just running as slowly as a I can. Six hours result was just little shy of 60 km, still no problems except the rain and wet clothes. By this time the rain was getting heavier all the time, wetting the softer parts of the course and all the clothes. Before nightfall the rain ceased, but that was after two times I have changed all my soaked gears. During the night weather was quite decent: not too cold, humid, but no rain. At midnight I started to feel tired and remaining time felt endless. At 2 am quarter of the race was completed and I had covered little over 111 km. The first night went without much of a drama, just waiting for a dawn. After the daybreak I still felt exhausted. I had planned about 30 min sleeping break after 24 hours and thought of an approaching resting period lifted my spirit and I was able to improve my pace after 20 hours so that at about 23 hours I broke 200 km limit. After first day I had covered 207,7 km, which was pretty good pace considering that I had already changed couple of times all my rain-soaked equipments losing lots of time in that.
SECOND DAY
At 2 pm on Saturday, 24 hours was finally completed and I got permission from my support crew to take 30 min break. I headed to locker room, changed again all my gears and after that I settled down on high jump mattress at gym. Just as I was on sleeping position I felt a stinging pain in my groin. I rolled over trying to find position where the pain doesn't feel. Finally I just rolled over about 30 minutes without sleeping at all. After 30 minutes of rolling my supporter threw me out of the gym back onto the course. Or that was her intention, but just as soon as I woke up from mattress I felt dizzy. Slowly I walked out to the support tent and tried to drink something and instantly I threw up all the contents of my stomach. After vomiting stopped I continued my race. After couple of minutes of walking I was able to continue slow running.
24 h race started at 2 pm on Saturday, so there were now more runners on the course. I was glad about that, as the time passed painfully slowly even the short discussion moments with fellow runners felt good and gave little boost to continue.
The rain poured down all day and some parts of the course were so wet that one had either to run through puddles, up to ankles in the water or then make detours to avoid the deepest ponds. The organizers did their best during the hardest rain in order to channel the water out of the track, but when the rain just continued they had no possibility to keep the whole course dry. Fortunately the rain ceased before second night fell over Kaustinen and quite soon after that the course dried remarkably, so it was possible to run almost without wetting one's shoes.
When the second night approached I waited it with mixed emotions. The night meant that the finish of the race was approaching. On the other hand, the first night was terrible and I knew there was worse to come. Finally the dusk covered Kaustinen. The second night was - if possible - even more horrifying than the first night. I was so tired and exhausted that during walking intervals I thought I was about collapse at any second. Short periods of rest at the service tent were relieving, but my support crew was merciless: I wasn't allowed one minute longer break, after that I was guided back onto rain. No matter how much I whined about needing to sit just little longer. Slowly, but painfully the kilometers passed. During the second day I hadn't given much of an attention to the progress of my mileage, nor was I interested about my pace. I just pushed to keep myself moving.
Together with my support crew we were planned second resting period after 36 hours. This time I was allowed luxury of 15 minutes naps. Couple of hours before 36 hours completed I already started whining about that I need to rest immediately, but my crew was strict and did their best to keep me moving. Finally it was 2 am Sunday night, 36 hours was passed and I was given permission to leave the track for short break. Again I changed all my wet gears, took a quick shower and headed to high jump mattress. This time I fell asleep in couple of seconds. I could've sleep hours, but after quarter of an hour I was grabbed up and pushed back to the course. I guess my supporter had taken notice of Finnish female 48 h record holder Maria Tähkävuori's words when she couple of days before the Kaustinen race told us that "48 hours is such a short race - there is no time to even toilet breaks, let alone sleeping, if you wish to make a good result". Short naps refreshed so that after couple of minutes walking I was able to run again.
UNTIL THE END OF THE RACE
 |
| 334 km, 48 h Finnish road running record was just broken |
About four hours before the race finished Jukka Teirikangas delivered me mobile phone. On the other end of the line was Seppo Leinonen, The Spartathlon-legend, holder of Finnish record on 24 h track running and former Finnish record holder on 48 h, among many other achievements. Seppo congratulated me about my record and told that Nordic 48 h record in road running is 366,271 km, made by Lars Skytte Christoffersen in Bornholm 2008. I started to calculate how much time I had left and how much distance I was still missing. Seppo interrupted my muttering by commenting swiftly: "stop whistling and start run!". The word of a master gave me no other option, but reluctantly start running again.
