Miksi?

Laulasmaa Ultran startti 2014

Olin pari viikkoa sitten luennoimassa ultrajuoksusta Kestävyyttä Pintakaasulla 24/7 Facebook-ryhmän juoksuleirillä Tanhuvaarassa. Tälläkin kerralla esitettyjen kysymysten joukossa oli "miksi aloit juosta ultramatkoja?".

Kysymys on esitetty minulle vuosien varrella useita kertoja, milloin missäkin yhteydessä. Luulisi siis, että vastaus tulee automaattisesti. Väärin, taas kerran jouduin pohtimaan hetken mikä minut tämän lajin pariin sai ja miksi olen jatkanut ultramatkojen juoksemista vuodesta toiseen.

Vuosi 2015 - yhteenvetoa

1.1.2016

Tapaninpäivän kinkunsulattelulenkki saatiin kerrankin juosta upeassa auringonpaisteessa

Viime vuoden viimeisillä viikoilla blogin päivittäminen jäi kiireiden takia väliin yli kuukauden ajalta. Mitään suurta draamaa tähän hiljaisuuteen ei liity, oli vaan niin helkkarinmoinen kiire jatkuvasti, että vähemmän kriittisiä toimintoja piti karsia.

Vko 42 / 2015

12.-18.10.2015

Aurinko nousee usvapilvestä

Parin määrävoittoisemman viikon jälkeen kevyempi viikko väliin. Viikkoon tuli kaksi täysin juoksematonta päivää, sillä Personal Trainer -kurssini jatkui viikonloppuna jo neljännen viikonlopun merkeissä. Aiheena oli tällä kerralla mm. kehonpainoharjoittelua ja psyykkistä valmennusta. Varsinkin viimemainittu on erittäin mielenkiintoinen aihe, joka vaatii runsaasti lisää perehtymistä ja lukemista. Lisäksi tehtiin harjoitusohjelmia ja perehdyttiin kausisuunnitteluun.

Ensi vuoden kilpailukalenteriinikin tuli ensimmäinen merkintä.

Vko 36 / 2015

31.8. - 6.9.2015

Ensimmäinen yli 100 juoksukilometrin harjoitusviikko sitten heinäkuun. Viikko oli varsin kiireinen sillä aloittelin samoihin aikoihin muutaman Personal Trainer -harjoitusasiakkaan kanssa. Aloitushaastattelut, lähtötasotestit ja harjoitusohjelmien suunnittelu ovat mielenkiintoista ja yllättävän aikaavievää puuhaa. Etenkin kun samalla pitäisi kerrata tähän mennessä koulutuksessa opittua ja ehtiä vielä valmistautumaan seuraavan lähijakson materiaaleihin.

English: Skövde Ultrafestival 48h race report

Skövde Ultrafestival 48 h 31.7. - 2.8.2015 (310,000 km)

Torill Fonn has couple of minutes to new female European Record

24 h World Championships -race in Turin was disaster for me. I had to quit the race after only four hours due to hamstring injury. When I was recovered enough to think about new challenges I decided to run 48 hours in Skövde at the beginning of August.

Last time I ran 48 hours was in Kaustinen, four years earlier in pouring rain. Despite the terrible weather conditions I managed to do (then) Nordic record on road courses, 373,142 km. When Swedish Johan Steene broke Nordic overall record in Bornholm last year by running 384,936 km I knew what my target will be. I was also dreaming about 400 km result. I was also aware that Swedish Torill Fonn was targeting to improve female World Record over 400 km.

Skövde Ultrafestival 2015 48h 310,000 km

Skövde Ultrafestival 48 h 31.7. - 2.8.2015 (310,000 km)

Torill Fonn muutaman minuutin päässä naisten Euroopan ennätyksestä

Huhtikuussa Torinossa kilpaillun 24 h MM-kilpailun päätyttyä osaltani katastrofaaliseen keskeytykseen jo ennen neljän tunnin täyttymistä otin seuraavaksi tavoitteeksi Skövde Ultrafestival -tapahtuman 48 tunnin kilpailun.

Elokuussa 2011 juoksin Kaustisen kaatosateessa silloisen maantiereittien pohjoismaiden 48 h ennätyksen 373,142 km, joten minulla ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin lähteä tavoittelemaan Johan Steenen viime vuonna Bornholmin maantiereitillä juokseman pohjoismaiden ennätyksen 384,936 km rikkomista. Utopistisena haaveena oli 400 km rajan puhkaisu ensimmäisenä pohjoismaalaisena (mies)juoksijana. Tiesin ruotsalaisen Torill Fonnin tavoittelevan naisten ME:n siirtämistä yli 400 km.

Skövde Ultrafestival 48 h - Voitto tuli

Startti on tapahtunut (kuva: Jaana Tomppo)

Pikaiset kommentit 31.7. - 2.8. juostusta Skövde Ultrafestival 48 h -kilpailusta. Tarkempaa raporttia kirjoitan myöhemmin kun saan asiat jäsenneltyä mielessäni johonkin järjestykseen.

Tulokseeni 310,000 km en tietenkään ole täysin tyytyväinen. Erittäin tyytyväinen olen kuitenkin siihen, että vaikka tulostavoitteeni karkasi käsistä ensimmäisen vuorokauden jälkipuoliskon heikkojen hetkien aikana pystyin kuitenkin jatkamaan kilpailua ja sain tehtyä kohtuullisen hyvän tuloksen, joka riitti kovatasoisen ja perinteikkään kilpailun voittoon lähes kymmenen kilometrin marginaalilla ruotsalaiseen Mats Liljegreniin, joka myös ylitti 300 km rajan.

Vko 28-30 / 2015

Ilta Venetsiassa - satumainen kaupunki

6. - 26.07.2015:

Kurotaanpa taas pikakelauksella viimeisimmän kolmen viikon puuhastelut Skövde Ultrafestival 48 h -kilpailua odotellessa.

Heinäkuun ensimmäinen viikonloppu vierähti Bodominjärven ultraintervallin merkeissä ja sen verran 8 x 13 km rypistys painoi, että seuraavasti viikosta muodostui hieman suunniteltua kevyempi:

Vko 27 / 2015 + Bodominjärven ultraintervalli

29.06 . - 05.07.2015:

Lepohetki Bodominjärven ultraintervallin ensimmäisen kierroksen jälkeen (kuva: Jaana Tomppo)

Maanantai: Viikonlopun määräkuurin täydennykseksi 4 tuntia Kaarinan urheilukenttää ympäri: 45,6 km (5.17/km)

Tiistai: Lähdettiin Jaanan ja Julian kanssa kiertämään Saariston Rengastietä, tällä kertaa autolla. Yövyttiin Mossalan leirintäalueella, josta käsin kävin juoksemassa kevyehkön 11,2 km lenkin.

