Näytetään tekstit, joissa on tunniste Torino. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Torino. Näytä kaikki tekstit

22.4.2015

15 viikon treeniohjelma puolimaratonille

Kun kaikki kuntoiluaiheiset lehdet, blogit sun muut foorumit ovat kesän lähestyessä täynnä harjoitusohjelmia puolimaratonille niin heitän myös oman korteni kekoon esittelemällä yhden tavan harjoitella, tavoitteena "puolimaraton vuorokaudessa".

Varoitus: jokainen kokeilee tätä omalla vastuullaan.

8.4.2015

Vko 12-14 / 2015: Viimeistelyviikot MM-kilpailuun

16.3. - 5.3.2015

En ole muutamaan viikkoon blogiani päivittänyt. Syynä ei ole mikään dramaattinen viime hetken vamma tai muukaan ongelma. On vaan ollut hieman muuta mietittävää. Ei tosin työkiireitä. Työrintamalla ei ole tapahtunut muutoksia, joka alkaa jo hieman stressata.


9.2.2015

Vko 6 / 2015

2. - 8.2.2015:
Aurinkokin suvaitsi näyttää naamansa viikon aikana
Kolmen viikon määräputken viimeinen viikko meni suunnitellusti, vaikka viikon loppupuolella jalat alkoivatkin jo hieman valittaa väsymystä. Mitään oikeita vammoja ei kuitenkaan ilmaantunut, joskin lieviä ylirasituksen oireita kropassa on. Se ei sinänsä ole ihme sillä kolmeen viikkoon kertyi kilometrejä kohtuulliset 640, suurin osa niistä toki hidasta tai vielä hitaampaa pk-lenkkeilyä.

Kuluvan viikon pidän suunnitellusti kevyehkönä ja seuraavat kaksi viikkoa on tarkoitus kerätä kilometrejä Espanjassa.


29.1.2014

24 h EM/MM -kilpailu 2015 Torinossa

Ei, otsikossa ei ole kirjoitusvirhettä vuosiluvussa. Tämän vuoden 24 h juoksun MM-kilpailu ei ole vieläkään saanut virallista vahvistusta, vaikkakin IAU jo raotti mysteeriä sen verran, että neuvottelut Tsekin tasavallassa sijaitsevan Plzenin kanssa ovat loppusuoralla. Plzenin 24 h -kilpailun nettisivulla on jo maininta EM/MM -kilpailusta, mutta se on tarvittaessa helppo poistaa.

Vuoden 2015 MM-kilpailun isäntäkaupunki sen sijaan on vahvistettu IAU:n taholta. Kilpailu juostaan Torinossa, ajankohtana on 11.-12. huhtikuuta. Giro d'Italia Run -kilpailun nettisivulta löytyy jo maininta vuoden 2015 MM-kilpailusta. Huhtikuinen Italia ei kuulosta ollenkaan huonolta vaihtoehdolta arvokilpailupaikaksi. Säätkin lienevät tuolloin todennäköisesti varsin suotuisat.

24 tunnin juoksun EM ja MM -mitaleista kilpailtiin Italiassa edellisen kerran vuonna 2009. Paikkana oli silloin Bergamo ja maailmanmestaruuden voitti ruotsalainen Henrik Olsson tuloksella 257,042 km. Olisiko Torinossa suomalaisten vuoro juhlia?

Samassa yhteydessä IAU tiedotti, että trail runningin MM-kilpailu 2015 juostaan toukokuussa Ranskan Annecyssa varsin mielenkiintoisen näköisellä reitillä, jossa runsaan 80 km matkalla on kokonaisnousua reippaat 7600 metriä.