During the last hours my running wasn't actually very easy and relaxed, even though couple of commentators claimed so. Somehow I still managed to keep running - except all the long and steep uphills of the course I walked. Somehow there were now much more and much bigger uphills than during the first hours of the race, strange. When there was about one hour time available, I broke Nordic road running record by completing 368 km. After that I was not able to run a single step, instead I walked last hour easily with my supporter and tried to enjoy the atmosphrere of the race.
 |
| My support crew gave me no mercy during the race. Thank You! |
AFTER THE COMPETITION
After the race I needed support and car ride in order to get to the prize-giving ceremony, about one hundred meters away from the showers. After it has been rained almost two days in a row it was obvious that when exhausted runners waited for the ceremony to begin the sky cleared and ceremonies took place in direct sunlight. After the ceremonies and interviews were over I needed the support of my wife and Peter Tubaas in order to get into our car. Next evening and night we spent in the same nearby hotel as the night before the race, mostly by sleeping and eating.
 |
| 48 h male runners in prize-giving ceremeny. Left: Kalevi Saukkonen (1453 marathons), Pasi Koskinen, Jyrki Leskelä, Jari Tomppo |
Two days after the race I visited a sports doctor, who checked my muscles. He told that there was slight infection in my left achilles tendon, but otherwise my legs and muscles were in very good condition, considering what I had done just couple of days earlier. I felt relieved, still I decided to take at least two weeks total break in running. After that I'll start training towards Bislett Indoor 24 h race at the end of November.
results
pictures
NUMBERS:
6 h: 59,8 km
12 h: 111,3 km
18 h: 156,0 km
24 h: 207,7 km
30 h: 247,5 km
36 h: 287,9 km
42 h: 324,9 km
48 h: 373,142 km
16.8.2011
Pimeyden ytimessä - Kaustinen 48 h 05.-07.08.2011
 |
| Osa viikonlopun eväistä |
MITEN TÄHÄN JOUDUTTIIN
Kun IAU lopultakin keväällä 2011 löi pisteen pitkälliselle pallottelulle vuoden 2011 vuorokauden juoksun MM-kilpailujen järjestämisestä, päätin ottaa kesän päätavoitteekseni Kaustisen 48 h kilpailun. Tämän päätöksen tehtyäni minua muistutettiin useaan otteeseen joskus tekemästäni lupauksesta, että en tulisi koskaan juoksemaan 24 h pidempää ultraa. Toki olin vuorokauden rajan ylittänyt jo kahdessakin kilpailussa aikaisemmin, mutta ne olivat enemmän seikkailemista kuin tulostavoitteellista kilpajuoksua.
Tietoisena lajin kammottavasta maineesta karskimpienkin ultrajuoksijoiden keskuudessa en uskaltanut edes laatia kunnollista aikatavoitetta kilpailuun. Asetin tavoitteekseni mahdollisimman maltillisen aloituksen, jollaisena pidin ensimmäisen 6 h aikana korkeintaan 60 km etenemistä. Ennakkovalmistautumista helpotti tieto, että ainakaan huollosta suoritukseni ei tule jäämään kiinni sillä sain kilpailuun mukaan saman loistavan huoltotiimin, joka vuoden takaisessa Gax Trans Scaniassa piiskasi minut kilpailun voittoon.
Talven ja kevään harjoitteluni oli koko lailla rikkonaista ja kevään huipensi keskeytykseen päättynyt Täby Extreme Challengen satamailinen, jossa juoksu oli alusta alkaen väkinäistä ja voimatonta. Toukokuusta elokuun alkuun sain kuitenkin tehtyä suhteellisen onnistuneen harjoitusjakson. Kesäkuussa osallistuin harjoitusmielessä Suomi-Juoksun yhteydessä käytyyn yömaratoniin, jossa juoksu kulki yllättävän hyvin. Aika 3.02.39 ei ole huippuluokkaa, mutta se oli kuitenkin nopein maratonini muutamaan vuoteen ja kaiken lisäksi täysin ilman vauhtiharjoittelua eikä edellisillan pizza- ja oluttankkauskaan välttämättä ollut kaikkien valmennusoppien mukainen.