Keskiviikko: 10,6 km kevyttä

Torstai:  Turussa 20,5 km kohtuullisen lämpimässä (+26°C) kelissä, 5.04/km.

Perjantai: Jaanan kanssa 7,7 km kevyt aamulenkki

Lauantai-Sunnuntai: Bodominjärven Ultraintervalli 8 x 13 km, yhteisaika 8.07.57 (sijoitus 3.)

Bodominjärven ultraintervallin yhden kierroksen reittiprofiili Garmin Forerunner 920XT:n mukaan

Neljä vuotta sitten käytin Bodominjärven ultraintervallia valmistavana harjoituksena ensimmäiseen 48 h -kilpailuuni ja päädyin silloin helteisissä olosuhteissa loppuaikaan 8.15.56. Tällä kertaa tavoitteeni oli sama kuin edelliselläkin kerralla: hyvä ultraharjoitus ja kenties pieni parannus yhteisaikaan. Sijoitusta en edes ajatellut etukäteen - sen verran kovia tekijöitä Oittaan leirintäalueen parkkipaikalle ryhmittyi kilpailun starttiin.

Reitti on vielä mäkisempi kuin neljän vuoden takaisen muistikuvat kertoivat, 13 km kierroksella ei montaa täysin tasaista kohtaa ole ja varsinkin kierroksen jälkipuolisko on jatkuvaa ylä- tai alamäkeä. Noususummaa kierroksella on runsaat 130 metriä, joten kaikkiaan kilpailussa kertyi runsas kilometri vertikaalia. Eihän se 104 km matkalla kovin paljoa ole, mutta tällaiselle tasaisen taapertajalle kuitenkin riittävästi.

La klo 11, 1. kierros: 1.01.41 (4.45/km, keskisyke 127, sijoitus 5.). Tarkoitus oli juosta pari ensimmäistä kierrosta rennosti noin 5 min/km -vauhdilla ja ottaa mukaan reilusti kävelyä ylämäissä. Yhden vajaan minuutin kävelypätkän maltoin pitää. 8 km kohdalla ylämäessä sain Teppo Härkösen kiinni ja loppumatkan juoksimme yhdessä. Pirun kuuma.

La klo 14, 2. kierros: 1.02.56 (4.50/km, ei sykelukemaa, unohdin sykevyön majapaikkaan, sijoitus kierroksella 8. / yhteistuloksissa 8.). Lähdin juoksemaan yhdessä Jumiskon Juhan kanssa tarkoituksena pitää tasaista 5 min/km -vauhtia. Ensimmäinen, ylämäkivoittoinen kilometri vei 5.09, sen jälkeen vauhti kiihtyi hieman alle 5 min/km. Juoksu oli kuitenkin helppoa, kuumasta kelistä huolimatta.

La klo 17, 3. kierros: 1.00.39 (4.40/km, keskisyke 135, sijoitus 4. / 5.). Edellistäkin kierrosta kuumempi keli. Koetin juosta maltillisesti ja kärki karkasi tälläkin kierroksella näkymättömiin jo ensimmäisellä kilometrillä. Hieman yllättäen sain Karin selän näkyviini pari kilometriä ennen maalia ja hetkeä myöhemmin tein ensimmäisen ohitukseni tässä kilpailussa.

La klo 20, 4. kierros: 59.56 (4.36/km, keskisyke 138, sijoitus 5. / 6.). Ei ihan niin tukahduttavan kuumaa kuin kolmella edellisellä kierroksella, mutta vähän alkoi jo painaa. Vauhti säilyi kuitenkin yllättävän hyvin ja viimeisillä sadoilla metreillä sain vielä kehitettyä pienen loppukirin tapaisen kun huomasin tunnin alituksen olevan mahdollisuuksien rajoissa. Tämän kierroksen jälkeen sijoitukseni kokonaiskilpailussa oli kuudes ja sen parempaan loppusijoitukseen en enää jaksanut uskoakaan. Niin kovaa vauhtia kärkiviisikko oli pitänyt.

Janne virkavallan puheilla. Keskustelu sujui
erittäin  ystävälliseen sävyyn
(kuva: Jaana Tomppo)

La klo 23, 5. kierros: 1.00.43 (4.40/km, keskisyke 131, sijoitus 6. / 6.). Lämpötila oli pudonnut selvästi ja sen huomasi syketasossa ja juoksun helppoudessa. Koetin ottaa kierroksen maltillisesti, mutta vauhti pysyi kuitenkin kohtalaisena.

Tämän kierroksen jälkeen Oittaan leirintäalueen ohi ajanut poliisipartio pysähtyi kysymään mikä tapahtuma on meneillään ja kuultuaan mikä on homman nimi konstaapeli kysyi vielä "Eikö teillä kavereilla ole parempaa tekemistä yöllä?" Mikä voisi olla parempaa kuin suomalaisessa kesäyössä juokseminen?

Su klo 02, 6. kierros: 1.02.16 (4.47/km, keskisyke 125, sijoitus 4. / 4.). Ehdottomasti vaikein kierros minulle, onneksi sain Juhalta hyvin vetoapua kierroksen loppupuolella. Aika oli yllätys, kuvittelin vauhtimme olevan lähempänä 5 min/km. Vielä suurempi yllätys oli kun kuulin kierroksen jälkeen nousseeni kokonaiskilpailun neljännelle sijalle. Kärkikolmikkoon ei kuitenkaan enää olisi mahdollisuuksia.

Su klo 05, 7. kierros: 59.31 (4.35/km, keskisyke 127, sijoitus 4. / 3.). Kuuden kierroksen jälkeen kolmantena ollut Antti Toivanen ei startannut enää seitsemännelle kierrokselle äkillisesti nousseen kuumeen takia, joten yllättäen olin noussut kokonaiskilpailussa kolmanneksi. Toiseksi viimeinen kierros oli melkoista vääntämistä, mutta siitä huolimatta kierros oli kuitenkin nopeimpani kilpailussa. Kiitokset siitä erityisesti Juhan ja Tapion hyvälle vetoavulle kierroksen loppupuolella. Energiat alkoivat olla vähissä, kuten sykkeestä huomaa.

Su klo 08, 8. kierros: 1.00.15 (4.38/km, keskisyke: ?, sijoitus: 2. / 3.). Garmin Forerunner 920XT:n akku oli varoitellut vähäisestä akun latauksesta jo edellisellä kierroksella ja tällä kierroksella mittari pimeni runsaan kilometrin juoksun jälkeen, joten minulla ei kierroksen aikana ollut mitään tietoa vauhdista tai kuluneesta ajasta.

Koska sijoitukset olivat jo ratkenneet ja tiesin 5 min/km -vauhdin riittävän oman ennätykseni lyömiseen, en edes yrittänyt puristaa kovaa ja otin reilusti kävelypätkiä ylämäissä ja muutenkin juoksin suhteellisen rennosti. Olinkin melkoisen yllättynyt kun maalissa sain kuulla jääneeni vain 15 sekuntia tunnin rajasta.

Kärkikolmikko (vas.) Jari, Janne ja Tapio viimeisen
kierroksen jälkeen (kuva: Jaana Tomppo)

Yhteisaikani oli 8.07.57 eli paransin kilpailuennätystäni liki kahdeksan minuuttia. Nestettä kului kilpailun aikana viitisentoista litraa, jokaisella kierroksella kannoin mukana 0,6 litran juomapulloa joka tyhjeni lähes jokaisella kierroksella. Kierrosten välissä join runsaasti mm. Myprotein urheilu- ja palautusjuomia, vichyä, vettä, kokista. Kiinteää ravintoa en kovin paljoa syönyt, lähinnä pieniä suupaloja. Juomiin olin lisännyt hieman ekstrasuolaa ja lisäksi otin jokaisen kierroksen jälkeen suolatabletin.

Voittajasta ei jäänyt mitään epäselvyyttä. Janne Klasila rikkoi kilpailuennätyksen lähes puolella tunnilla ja otti nimiinsä myös kierrosennätyksen, parantaen sitä yli kolme minuuttia. Myös Tapio Talvitie alitti entisen kilpailuennätyksen yli varttitunnilla, joten kolmatta sijaa parempaan sijoitukseen minulla ei olisi ollut tällä kerralla mitään mahdollisuuksia.

Varusteiden suhteen ultraintervalli on varsin haastava kilpailu, vaihdoin jokaiselle kierrokselle uuden paidan, shortseja ja trikoita käytin 1-2 kertaa, sukkia oli käytössä kolme paria. Samoin kenkiä: kaksi ensimmäistä kierrosta juoksin New Balance Zanteilla, neljä seuraavaa New Balance Boracaylla ja kaksi viimeistä paljon juostuilla Hoka One One Cliftoneilla, sillä arvelin niiden superpehmeän vaimennuksen hieman säästävän jalkoja. Aurinkorasvaa en nähnyt tarpeelliseksi laittaa edes päiväaikaan juostuille kierroksille, sillä enhän minä enää tässä vaiheessa kesää pala. Arvannette kuinka kävi? Juuri niin, niska ja olkapäät kärähtivät lauantain paahteessa.

Täydelliset tulokset

Viikko yhteensä: 16 h 45 min (Juoksua 199 km - tarkalleen 199,8 km, mutta pyöristän tasakilometreihin ja aina alaspäin)

Vko 25-26 / 2015

15. - 28.06.2015:

Ratakauden avaus tarkoittaa ultrajuoksijalle hieman eri asiaa kuin mailerille (kuva: Jaana Tomppo)

Muutama viikko on vierähtänyt edellisestä blogipäivityksestä enkä jaksa vieläkään naputella blogia täysin ajan tasalle. Tässä kuitenkin pari viikkoa kesäkuulta. Jatkoa ja mm. tarinaa Bodominjärven ultraintervallista tulossa myöhemin.

Vko 19-22 / 2015

4. - 31.5.2015:

Hiljaista on ollut, niin blogin päivittämisen, harjoittelun kuin työllistymiseni suhteen. Jo parantuneeksi luulemani takareisivaiva teki comebackin, mutta sen suhteen alkaa tilanne lopultakin näyttää paremmalta. Vamman varsinainen syy jäi mysteeriksi, sillä ei ollut varaa mennä yksityislääkärin kautta magneettikuvaukseen ja kunnallisella puolella jonkun satunnaisen maajoukkueurheilijan takareisivamma tuskin olisi oikeuttanut magneeettilähetteeseen ja vaikka olisi oikeuttanutkin niin kuvaukseen olisin päässyt ehkä keväällä 2016.

Vko 1 / 2015

29.12.2014 - 4.1.2015

Lumipyryn jälkeen aurinkokin suvaitsi tulla virnuilemaan

Vuoden ensimmäisen viikon alkupuoliskon harjoittelusta ja viime hetken rypistyksestä 4000 vuosikilometrin täyteen saamiseksi kirjoitin edellisessä blogipäivityksessä. Loppuviikko sujui hieman palautellen:

To 1.1.2015: 2,5 tuntia kevyttä patikointia Jaanan kanssa, osittain lumisilla ja jäisillä poluilla

Linnavuoren polkua uudenvuodenpäivänä

Pe: Yhdistelmäharjoitus: 8 km kevyttä juoksumatolla (5.00/km) + 10 min lihaskuntoa + 20 km pyöräilyä trainerilla + 10 min lihaskuntoa

La: Esport Arenalla 30 km kohtalaisen kevyesti (5.17/km), taas kerran takareidet jumahtivat kivikovalla ja tasaisella mondolla juostessa maltillisesta vauhdista huolimatta ja jätin lenkin hieman suunnittelemaani lyhyemmäksi.

Su: Aamupäivällä tunti lumitöitä, sen jälkeen palju lämpenemään ja juoksumatolle, päivän agendassa oli 20 km erittäin kevyttä J/K-rytmityksellä 11 min / 1 min, keskiv. 5.32/km, keskisyke 125.

Tämä oli ensimmäinen testilenkki Oldhorse.fi:n minulle sponsoroimilla New Balance 890V4 -kengillä ja ensituntuma on lupaava. Kengät istuivat jalkaan heti erinomaisesti ja rullaavuus on parasta A-luokkaa.