Neljä viikkoa ennen h-hetkeä ohjelmassa oli Suomen ensimmäinen ultraintervallikilpailu. Norjassa muutaman vuoden asuneen Mikko Luusalon organisoimassa tapahtumassa juostiin Bodominjärven kiertävä 13 km kierros kahdeksaan kertaan siten, että startit tapahtuivat kolmen tunnin välein. Tähänkin kilpailuun lähdin täysin harjoitusmielessä, mutta suorituksesta tuli hieman suunniteltua vauhdikkaampi. Yhteisajalla 8.15.56 jäin kymmenisen minuuttia voittoon juosseesta Kari Salomaasta. Etappivoittoja otimme kumpikin neljä, mutta Kari juoksi selkeästi joka toisen kierroksen palautelleen, mahdollistaen näin allekirjoittaneen osuusvoitot. Jalat ja kroppa kestivät ultraintervallin ilman mitään ongelmia ja jo kilpailun päättymisen jälkeisenä päivänä olin normaalisti lenkillä.
Kaustisen kilpailua edeltävät kolme viikkoa olin kesälomalla ja loman ensimmäisen viikon vietimme vaimoni kanssa Kuusamossa. Patikoimme kahden päivän aikana runsaat 60 km Karhunkierroksen reitillä rinkat selässä. Lisäksi viikon aikana tuli jonkun verran maastolenkkeilyä suhteellisen mäkisissä maastoissa yhdessä porojen kanssa. Tästä eteenpäin aloin keventää harjoittelua reippaasti ja kilpailuviikolla tein vain kaksi erittäin kevyttä lenkkiä.
|
| Jari ja Peter torstai-iltana |
ENSIMMÄINEN VUOROKAUSI
Startin tapahtuessa perjantaina klo 14 sade oli vielä kohtuullisen siedettävää ja lämpötila 17 asteen nurkilla. Sateisesta säästä johtuen päätin lähteä matkaan pitkillä trikoilla ja vielä hetki ennen lähtöä nykäisin käsivarsieni suojaksi irtohihat, jotka suunnittelin jättäväni pois muutaman kierroksen jälkeen. Tarkoitukseni oli kävellä kierroksen ainoa mainitsemisen arvoinen ylämäki jokaisella kierroksella ja tästä taktiikasta pidinkin kiinni lähes koko kilpailun ajan.
Ensimmäisen tunnin aikana matkaa kertyi reippaasti jarrutellen hieman yli 10 km ja kuudessa tunnissa takana oli niukasti alle 60 km. Näihin aikoihin koko kisan ajan tihuutellut sade yltyi kaatosateeksi, joka muutti reitin hiekkamurskaosuuden järveksi hidastaen vauhtia. Ensimmäisen 12-tuntisen täyttyessä aamukahdelta oli matkaa kertynyt runsaat 111 km. Olin nelisen kilometriä perässä aikatauluani, mutta en kiinnittänyt siihen suuremmin huomiota.
Yön pimetessä sade loppui ja pimeimmät tunnit taivallettiin kosteassa, mutta sateettomassa säässä. Aamuyön tunnit sujuivat ilman suurempaa dramatiikkaa, aamun valkenemista odotellen. Ensimmäisen vuorokauden lähestyessä täyttymistään alkoi väsymys tuntua kropassa ja jäljellä oleva aika tuntui ikuisuudelta. Olin suunnitellut pitäväni puolen tunnin lepotauon heti kun 24 h tulee täyteen ja tämän ajatuksen siivittämänä jaksoin jopa hieman kiristää vauhtiani ensimmäisen vuorokauden viimeisinä tunteina. 24 h kohdalla matkaa oli takana 207,7 km. Ottaen huomioon sen, että olin jo pariin kertaan joutunut vaihtamaan kaikki sateen kastelemat varusteeni oli vauhtini siis ollut tyydyttävää.
TOINEN VUOROKAUSI
Vuorokauden täyttyessä suuntasin huoltajani ohjaamana kohti pukuhuonetta, jossa vaihdoin taas kerran läpimärät varusteeni kuiviin, ennen kuin suuntasin nukkumaan. Oikaisin itseni korkeushyppypatjalle ja vedin makuupussin peitokseni. Saatuani itseni oikaistua tuntui oikeassa nivusessa viiltävää kipua. Pyöriskelin patjalla, koettaen löytää asentoa, jossa kipua ei tuntuisi. Lopulta päädyin pyörimään puoli tuntia ilman silmällistäkään unta. Ajan täytyttyä huoltajani hätisteli minut armottomasti ulos vesisateeseen jatkamaan tarpomistani. Noustuani patjalta tunsin hirvittävää heikotusta ja pahoinvointia. Oksensin vatsani tyhjäksi Mikkosen Hannun parhaan kykynsä mukaan auttaessa vatsani tyhjenemistä.