Viikko yhteensä: 16,5 tuntia (Juoksu: 142 km, Pyöräily: 20 km, Patikointi 2,5 h)

Mitä varten tässä oikein harjoitellaan?

Vuoden 2015 urheilulliset tavoitteetkin alkavat vähitellen hahmottua. Huhtikuun 11.-12. päivä juostaan Torinossa, Italiassa 24 h juoksun maailmanmestaruuksista ja minut on nimetty Suomen maajoukkueeseen. Tavoite on palata samalle tulostasolle, jossa olin vuoden 2012 MM-kilpailussa. Tuloksena se tarkoittaa vähintään 252 km tulosta. Sijoituksia en halua etukäteen ajatella, mutta yli 250 km tulos on tähän saakka riittänyt arvokilpailuissa kärkikymmenikköön. Täydellisellä onnistumisella pidän mahdollisena sekä tulokseni että sijoitukseni parantamista 2,5 vuoden takaisesta MM-kilpailussa, jossa olin kuudes MM-kilpailussa ja neljäs EM-kilpailussa.

IAU:n suunnitelmista ei aina ota tolkkua, mutta ilmeisesti Torinossa juostaan vain MM-kilpailu ja seuraava EM-kilpailu on vuorossa 2016. Elleivät suunnitelmat muutu.

Joukkuekilpailussa Suomen tärkein ja ainoa tavoite on olla paras pohjoismainen joukkue, tämän tavoitteen toteutuminen todennäköisesti tarkoittaa myös varsin hyvää sijoitusta.

Vuoden toinen pääkilpailuni on - ainakin näillä näkymin - elokuun ensimmäisenä viikonloppuna Skövdessä juostava 48 tunnin ratakilpailu. Edellinen 48 tunnin juoksuni, Kaustisella elokuussa 2011, jätti hyvästä lopputuloksesta huolimatta jossiteltavaa, joten haluan tehdä vielä toisen yrityksen tällä ehkä henkisesti kovimmalla ultrajuoksumatkalla.

Näiden kahden pitkän kilpailun lisäksi vuoteen ei sitten mahdukaan juuri muuta kuin harjoittelua. Bodominjärven ultraintervalli 8 x 13 km neljä viikkoa ennen Skövden kilpailua saattaisi toimia hyvänä ultraharjoituksena, joten se on vahvassa harkinnassa.

Tätä kirjoittaessani 24 h MM-kilpailun starttiin on aikaa päivää vaille 14 viikkoa. Harjoittelussa aion noudattaa aikaisemmin toimineita perusprinsiippejä eli muutama kolmen viikon määräpainotteinen jakso ja niiden välissä viikko kevyemmin.

Tehoharjoittelua en tule kovin paljoa tekemään, mutta kuitenkin sen verran, että juoksuun löytyy rentoutta ja 250+ km tuloksen vaatima alkuvauhti rullaa ilman suurempaa ponnistelua.

Melkoisen osan harjoituslenkeistä tulen taas tekemään takkahuoneessamme juoksumatolla, Esport Arenalla Espoossa tulen myös vierailemaan muutamaan otteeseen ostettuani 10-kortin sinne. Pientä vaihtelua tuo lähes perinteinen Espanjan leiri helmikuussa, tänä vuonna lähdemme sinne Jaanan kanssa peräti kahdeksi viikoksi.

Pari kuvaa uudenvuodenpäivän patikointiretken varrelta:

Virtaava vesi ei jäädy?

Tuossa ei taida pitää edes Sarvat?

Joulupukki kesälomalla?

In the heart of the darkness - 373,142 km in 48 hours

I wake up an hour before the alarm clock rings and listen to raindrops falling on the window of the hotel. The first ever 48 hour running competition on Finnish soil will start in less than seven hours and rain is the last thing I was ordering for this day. Even though weather forecast predicted the possibility of the rain was about 95%, so it is not a big surprise. And after all, during two previous years it has been rained in Kaustinen this weekend. The upcoming challenge is frightening enough withour rain, but then - on outdoor sport you can't choose the weather.

HOW DID I END UP HERE

After IAU officially cancelled 24 h running world championships -race 2011 I decided to participate in Kaustinen 48 h race on first weekend of August. When I made that decision many people reminded me about my promise to never run longer ultra than 24 hours. Actually I had broken that promise twice earlier, but those races were more of an adventure than serious racerunning. I got little - but very tiny - boost of confidence knowing that at least my support during the race would be top class as I was lucky enough to get the same excellent team with me in Kaustinen that pushed me to the finish line of Gax Trans Scania 2010 as a race winner.

I was aware of the terrible reputation of 48 h running even among toughest of the ultrarunners. That's why I didn't even plan proper timetable for the race. My only plan was to run first hours easily and save energy. I thought about 60 km during first six hours should be easy enough.

I had many problems with my training during last winter and spring. All that culminated to DNF at Täby Extreme Challenge 100-miler. Luckily I DNF'd early enough so I recovered quite fast and was able to start proper training soon after the race. In June I ran a marathon as a training run 3.02.39. Yeah, that is not a world class result, but anyway it was my fastest marathon in three years and considering that the result came quite easily and without any speedwork I was satisfied. The pizza and beer loading on eve of the race obviously worked.

Four weeks before the 48 hour race I participated in first ever ultrainterval -race organized in Finland. The race director Mikko Luusalo spent couple of years in Norway, participating there in some ultraintervals and decided to bring this event in Finland. 13 km loop around Lake Bodom was ran eight times, three hours between the starts. I took the race as an excellent training session, even though the pace was little bit faster than I was planned. I finished the race in second place with total time 8.15.56, losing about 10 minutes to winner Kari Salomaa.

Three weeks before the Kaustinen race I started my summer holiday and spent one week in Kuusamo with my wife. Two days we spent by hiking about 60 km on Karhunkierros-trail. Besides that I did there some cross-country running with reindeers on rocky trails and swamps. After that week I started to decrease my training mileage and took last two weeks before the race pretty easily.

Jari and Peter on Thurday evening.

Me and my wife travelled to Kaustinen on Thursday, a day before the race. After we checked in the local hotel nearby a race arena we took a walking round in a race course. There we met the race director Jukka Teirikangas, who warmly welcomed us in Kaustinen. Also norwegian top-class ultrarunner Peter Tubaas who was about to run 24 h, starting on Saturday was already arrived in Kaustinen and was scouting places. We had a nice discussion with past and upcoming common races and of course about insanity of running 48 hours. Very nice fellow, indeed.

FIRST 24 HOURS

There were nine runners on starting line of 48 h: six men and three women. All were debutants of 48 h, except Aku Kopakkala who is completed also couple of six day races. When the start signal of the race was given at 2 pm on Friday there was just slight rain and temperature was about 17 degrees, so the conditions weren't bad at all. I started the race with long Skins, T-shirt and arm-warmers. The length of the loop is 1008,4 m and there is only one short uphill worth mentioning, less than 100 m long with a total ascent about 2 meters, which I planned to walk on every lap.

After one hour I had ran little over 10 km, concentrating all the time just running as slowly as a I can. Six hours result was just little shy of 60 km, still no problems except the rain and wet clothes. By this time the rain was getting heavier all the time, wetting the softer parts of the course and all the clothes. Before nightfall the rain ceased, but that was after two times I have changed all my soaked gears. During the night weather was quite decent: not too cold, humid, but no rain. At midnight I started to feel tired and remaining time felt endless. At 2 am quarter of the race was completed and I had covered little over 111 km. The first night went without much of a drama, just waiting for a dawn. After the daybreak I still felt exhausted. I had planned about 30 min sleeping break after 24 hours and thought of an approaching resting period lifted my spirit and I was able to improve my pace after 20 hours so that at about 23 hours I broke 200 km limit. After first day I had covered 207,7 km, which was pretty good pace considering that I had already changed couple of times all my rain-soaked equipments losing lots of time in that.

SECOND DAY

At 2 pm on Saturday, 24 hours was finally completed and I got permission from my support crew to take 30 min break. I headed to locker room, changed again all my gears and after that I settled down on high jump mattress at gym. Just as I was on sleeping position I felt a stinging pain in my groin. I rolled over trying to find position where the pain doesn't feel. Finally I just rolled over about 30 minutes without sleeping at all. After 30 minutes of rolling my supporter threw me out of the gym back onto the course. Or that was her intention, but just as soon as I woke up from mattress I felt dizzy. Slowly I walked out to the support tent and tried to drink something and instantly I threw up all the contents of my stomach. After vomiting stopped I continued my race. After couple of minutes of walking I was able to continue slow running.

24 h race started at 2 pm on Saturday, so there were now more runners on the course. I was glad about that, as the time passed painfully slowly even the short discussion moments with fellow runners felt good and gave little boost to continue.

The rain poured down all day and some parts of the course were so wet that one had either to run through puddles, up to ankles in the water or then make detours to avoid the deepest ponds. The organizers did their best during the hardest rain in order to channel the water out of the track, but when the rain just continued they had no possibility to keep the whole course dry. Fortunately the rain ceased before second night fell over Kaustinen and quite soon after that the course dried remarkably, so it was possible to run almost without wetting one's shoes.

When the second night approached I waited it with mixed emotions. The night meant that the finish of the race was approaching. On the other hand, the first night was terrible and I knew there was worse to come. Finally the dusk covered Kaustinen. The second night was - if possible - even more horrifying than the first night. I was so tired and exhausted that during walking intervals I thought I was about collapse at any second. Short periods of rest at the service tent were relieving, but my support crew was merciless: I wasn't allowed one minute longer break, after that I was guided back onto rain. No matter how much I whined about needing to sit just little longer. Slowly, but painfully the kilometers passed. During the second day I hadn't given much of an attention to the progress of my mileage, nor was I interested about my pace. I just pushed to keep myself moving.

Together with my support crew we were planned second resting period after 36 hours. This time I was allowed luxury of 15 minutes naps. Couple of hours before 36 hours completed I already started whining about that I need to rest immediately, but my crew was strict and did their best to keep me moving. Finally it was 2 am Sunday night, 36 hours was passed and I was given permission to leave the track for short break. Again I changed all my wet gears, took a quick shower and headed to high jump mattress. This time I fell asleep in couple of seconds. I could've sleep hours, but after quarter of an hour I was grabbed up and pushed back to the course. I guess my supporter had taken notice of Finnish female 48 h record holder Maria Tähkävuori's words when she couple of days before the Kaustinen race told us that "48 hours is such a short race - there is no time to even toilet breaks, let alone sleeping, if you wish to make a good result". Short naps refreshed so that after couple of minutes walking I was able to run again.

UNTIL THE END OF THE RACE

334 km, 48 h Finnish road running record was just broken

When I returned to the course it was still dark, but quite soon the morning began to dawn. The second night - worth of all my darkest fears - was about to turn into the final day of the race. At 8 am six hour race started and there were even more runners on the course. Around same time the announcer of the race started to cheer up the audience by telling them that I am about to break Finnish 48 h road running record (333,014 km by Mikael Heerman & Petri Perttilä) soon. At that time I seriously thought that I'll run until the record is broken, take a long break and walk slowly last hours. When the record was broken about five hours before the race ended I changed my mind and decided to run still couple of laps in order to break 350 km.

About four hours before the race finished Jukka Teirikangas delivered me mobile phone. On the other end of the line was Seppo Leinonen, The Spartathlon-legend, holder of Finnish record on 24 h track running and former Finnish record holder on 48 h, among many other achievements. Seppo congratulated me about my record and told that Nordic 48 h record in road running is 366,271 km, made by Lars Skytte Christoffersen in Bornholm 2008. I started to calculate how much time I had left and how much distance I was still missing. Seppo interrupted my muttering by commenting swiftly: "stop whistling and start run!". The word of a master gave me no other option, but reluctantly start running again.

During the last hours my running wasn't actually very easy and relaxed, even though couple of commentators claimed so. Somehow I still managed to keep running - except all the long and steep uphills of the course I walked. Somehow there were now much more and much bigger uphills than during the first hours of the race, strange. When there was about one hour time available, I broke Nordic road running record by completing 368 km. After that I was not able to run a single step, instead I walked last hour easily with my supporter and tried to enjoy the atmosphrere of the race.

My support crew gave me no mercy during the race. Thank You!

When the end signal was given the final measuring showed the distance 373,142 km. New Finnish and Nordic record in road running, number three on this year's world list and about 20 km better than I thought to be possible for me. I guess I must've done something right with my training and during the competition, despite all the weak moments. Very big thanks to my support crew Jaana & Juha, without them this result wouldn't been possible!