Juuri sillä hetkellä olisin helposti keksinyt monta mielenkiintoisempaa asiaa kuin kilpailun jatkamisen, mutta huoltajan sana on laki. Suuntasin siis sateeseen ja hetken käveltyäni vaihdoin varovaisesti juoksuun. Helpotukseni oli suuri kun nivunen ei juostessa vaivannut lainkaan.
Ensimmäisen vuorokauden täyttyminen merkitsi myös sitä, että radalle olivat saapuneet 24 h kilpailun juoksijat, joten reitillä oli nyt enemmän juoksijoita kuin ensimmäisen vuorokauden aikana. Tämä oli pelkästään hyvä asia, sillä aika tuntui kuluvan tuskallisen hitaasti ja lyhyetkin keskusteluhetket kanssajuoksijoiden kanssa piristivät kummasti.
Sateen pieksämän lauantaipäivän aikana odotin illan tuloa ja yön pimenemistä pelonsekaisin tuntein. Jo ensimmäinen yö oli ollut vaikea ja tiesin vielä pahempaa olevan tulossa. Onneksi sade loppui illan hämärtyessä, mutta yöstä tuli juuri niin kammottava kuin pelkäsinkin. Ei, vaan se oli kamalampi kuin odotin. Väsymykseni oli sitä luokkaa, että jokaisen kävelytauon aikana luulin tuupertuvani. Lyhyetkin lepohetket huoltopisteellä tuntuivat taivaallisen helpottavilta, mutta juoksun jatkaminen oli kerta kerralta vaikeampaa. Kävelypätkät pitenivät ja lopulta tuntui, että taaperrukseni oli lähinnä kävelyä, jossa oli seassa lyhyitä juoksupätkiä.
 |
| Huolto toimi täydellisesti |
Huoltajani kanssa olimme suunnitelleet toisen lepotauon 36 h kohdalle. Tarkoitus oli nukkua ruhtinaalliset 15 minuuttia. Tämäkin tauko alkoi sateen kastelemien varusteiden vaihtamisella. Lisäksi kävin pikaisesti suihkussa, ennen kuin minut siliteltiin uneen peiton alle. Tällä kerralla onnistuin nukahtamaan, mutta varttia pidempää unta huoltajani ei minulle suonut. Hän lienee muistanut Tähkävuoren Marialta muutama päivä ennen kilpailua kuulemamme ajatuksen siitä, kuinka 48 h on niiiin lyhyt kilpailu, että siinä ei ole varaa tuhlata aikaa lepäämiseen mikäli mieli tehdä kunnon tulosta.
LOPPU ON LÄHELLÄ
 |
| 334 km täynnä, maantiereittien SE on juuri vaihtanut omistajaa |
Hieman 44 h jälkeen Jukka Teirikangas ojensi minulle puhelinen ja kertoi, että linjan toisessa päässä on Seppo Leinonen. Legenda onnitteli minua ennätyksestä ja kertoi, että maantiereittien pohjoismaiden ennätys on tanskalaisen Lars Skytte Christoffersenin Bornholmissa 2008 juoksema 366,271 km. Ryhtyessäni ynnäilemään jäljellä olevaa aikaa ja puuttuvia kilometrejä kuului puhelimesta: "lähde juoksemaan äläkä siinä viheltele!". Mestarin neuvoa on toteltava, joten vastahakoisesti pakotin itseni vielä kerran juoksuun.
Viimeisten tuntien aikana juoksemisen rentoudesta ei kannata puhua, mutta pystyin kuitenkin etenemään miltei koko ajan juosten - vain ylämäet kävellen - kunnes kilpailukello näytti muutamaa minuuttia vaille 47 tuntia ja matkamittariin oli kertynyt pohjoismaiden ennätyslukemat 368 km ja risat. Tämän jälkeen en pystynyt enää ottamaan yhtään juoksuaskelta, vaan viimeisen tunnin kävelin verkkaisesti nautiskellen (jos sitä sanaa voi tässä yhteydessä käyttää) yhdessä huoltajani kanssa. Arvannette kummasta huoltajasta on kyse...