AFTER THE COMPETITION

After the race I needed support and car ride in order to get to the prize-giving ceremony, about one hundred meters away from the showers. After it has been rained almost two days in a row it was obvious that when exhausted runners waited for the ceremony to begin the sky cleared and ceremonies took place in direct sunlight. After the ceremonies and interviews were over I needed the support of my wife and Peter Tubaas in order to get into our car. Next evening and night we spent in the same nearby hotel as the night before the race, mostly by sleeping and eating.

48 h male runners in prize-giving ceremeny. Left: Kalevi Saukkonen (1453 marathons), Pasi Koskinen, Jyrki Leskelä, Jari Tomppo

After the race I had blisters on my toes and forefeet, I had pains in my muscles, there were chafes all over my body and I was more tired than ever in my life. Otherwise I felt pretty damn good.

Two days after the race I visited a sports doctor, who checked my muscles. He told that there was slight infection in my left achilles tendon, but otherwise my legs and muscles were in very good condition, considering what I had done just couple of days earlier. I felt relieved, still I decided to take at least two weeks total break in running. After that I'll start training towards Bislett Indoor 24 h race at the end of November.

results
pictures

NUMBERS:
6 h: 59,8 km
12 h: 111,3 km
18 h: 156,0 km
24 h: 207,7 km
30 h: 247,5 km
36 h: 287,9 km
42 h: 324,9 km
48 h: 373,142 km

Pimeyden ytimessä - Kaustinen 48 h 05.-07.08.2011

Osa viikonlopun eväistä

Herään tunti ennen herätyskellon soimista ja kuuntelen sateen ropinaa ikkunaan. Ensimmäisen Suomen maaperällä juostavan 48 h kilpailun lähtöön on aikaa alle seitsemän tuntia ja edellisillan poutasää on vaihtunut - sääennusteen mukaisesti - sateeksi. Edessä oleva kahden vuorokauden haaste pelottaisi riittävästi ilman sadettakin, mutta kahden edellisvuoden kilpailujen perusteella oli odotettavissa, että Kaustisella sataa.

MITEN TÄHÄN JOUDUTTIIN

Kun IAU lopultakin keväällä 2011 löi pisteen pitkälliselle pallottelulle vuoden 2011 vuorokauden juoksun MM-kilpailujen järjestämisestä, päätin ottaa kesän päätavoitteekseni Kaustisen 48 h kilpailun. Tämän päätöksen tehtyäni minua muistutettiin useaan otteeseen joskus tekemästäni lupauksesta, että en tulisi koskaan juoksemaan 24 h pidempää ultraa. Toki olin vuorokauden rajan ylittänyt jo kahdessakin kilpailussa aikaisemmin, mutta ne olivat enemmän seikkailemista kuin tulostavoitteellista kilpajuoksua.

Tietoisena lajin kammottavasta maineesta karskimpienkin ultrajuoksijoiden keskuudessa en uskaltanut edes laatia kunnollista aikatavoitetta kilpailuun. Asetin tavoitteekseni mahdollisimman maltillisen aloituksen, jollaisena pidin ensimmäisen 6 h aikana korkeintaan 60 km etenemistä. Ennakkovalmistautumista helpotti tieto, että ainakaan huollosta suoritukseni ei tule jäämään kiinni sillä sain kilpailuun mukaan saman loistavan huoltotiimin, joka vuoden takaisessa Gax Trans Scaniassa piiskasi minut kilpailun voittoon.

Talven ja kevään harjoitteluni oli koko lailla rikkonaista ja kevään huipensi keskeytykseen päättynyt Täby Extreme Challengen satamailinen, jossa juoksu oli alusta alkaen väkinäistä ja voimatonta. Toukokuusta elokuun alkuun sain kuitenkin tehtyä suhteellisen onnistuneen harjoitusjakson. Kesäkuussa osallistuin harjoitusmielessä Suomi-Juoksun yhteydessä käytyyn yömaratoniin, jossa juoksu kulki yllättävän hyvin. Aika 3.02.39 ei ole huippuluokkaa, mutta se oli kuitenkin nopein maratonini muutamaan vuoteen ja kaiken lisäksi täysin ilman vauhtiharjoittelua eikä edellisillan pizza- ja oluttankkauskaan välttämättä ollut kaikkien valmennusoppien mukainen.

Neljä viikkoa ennen h-hetkeä ohjelmassa oli Suomen ensimmäinen ultraintervallikilpailu. Norjassa muutaman vuoden asuneen Mikko Luusalon organisoimassa tapahtumassa juostiin Bodominjärven kiertävä 13 km kierros kahdeksaan kertaan siten, että startit tapahtuivat kolmen tunnin välein. Tähänkin kilpailuun lähdin täysin harjoitusmielessä, mutta suorituksesta tuli hieman suunniteltua vauhdikkaampi. Yhteisajalla 8.15.56 jäin kymmenisen minuuttia voittoon juosseesta Kari Salomaasta. Etappivoittoja otimme kumpikin neljä, mutta Kari juoksi selkeästi joka toisen kierroksen palautelleen, mahdollistaen näin allekirjoittaneen osuusvoitot. Jalat ja kroppa kestivät ultraintervallin ilman mitään ongelmia ja jo kilpailun päättymisen jälkeisenä päivänä olin normaalisti lenkillä.

Kaustisen kilpailua edeltävät kolme viikkoa olin kesälomalla ja loman ensimmäisen viikon vietimme vaimoni kanssa Kuusamossa. Patikoimme kahden päivän aikana runsaat 60 km Karhunkierroksen reitillä rinkat selässä. Lisäksi viikon aikana tuli jonkun verran maastolenkkeilyä suhteellisen mäkisissä maastoissa yhdessä porojen kanssa. Tästä eteenpäin aloin keventää harjoittelua reippaasti ja kilpailuviikolla tein vain kaksi erittäin kevyttä lenkkiä.

Jari ja Peter torstai-iltana

Kaustisen suuntaan lähdimme ajamaan starttia edeltävänä torstaiaamuna. Saavuttuamme iltapäivällä perille kirjauduimme sisään kaksi vuotta aikaisemmin tutuksi tulleeseen Nesteen Motelliin ja lähdimme tutustumaan kilpailureittiin. Heti Kaustisen urheilutalon pihaan parkkeerattuamme törmäsimme kilpailun johtaja Jukka Teirikankaaseen, joka lämpimästi toivotti meidät tervetulleiksi. Myös lauantaina käynnistyvään 24 h kilpailuun osallistuva norjalainen Peter Tubaas oli jo paikalla tutustumassa reittiin ja hänen kanssaan vaihdoimme ajatuksia menneistä ja tulevista kilpailuista sekä erityisesti 48 h juoksemisen mielekkyydestä.

ENSIMMÄINEN VUOROKAUSI

Startin tapahtuessa perjantaina klo 14 sade oli vielä kohtuullisen siedettävää ja lämpötila 17 asteen nurkilla. Sateisesta säästä johtuen päätin lähteä matkaan pitkillä trikoilla ja vielä hetki ennen lähtöä nykäisin käsivarsieni suojaksi irtohihat, jotka suunnittelin jättäväni pois muutaman kierroksen jälkeen. Tarkoitukseni oli kävellä kierroksen ainoa mainitsemisen arvoinen ylämäki jokaisella kierroksella ja tästä taktiikasta pidinkin kiinni lähes koko kilpailun ajan.

Ensimmäisen tunnin aikana matkaa kertyi reippaasti jarrutellen hieman yli 10 km ja kuudessa tunnissa takana oli niukasti alle 60 km. Näihin aikoihin koko kisan ajan tihuutellut sade yltyi kaatosateeksi, joka muutti reitin hiekkamurskaosuuden järveksi hidastaen vauhtia. Ensimmäisen 12-tuntisen täyttyessä aamukahdelta oli matkaa kertynyt runsaat 111 km. Olin nelisen kilometriä perässä aikatauluani, mutta en kiinnittänyt siihen suuremmin huomiota.

Yön pimetessä sade loppui ja pimeimmät tunnit taivallettiin kosteassa, mutta sateettomassa säässä. Aamuyön tunnit sujuivat ilman suurempaa dramatiikkaa, aamun valkenemista odotellen. Ensimmäisen vuorokauden lähestyessä täyttymistään alkoi väsymys tuntua kropassa ja jäljellä oleva aika tuntui ikuisuudelta. Olin suunnitellut pitäväni puolen tunnin lepotauon heti kun 24 h tulee täyteen ja tämän ajatuksen siivittämänä jaksoin jopa hieman kiristää vauhtiani ensimmäisen vuorokauden viimeisinä tunteina. 24 h kohdalla matkaa oli takana 207,7 km. Ottaen huomioon sen, että olin jo pariin kertaan joutunut vaihtamaan kaikki sateen kastelemat varusteeni oli vauhtini siis ollut tyydyttävää.

TOINEN VUOROKAUSI

Vuorokauden täyttyessä suuntasin huoltajani ohjaamana kohti pukuhuonetta, jossa vaihdoin taas kerran läpimärät varusteeni kuiviin, ennen kuin suuntasin nukkumaan. Oikaisin itseni korkeushyppypatjalle ja vedin makuupussin peitokseni. Saatuani itseni oikaistua tuntui oikeassa nivusessa viiltävää kipua. Pyöriskelin patjalla, koettaen  löytää asentoa, jossa kipua ei tuntuisi. Lopulta päädyin pyörimään puoli tuntia ilman silmällistäkään unta. Ajan täytyttyä huoltajani hätisteli minut armottomasti ulos vesisateeseen jatkamaan tarpomistani. Noustuani patjalta tunsin hirvittävää heikotusta ja pahoinvointia. Oksensin vatsani tyhjäksi Mikkosen Hannun parhaan kykynsä mukaan auttaessa vatsani tyhjenemistä.

Juuri sillä hetkellä olisin helposti keksinyt monta mielenkiintoisempaa asiaa kuin kilpailun jatkamisen, mutta huoltajan sana on laki. Suuntasin siis sateeseen ja hetken käveltyäni vaihdoin varovaisesti juoksuun. Helpotukseni oli suuri kun nivunen ei juostessa vaivannut lainkaan.

Ensimmäisen vuorokauden täyttyminen merkitsi myös sitä, että radalle olivat saapuneet 24 h kilpailun juoksijat, joten reitillä oli nyt enemmän juoksijoita kuin ensimmäisen vuorokauden aikana. Tämä oli pelkästään hyvä asia, sillä aika tuntui kuluvan tuskallisen hitaasti ja lyhyetkin keskusteluhetket kanssajuoksijoiden kanssa piristivät kummasti.

Sateen pieksämän lauantaipäivän aikana odotin illan tuloa ja yön pimenemistä pelonsekaisin tuntein. Jo ensimmäinen yö oli ollut vaikea ja tiesin vielä pahempaa olevan tulossa. Onneksi sade loppui illan hämärtyessä, mutta yöstä tuli juuri niin kammottava kuin pelkäsinkin. Ei, vaan se oli kamalampi kuin odotin. Väsymykseni oli sitä luokkaa, että jokaisen kävelytauon aikana luulin tuupertuvani. Lyhyetkin lepohetket huoltopisteellä tuntuivat taivaallisen helpottavilta, mutta juoksun jatkaminen oli kerta kerralta vaikeampaa. Kävelypätkät pitenivät ja lopulta tuntui, että taaperrukseni oli lähinnä kävelyä, jossa oli seassa lyhyitä juoksupätkiä.

Huolto toimi täydellisesti

Huoltajani ei tuntenut vähäisintäkään armoa itsesäälissä rypevää juoksijarauniota kohtaan. Minuuttia pidempiä lepohetkiä minulle ei suotu, vaan siinä vaiheessa minut hätisteltiin kylmästi ulos huoltoteltan suojasta takaisin pimeään. Hitaasti, mutta tuskallisesti matka eteni ja kilometrejä kertyi. Tosin toisen vuorokauden puolella en ollut jaksanut suuremmin kiinnittää huomiota matkan etenemiseen saati sitten vauhtiin. Koetin vain pitää itseni liikkeellä.