Viimeisen tunnin aikana kävelin viitisen kilometriä ja kilpailun päättyessä matkaa oli kertynyt 373,142 km. Se on maantiereittien pohjoismaiden ennätys, toiseksi paras suomalaistulos Mikael Heermanin Surgéresin radalla juokseman pohjoismaiden ennätyksen 382,317 km jälkeen ja kaikkien aikojen paras suomalainen debyyttitulos 48 h juoksussa. Lisäksi tulos meni vuoden 2011 maailmantilastossa kolmanneksi. Ilmeisesti onnistuin tekemään jotakin oikein sekä harjoittelussa että kilpailussa.
KILPAILUN JÄLKEEN
Kilpailun päätyttyä tarvitsin talutusapua ja autokyytiä päästäkseni sadan metrin matkan palkintojenjakoon. Luonnollisesti kahden vuorokauden sateen jälkeen aurinko alkoi paistaa juuri kun väsyneet juoksijat odottivat palkintojenjaon alkua urheilukentän vierellä. Virallisista seremonioista ja haastatteluista päästyäni nilkutin yhdessä vaimoni ja Peter Tubaasin tukemana autollemme ja kohti hotelliamme. Kirjauduttuamme sisään heittäydyimme heti hetkeksi nukkumaan, ennen kuin pystyimme edes ajattelemaan syömistä. Lyhyiden unien jälkeen kävimme syömässä ja olimme juuri aikeissa käydä nukkumaan kun naapurihuoneen Mari ja Jaana kutsuivat meidät vielä hetkeksi istumaan iltaa huoneeseensa. Lopulta pääsimme nukkumaan hieman iltakymmenen jälkeen.
Kotimatkalle lähdimme kilpailun päättymisen jälkeisen maanantain aamupäivällä. Allekirjoittaneen ja Marin jalat olivat siinä kunnossa, että autossa istuminen vastasi urheilusuoritusta. Taukoja tarvittiinkin useita ja onneksi kuljettajana toimiva Hietsu suhtautui nyt myötämielisemmin taukojen pitämiseen kuin kilpailun aikana.
Maanantain ja tiistain välinen yö oli erityisen tuskallinen. Kipeytyneet ja hiertyneet varpaat, hiertyneet päkiät, hiertyneet nivuset ja eräs nimeltä mainitsematon hiertynyt ruumiinosa muistuttivat olemassaolostaan koko yön. Aamulla vaimoni ilmoitti, että nyt lähdetään lääkäriin. Hän onnistuikin saamaan vielä samalle päivälle ajan tunnetulle turkulaiselle urheilulääkärille, joka pyöritteli epäuskoisena silmiään kuulleessaan mitä olin viikonloppuna tehnyt. Lihakseni olivat kuulemma hämmästyttävän hyvässä kunnossa olosuhteet huomioiden eikä hiertymissäkään mitään erityisen hälyttävää ollut. Eniten lääkäriä tuntui mietityttävän hieman tulehtunut vasen akillesjänteeni, mutta siinäkään ei runsas viikko kilpailun päättymisen jälkeen tunnu enää mitään oireita.
Kuvia
Tulokset
NUMEROITA JA TAULUKOITA:
6 h: 59,8 km
12 h: 111,3 km
18 h: 156,0 km
24 h: 207,7 km
30 h: 247,5 km
36 h: 287,9 km
42 h: 324,9 km
48 h: 373,142 km
 | ||||||||||||||||
| Vauhti tunneittain km/h |
3.8.2011
Kaustinen 48 h ennakkotunnelmia
Edellinen blogipäivitys näyttää olevan niinkin tuore kuin tammikuulta, joten lienee aika pikakelata viimeisen runsaan puolen vuoden tapahtumat: Täby Extreme Challenge 100 mailia: DNF, Perniön yömaraton 3.02.39, Bodominjärven ultraintervalli 8 x 13 km: 8.15.56. Siinä tuoreimmat kuulumiset.
Tämän kesän päätavoitteeni on runsaan 40 tunnin kuluttua starttaava Kaustisen 48 h kilpailu. Kyseessä on ensimmäinen Suomen maaperällä järjestettävä 48 h kilpailu ja vain kourallinen suomalaisia on aikaisemmin kilpaillut tällä matkalla, joten lajin kotimaiset tilastot tulevat täydentymään huomattavasti. Koska minulla ei ole aikaisempaa kokemusta 48 h juoksusta on ennakkotaktiikan laatiminen ollut melkoista lottoamista. Taktiikan onnistuminen nähdään tulevan viikonlopun kuluessa.