Huoltajani kanssa olimme suunnitelleet toisen lepotauon 36 h kohdalle. Tarkoitus oli nukkua ruhtinaalliset 15 minuuttia. Tämäkin tauko alkoi sateen kastelemien varusteiden vaihtamisella. Lisäksi kävin pikaisesti suihkussa, ennen kuin minut siliteltiin uneen peiton alle. Tällä kerralla onnistuin nukahtamaan, mutta varttia pidempää unta huoltajani ei minulle suonut. Hän lienee muistanut Tähkävuoren Marialta muutama päivä ennen kilpailua kuulemamme ajatuksen siitä, kuinka 48 h on niiiin lyhyt kilpailu, että siinä ei ole varaa tuhlata aikaa lepäämiseen mikäli mieli tehdä kunnon tulosta.

LOPPU ON LÄHELLÄ

334 km täynnä, maantiereittien SE on juuri vaihtanut omistajaa

Päästyäni takaisin radalle oli vielä pimeää, mutta varsin pian aamu alkoi sarastaa. Tajusin, että pelkäämäni toinen yö alkoi olla lopuillaan ja kilpailun loppu lähestyi hetki hetkeltä. Aamukahdeksalta radalle ilmestyivät myös kuuden tunnin kilpailun juoksijat, joiden vauhti vaikutti hirvittävän kovalta omaan laahustamiseeni verrattuna. Samoihin aikoihin hienoa työtä tehnyt kilpailun kuuluttaja alkoi hehkuttaa kuinka vähän minulla enää oli matkaa jäljellä maantiereittien Suomen ennätykseen. Tässä vaiheessa suunnittelin täysin vakavissani juoksevani ennätyksen rikki ja käveleväni lopputunnit. Ennätys siirtyi nimiini kun kilpailua oli jäljellä vielä viitisen tuntia. Päätin jatkaa vielä muutaman kierroksen juoksua, jotta saisin 350 km täyteen.

Hieman 44 h jälkeen Jukka Teirikangas ojensi minulle puhelinen ja kertoi, että linjan toisessa päässä on Seppo Leinonen. Legenda onnitteli minua ennätyksestä ja kertoi, että maantiereittien pohjoismaiden ennätys on tanskalaisen Lars Skytte Christoffersenin Bornholmissa 2008 juoksema 366,271 km. Ryhtyessäni ynnäilemään jäljellä olevaa aikaa ja puuttuvia kilometrejä kuului puhelimesta: "lähde juoksemaan äläkä siinä viheltele!". Mestarin neuvoa on toteltava, joten vastahakoisesti pakotin itseni vielä kerran juoksuun.

Viimeisten tuntien aikana juoksemisen rentoudesta ei kannata puhua, mutta pystyin kuitenkin etenemään miltei koko ajan juosten - vain ylämäet kävellen - kunnes kilpailukello näytti muutamaa minuuttia vaille 47 tuntia ja matkamittariin oli kertynyt pohjoismaiden ennätyslukemat 368 km ja risat. Tämän jälkeen en pystynyt enää ottamaan yhtään juoksuaskelta, vaan viimeisen tunnin kävelin verkkaisesti nautiskellen (jos sitä sanaa voi tässä yhteydessä käyttää) yhdessä huoltajani kanssa. Arvannette kummasta huoltajasta on kyse...

Viimeisen tunnin aikana kävelin viitisen kilometriä ja kilpailun päättyessä matkaa oli kertynyt 373,142 km. Se on maantiereittien pohjoismaiden ennätys, toiseksi paras suomalaistulos Mikael Heermanin Surgéresin radalla juokseman pohjoismaiden ennätyksen 382,317 km jälkeen ja kaikkien aikojen paras suomalainen debyyttitulos 48 h juoksussa. Lisäksi tulos meni vuoden 2011 maailmantilastossa kolmanneksi. Ilmeisesti onnistuin tekemään jotakin oikein sekä harjoittelussa että kilpailussa.

KILPAILUN JÄLKEEN

Kilpailun päätyttyä tarvitsin talutusapua ja autokyytiä päästäkseni sadan metrin matkan palkintojenjakoon. Luonnollisesti kahden vuorokauden sateen jälkeen aurinko alkoi paistaa juuri kun väsyneet juoksijat odottivat palkintojenjaon alkua urheilukentän vierellä. Virallisista seremonioista ja haastatteluista päästyäni nilkutin yhdessä vaimoni ja Peter Tubaasin tukemana autollemme ja kohti hotelliamme. Kirjauduttuamme sisään heittäydyimme heti hetkeksi nukkumaan, ennen kuin pystyimme edes ajattelemaan syömistä. Lyhyiden unien jälkeen kävimme syömässä ja olimme juuri aikeissa käydä nukkumaan kun naapurihuoneen Mari ja Jaana kutsuivat meidät vielä hetkeksi istumaan iltaa huoneeseensa. Lopulta pääsimme nukkumaan hieman iltakymmenen jälkeen.

Kotimatkalle lähdimme kilpailun päättymisen jälkeisen maanantain aamupäivällä. Allekirjoittaneen ja Marin jalat olivat siinä kunnossa, että autossa istuminen vastasi urheilusuoritusta. Taukoja tarvittiinkin useita ja onneksi kuljettajana toimiva Hietsu suhtautui nyt myötämielisemmin taukojen pitämiseen kuin kilpailun aikana.

Maanantain ja tiistain välinen yö oli erityisen tuskallinen. Kipeytyneet ja hiertyneet varpaat, hiertyneet päkiät, hiertyneet nivuset ja eräs nimeltä mainitsematon hiertynyt ruumiinosa muistuttivat olemassaolostaan koko yön. Aamulla vaimoni ilmoitti, että nyt lähdetään lääkäriin. Hän onnistuikin saamaan vielä samalle päivälle ajan tunnetulle turkulaiselle urheilulääkärille, joka pyöritteli epäuskoisena silmiään kuulleessaan mitä olin viikonloppuna tehnyt. Lihakseni olivat kuulemma hämmästyttävän hyvässä kunnossa olosuhteet huomioiden eikä hiertymissäkään mitään erityisen hälyttävää ollut. Eniten lääkäriä tuntui mietityttävän hieman tulehtunut vasen akillesjänteeni, mutta siinäkään ei runsas viikko kilpailun päättymisen jälkeen tunnu enää mitään oireita.

Kuvia
Tulokset


NUMEROITA JA TAULUKOITA:

6 h: 59,8 km
12 h: 111,3 km
18 h: 156,0 km
24 h: 207,7 km
30 h: 247,5 km
36 h: 287,9 km
42 h: 324,9 km
48 h: 373,142 km

Vauhti tunneittain km/h