Harjoittelu on noudattanut samaa linjaa kuin 24 h kilpailuihin valmistautuessani. Kuluvan vuoden harjoitusmäärät kuukausittain heinäkuun loppuun saakka:
01: 281 km + hiihto 79 km + pyöräily 192 km + rogaining 49 km + uinti 1 km
02: 385 km + hiihto 112 km + pyöräily 46 km
03: 370 km + hiihto 17 km + pyöräily 173 km
04: 275 km (Täby Extreme Challenge 100 mailia, DNF 100 km)
05: 472 km + pyöräily 31 km + suunnistus/rogaining 98 km
06: 624 km (Perniön yömaraton 3.02.39) + pyöräily 78 km
07: 481 km (Bodominjärven ultraintervalli 8 x 13 km 8.15.56) + retkeilyä Karhunkierroksella rinkka selässä 61 km
Talven ja kevään aikana harjoitteluun tuli useita katkoja erinäisistä syistä johtuen, mutta toukokuusta lähtien olen pystynyt harjoittelemaan jokseenkin normaalisti. Harjoitusmäärät ovat olleet varsin alhaiset, mutta muutamia hyviä yksittäisiä ultraharjoitteita olen kuitenkin saanut toteutettua.
Erityisen toimivaksi testiharjoitukseksi olen omalla kohdallani havainnut 6 - 8 h kevyttehoiset lenkit. Viikko Perniön yömaratonin jälkeen tein kevyen kuuden tunnin maisemienkatselulenkin Teijo-Kemiö -suunnalla. Juhannusta juhlistin kahdeksan tunnin testijuoksulla, jonka tein noin kilometrin kierroksella Tuorlassa.
Neljä viikkoa ennen Kaustisen kilpailua osallistuin harjoitusmielessä Suomen ensimmäiseen ultraintervallikilpailuun. Bodominjärven kiertävä 13 km lenkki juostiin kahdeksaan kertaan niin, että startit tapahtuivat kolmen tunnin välein.
Tämän kesän päätavoitteeni on runsaan 40 tunnin kuluttua starttaava Kaustisen 48 h kilpailu. Kyseessä on ensimmäinen Suomen maaperällä järjestettävä 48 h kilpailu ja vain kourallinen suomalaisia on aikaisemmin kilpaillut tällä matkalla, joten lajin kotimaiset tilastot tulevat täydentymään huomattavasti. Koska minulla ei ole aikaisempaa kokemusta 48 h juoksusta on ennakkotaktiikan laatiminen ollut melkoista lottoamista. Taktiikan onnistuminen nähdään tulevan viikonlopun kuluessa.
Harjoittelu on noudattanut samaa linjaa kuin 24 h kilpailuihin valmistautuessani. Kuluvan vuoden harjoitusmäärät kuukausittain heinäkuun loppuun saakka:
01: 281 km + hiihto 79 km + pyöräily 192 km + rogaining 49 km + uinti 1 km
02: 385 km + hiihto 112 km + pyöräily 46 km
03: 370 km + hiihto 17 km + pyöräily 173 km
04: 275 km (Täby Extreme Challenge 100 mailia, DNF 100 km)
05: 472 km + pyöräily 31 km + suunnistus/rogaining 98 km
06: 624 km (Perniön yömaraton 3.02.39) + pyöräily 78 km
07: 481 km (Bodominjärven ultraintervalli 8 x 13 km 8.15.56) + retkeilyä Karhunkierroksella rinkka selässä 61 km
Talven ja kevään aikana harjoitteluun tuli useita katkoja erinäisistä syistä johtuen, mutta toukokuusta lähtien olen pystynyt harjoittelemaan jokseenkin normaalisti. Harjoitusmäärät ovat olleet varsin alhaiset, mutta muutamia hyviä yksittäisiä ultraharjoitteita olen kuitenkin saanut toteutettua.
Erityisen toimivaksi testiharjoitukseksi olen omalla kohdallani havainnut 6 - 8 h kevyttehoiset lenkit. Viikko Perniön yömaratonin jälkeen tein kevyen kuuden tunnin maisemienkatselulenkin Teijo-Kemiö -suunnalla. Juhannusta juhlistin kahdeksan tunnin testijuoksulla, jonka tein noin kilometrin kierroksella Tuorlassa.
Neljä viikkoa ennen Kaustisen kilpailua osallistuin harjoitusmielessä Suomen ensimmäiseen ultraintervallikilpailuun. Bodominjärven kiertävä 13 km lenkki juostiin kahdeksaan kertaan niin, että startit tapahtuivat kolmen tunnin välein.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)